Pohjois-Intiassa Himalajan vuoriston syleilyssä sijaitsevalla Bir Billingillä on varjoliitopiireissä kunnioitusta herättävä maine. Bir voi tarjota lentoelämyksiä, joita ei muualta maailmasta löydy, mutta korkean vuoriston vaarat täytyy ottaa tosissaan.

Jos haluaa varjoliitää pitkää matkalentoa loka-marraskuussa, on Bir siihen ehdottomasti koko maailman paras kohde. Sen vuoksi sadat kansainväliset varjoliitäjät valtaavat intialaisen pikkukylän joka vuosi syksyisin samaan aikaan heti monsuunikauden jälkeen. Toinen sesonki koittaa keväisin maaliskuusta alkaen.

Bir sijaitsee Himalajan vuoriston reunalla, josta jäiset huiput levittäytyvät lähes loputtomana vuorten ja jäätiköiden merenä tuhansien kilometrien matkalle. Idässä Himalaja jatkuu Nepaliin asti, missä kohoaa myös maailman korkein vuori, Mt. Everest.

Juuri tähän koskemattomaan vuoristoon liittyy Birin taika, mutta myös sen suurimmat riskit. Jos uskaltautuu ensimmäisen vuorijonon takana odottaville “takavuorille”, voi päästä kokemaan kuin toiselta planeetalta olevan lentokokemuksen, jossa alla siintää käytännössä koskematonta kiveä ja jäätikköä. Lentäminen tapahtuu usein yli 4000 metrin korkeudessa.

Lento-olosuhteet ovat kuitenkin haastavat, eikä virheisiin ole varaa. Vaaratilanteita sattuu Birin kuumimpana lentosesonkina pahimmillaan päivittäin. Vuorien ohella ongelmia aiheuttaa pilottien ruuhka, ja jostain syystä Birissä monelta lentäjältä unohtuvat varjoliitämisen perimmäiset väistämissäännöt. Törmäysten välttämiseksi kanssalentäjiä kannattaakin pitää tavallistakin tarkemmin silmällä.

Siinä missä Euroopassa pelastushelikopteri voi usein noutaa loukkaantuneen pahastakin paikasta, ei Intiassa apu ole läheskään yhtä hyvin resursoitua. Tilannetta pahentaa se, että Intiassa InReachin kaltaiset satelliittiviestimet ovat laittomia, ja sellaisen “salakuljettamisesta” maahan voi joutua huonolla tuurilla pahaankin pulaan. Siksi hätätilanteessa viestiminen on hankalaa, ja perustuu vähemmän toimintavarmaan Meshtastic-verkkoon ja radioihin.

Pahimmillaan loukkaantunut jää oman onnensa nojaan, ja vaikka apu lopulta löytäisikin perille, voi silloin olla jo liian myöhäistä. Tästä karulla tavalla muistuttivat reissumme aikana järjestetyt kokeneen kanadalaispilotin hautajaiset.

 

Matkalennon paratiisi
Hurjasta maineestaan huolimatta Bir sopii myös tuoreemmille varjoliitäjille. Pysyttelemällä ensimmäisellä vuorijonolla pilotti pysyy enemmän tai vähemmän sivistyksen parissa. Laskeutumispaikkojen kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, erityisesti siellä täällä risteilevien sähköjohtojen ja vuoren rinteille porrastettujen viljelypalstojen vuoksi.

Birissä houkuttelevat upeiden vuoristomaisemien ohella erityisesti sen erinomainen potentiaali pitkille matkalennoille. Tyypillinen pitkä “XC-kolmio” suuntaa aamulla luoteeseen kohti Dharamsalaa, ja päivän mittaan tuulien kääntyessä kaakkoon Mandin suuntaan, josta palataan lopuksi takaisin Biriin. Tämä matkalento ei välttämättä vaadi lainkaan takavuorille siirtymistä, ja on siten suhteellisen turvallinen.

Biristä saakin eniten irti, jos vähintään matkalennon perusteet ovat jo entuudestaan hallussa. Bir on oiva paikka tavoitella vaikkapa ensimmäistä 100 kilometrin matkalentoa, ja kokeneille lentäjille 200–300 kilometrin ja sitäkin pidemmät kolmiot ovat tehtävissä. Varjoliitäjien matkalentokilpailu XContestin kärkisijojen lennot onkin usein lennetty Birissä.

 

Vol-bivy — lentäen telttaretkelle
Vaikka pitkät matkalennot ja satasen kolmiot kiinnostavat tietysti itseänikin, lähdin itse hakemaan Biristä tällä kertaa kahta muuta tavoitetta. Niistä ensimmäinen oli, että en ottaisi lentäessä ylimääräisiä riskejä, ja palaisin reissulta kotiin pää olkapäillä ja suunnilleen neljällä raajalla varustettuna.

Toisena tavoitteena oli kokea elämäni hienoin telttaretki. Ranskan kielestä tuleva termi vol-biv tarkoittaa varjoliidon ja telttailun yhdistelmää, jossa matkaan lähdetään majoitus- ja retkivarusteiden kanssa. Käytännössä vol biv on siis vaellusta, mutta kävelyn sijaan varjoliitimellä lentäen.

