Etusivu I Uutiset I Suomen Ilmailuliitto ry:n Tour de Sky 9.-10.8.2014 onnistui odotusten mukaisesti
15.08.2014

Suomen Ilmailuliitto ry:n Tour de Sky 9.-10.8.2014 onnistui odotusten mukaisesti

Päälentonäytöksessä kävi 18 000 katsojaa ja ennakkolippuja tapahtumaan myytiin yli 8000 kappaletta. Näytteilleasettajia oli tapahtumassa ennätykselliset 64, sekä kotimaasta että mm. USA:sta ja Hollannista. Näytteilleasettajina oli mm. Lockheed Martin, Textron, Ilmavoimat, Rajavartiolaitos, lento- ja mekaanikkokoulut, Ojan Rauta, FinnHems, Ilmatieteen laitos, Aviation Shop ja moni muu yritys ja yhteisö.  Lento-ohjelmaan osallistui 37 lentokonetta sekä helikopteria ja kaikkiaan tapahtumassa oli esillä maassa ja ilmassa 68 konetta. Näistä sotilaskoneita oli 40 Suomesta, Britanniasta, Hollannista, Saksasta, Italiasta, Puolasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Tour de Sky oli kesän ainoa lentonäytös jossa yleisöllä oli mahdollista tutustua ilmailun kaikkiin osa-alueisiin ja myös ainoa lentonäytös jossa suihku- ja sotilaskoneet, niin kotimaasta kuin ulkomailta, olivat esillä maassa ja ilmassa. Suomen Ilmailuliitto ry oli näyttävästi paikalla ja Oulun alueen lentokehot esittelivät toimintaansa laajasti. Tapahtuma saavutti myös taloudellisen tavoitteensa.

Päälentonäytöksen kirkkain tähti oli Italian Ilmavoimien Frecce Tricolori osastotaitolentoryhmä joka lensi suoraan suomalaisten sydämiin. Osaston upea lähes puoli tuntia kestänyt esitys ei jättänyt ketään kylmäksi ja monet pitävät Frecce Tricoloria maailman parhaana sotilasosastotaitolentoryhmänä.

Upean viikonlopun huipensi Suomen Ilmavoimien toisen maailmansodan aikaisessa maalauksessa lentäneen Hawker Hurricanen ja Ilmavoimien suorituskyvyn kärjen Hornetin ohilento Finlandian soidessa taustalla jatkosodan päättymisen ja veteraanien kunniaksi.

  • Kun Hurricane ja Hornet tekivät ohilennon - tippa tuli silmään, oli usean katsojan kommentti ja tunnetila näytöksen päätyttyä sunnuntaina. Hurricanen ensiesiintyminen Suomessa tapahtui Tour de Sky päälentonäytöksessä.

 

Tapahtuman vastuullinen järjestäjä First Event Oy kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä yhteistyökumppaneita.

  • Yleisöltä saamamme palautteen perusteella olemme tarjonneet uskomattoman elämyksen monille, varsinkin niille jotka olivat lentonäytöksessä ensimmäistä kertaa, toteaa tapahtumajohtaja Kimmo Piispanen.

 

Lentonäytöksen johtaja Perttu Karivalo jatkaa; 

  • Monipuolinen lento-ohjelmamme oli ainutlaatuinen Suomessa eikä vastaavaa ohjelmaa ole nähty sitten edellisen Oulun lentonäytöksen 1997. Teimme monessa suhteessa historiaa Oulun taivaalla.

 

Lisätietoja:

Lentonäytöksen johtaja Perttu Karivalo p. 040 5431539

Tapahtuman johtaja Kimmo Piispanen p. 044 5555555

www.tourdesky.fi


Lähettäjä
Latikka
15.08.2014
powered by eMedia