Etusivu I Jäsenille I Linkit I Hyötylinkit

Suomen Ilmailuliiton Kotikentän hyötylinkit
Tähän on kerätty muutamia Kotikenttä-toimituksen itse käyttämiä surffailun apuvälineitä, joita voi suositella. Ne siis eivät liity mitenkään ilmailuun, mutta niiden avulla netin hyödyntäminen esimerkiksi ilmailuaiheiden löytämiseksi on tehokkaampaa.
Internetin hakumoottoreilla pääset tiedon luo. Nykyään lähes missä tahansa tiedontarpeessa ensimmäinen toimenpide on googlaus! Mieti hakusanoiksi sellaiset, jotka todennäköisimmin esiintyvät sivulla.

Kotikenttä suosittelee seuraavia:
Ehdoton ykkönen eli Google, joka perustuu siihen, montako linkkiä kullekin sivulle on suunnattu eli pyrkii löytämään käyttäjien suosikin. "I feel lucky" -painike vie suoraan ko. sivulle ilman listausta. Toimii yllättävän usein! Googlen voi asentaa myös osaksi selainta, joten voit kirjoittaa haun suoraan kenttään siirtymättä Googlen sivulle. Mitä ihmiset Googlesta hakevat? Suosituimmat hakutermit löytyvät Zeitgeist-sivulta.

Googlen tietokantaa hyödyntää Amazon.com-verkkokaupan lanseeraama A9-hakukone. Siinä on kuitenkin useita kehittyneitä ominaisuuksia, kuten kuvien haku suoraan aukeavaan ikkunaan. Myös Microsoftilla on huomattu Googlen menestys ja siksi oma MSN.search on julkistettu, tosin vasta betana. Tuottaa usein sivuja, joita Google ei löydä. Kannattaa siis kokeilla, jos googlaus ei auta.

Ei yhtä tunnettu kuin Google, mutta silti asiantuntijapiireissä kovamaineinen on All the Web -hakukone. Kannattaa kokeilla jos googlaus ei tuottanut tulosta.
MetaCrawler, joka lähettää kyselyn lukuisille muille hakumoottoreille. Linkki vie Power Search -versioon, jossa kannattaa pidentää hakuaika 30 sekuntiin ja ottaa saman tien 30 linkkiä näkyviin kerrallaan. Sitten klikataan haluttua kohdetta hiiren oikealla näppäimellä ja avataan kohde uuteen ikkunaan. Näin MetaCrawlerin löydökset jäävät auki omaan ikkunaansa ja siihen pääsee nopeasti takaisin, mikäli haluttua materiaalia ei löytynytkään (tämä pätee tietenkin kaikkeen hakumoottorisurffailuun).

Klasikko Altavista. Suomalaisia sivuja etsittäessä tehokkaaksi on osoittautunut suomi24. Hämeenlinnan kirjaston linkkikokoelma Makupalat auttaa lähes mihin tahansa - Suomen paras?
Internetin historiaa säilöttynä: Archive.org:n Wayback Machine

Muista myös suomenkielinen keskusteluryhmä sfnet.harrastus.ilmailu, jos haluat kysyä ilmailuun liittyvistä aiheista. Jos sinulla on uusi selain, uutisryhmät (newsgroups) todennäköisesti löytyvät selaimesi valikoista. Kyseessa EI siis ole internet-sivu vaan aivan eri sovellus. Englanninkielisiä newsgroupeja on eri ala-aiheista kymmeniä ellei satoja...

Jippiin selaimella luettava ilmailuaiheinen keskustelufoorumi (taso vaihtelee rajusti).

Lennokkiharrastajille on oma Lennokit.net

Keskusteluryhmissä liikkumiseen soveltuu tavallinen nettisivu GoogleGroups (entinen DejaNews). Kirjoita hakukenttään sfnet.harrastus.ilmailu niin saat uusimmat viestit. Google tekee myös hakuja keskusteluryhmiin. Erittäin hyödyllinen joissain tilanteissa. Muistaa kaiken, minkä olet kirjoittanut uutisryhmiin sitten vuoden 1995...

Yhä useampien sivujen lukemiseen tarvitaan Adobe Acrobat -ohjelma. Saat sen ilmaiseksi täältä.

Harmittavatko vilkkuvat mainokset sivuilla? WebWasher syväpuhdistaa surffailun turhasta mainonnasta ja nopeuttaakin sitä. Surffatessa koneellesi saattaa kertyä kaikenlaisia vakoilukomponentteja - useimmat harmittomia, mutta kuitenkin... Niistä pääset eroon AdAwarella.
Yleistä tietoa tietoturvasta Windows-maailmassa tarjoaa Markus Jansson.

Nopea (ainakin kirjoittamishetkellä) ja hauska sähköpostipalvelu netissä. NamePlanet tarjoaa osoitteeksesi oman nimesi! Onko jaska@jokunen.com edelleen vapaana, tarkasta oma nimesi heti. Ei enää ilmainen - valitettavasti!

Oletko tuskaillut pitkien linkkien kanssa, jotka hankalasti katkeavat usealle riville kun lähetät niitä sähköpostissa tai keskusteluryhmissä? Netissä on useita palveluita, jotka tarjoavat näppärän lyhennetyn linkin postattavaksi. Esimerkiksi LyhytLinkki.net ja TinyURL.com. Tämän sivun osoite http://www.ilmailu.fi/linkit.htm muokkautuu muotoon http://tinyurl.com/ndlb (tässä yhteydessä etu ei ole kovin suuri mutta kun osoitteessa on vaikkapa 45 kirjainta...)

Maailman paikkakuntien välimatkamittari sekä Suomen kaupunkien väliset etäisyydet ja matka-ajat: Tiehallinnon välimatkalaskuri
Suomen karttoja voi hakea ilmaiseksi Karttapaikasta. Rahalla saa suurempaa tarkkuutta.
Vertaile valtioita eri kriteerien perusteella: Nationmaster.com
Netin halvimmat matkat ja lennot (?) Kuumat.com -linkkikokoelma
Muunna 164 valuuuttaa euroiksi tai vaikka miksi: Oanda FX Converter

Yksikköjen muunnokset sujuvat automaattisesti MegaConverterissa ja ConverIT.comissa.

Ei englannista suomeksi mutta käännä automaattisesti internetsivuja useista kielistä englanniksi: Babelfish
 
Mitä tapahtui Tampereella. Tai Oulussa? Katso Aamulehdestä ja Kalevasta! Suomalaiset verkkolehdet kertovat paikallisuutiset parhaiten. Ne löytyvät Sanomalehtien Liiton sivulta.
Ja sama asia maailmalta: Newspapers in world wide web

Google News -seuloo tärkeimmät uutiset yli 4000 uutispalvelusta. Reutersin ja AP:n ja ties kenen uutispalvelut löytyvät keskitetysti Yahoon News-sivulta.

Helsingin Sanomien tuoreimmat uutiset aikajärjestyksessä. Laaja ja mutta maksullinen uutisarkisto toukokuusta 1996 alkaen löytyy Helsingin Sanomien Verkkoliitteestä.

Jos lähilehtipisteestäsi ei löydy ILMAILU-lehteä, voit tilata sen sinne netin kautta www.lehtipiste.fi. Valikoi Noutonetti ja sieltä harrastuslehdet. Tätä kautta saat tietysti lähes minkä tahansa muunkin erikoislehden käyttämääsi lehtipisteeseen.


powered by eMedia