Tarkoituksena on lentää sopivalle leiriytymispaikalle, tehdä top landing eli laskeutua vuoren huipulle, nauttia hyvästä retkiruuasta, yöpyä vuorella, ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa.

Omat aiemmat vol-biv-kokemukseni ovat rajoittuneet siihen, että olen vaeltanut edellisenä päivänä valmiiksi starttipaikalle, telttaillut siellä ja lentänyt aamulla alas. Useamman yön matkoista minulla ei ollut kokemusta, mutta onneksi seuraksi ja oppaaksi lähti Pavel Liubinskii. Liubinskiilla oli ennestään vahva kokemus Birin takavuorista ja vol-biv-retkistä, ja hän oli muun muassa onnistunut lentämään takavuorten läpi ikonisella matkalennolla Biristä Manaliin.

Starttasimme Biristä hieman kello kymmenen jälkeen aamupäivällä, ja lensimme nousevissa ilmavirtauksissa startin takana olevan vuoren päälle noin 3 800 metrin korkeuteen. Siitä matka takavuorille alkoi pitkällä liu’ulla vuorijonot toisistaan erottavan laakson ylitse. Vastarannalla jouduimme näkemään hieman vaivaa ja raapimaan vuorenrinnettä nostojen löytämiseksi, mutta lopulta sopiva nouseva ilmavirta kuljetti meidät lähes 4 200 metrin korkeuteen.

Lento takavuorille oli elämäni upein, ja maisemat olivat henkäsalpaavat. Alla levittäytyi pelkkiä vuoria, jäätikköä ja kylmää kiveä. Maisemasta olisi voinut ottaa upeita kuvia, mutta lentämisen haastavuudesta johtuen jouduin pitämään kädet tiukasti jarrupunoksilla.

Emme lentäneet erämaan yllä yksin, vaan samalla suunnalla näkyi muitakin pilotteja. Samassa nostossa kanssamme pyöri myös Kinga Masztalerz, joka tunnetaan erityisesti vol-biv-seikkailuistaan ja yhtenä harvoista Red Bull X-Alps -kilpailuun osallistuneista naispiloteista.

Noin parin tunnin lentämisen jälkeen saavuimme Pavelin suunnitteleman leiripaikan ylle ja aloimme etsiä sopivaa laskeutumispaikkaa. Alkuperäinen vaihtoehto osoittautui kuitenkin liian nostavaksi laskeutumista ajatellen. Kun puolet siivestäni ruttasi laskeutumista yritettäessä vain muutaman kymmenen metrin korkeudessa vuorenhuipusta, päätimme kokeilla onneamme hieman kauempana. Sinne laskeutuminen oli jo huomattavasti helpompaa, ja saimme lopulta jalat maan kamaralle noin 3 400 metrin korkeudessa.

Laskeutumisen jälkeen vaelsimme kaikkien varusteiden kanssa vielä hieman ylemmäs vuorelle löytääksemme paremman leiripaikan. Pienenä takaiskuna retkikeittimen kattila onnistui katoamaan siirtymän aikana kokonaan.

Vaikka olimme maassa puolen päivän tienoilla, riitti tekemistä aina auringonlaskuun saakka. Etsimme kadonnutta retkikattilaa, joka oli ilmeisesti vierinyt alas rotkoon ja pysyi lopullisesti maan nielemänä, pystytimme teltat ja haimme vettä alempaa rinteestä löytyneestä purosta.

Loput ajasta kului polttopuiden keräämiseen, jotta pääsisimme nauttimaan kunnon leirinuotiosta upean auringonlaskun jälkeen. Ilta kuluikin nuotion äärellä lämmöstä, retkiruuasta, kuumasta teestä ja hyvästä juttuseurasta nauttien, kunnes oli aika mennä nukkumaan tähtitaivaan ja linnunradan kajastaessa taivaalla.

 

Kotia kohti
Aamun tullen keräsimme varusteet takaisin lentovaljaisiin ja starttasimme kohti seuraavan yön majapaikkaa, 360-nimistä varjoliitäjien leiriä eturinteessä.

Toisen lentopäivän keli ei ollut yhtä vahva, ja jouduimme raapimaan lähtörinnettä pidemmän aikaa, ennen kuin pääsimme nousemaan varsinaisen vuoriharjanteen päälle.

Toinen päivä osoittautuikin huomattavasti ensimmäistä vaativammaksi. Takavuorilla ei ole vaihtoehtona olla löytämättä nousevia ilmavirtauksia ja “pommittaa” alas, sillä laskupaikkoja ei ole tarjolla. Noin puolimatkassa vastaan tulikin jo turhankin jännittävä paikka, kun hukkasin nosteen aivan huipun tuntumassa ja lähdin valumaan rinnettä pitkin väärälle puolelle vuorta kohti puista laaksoa, jossa ei takuulla olisi ollut yhtäkään laskupaikkaa.

Onneksi pari ystävällistä korppikotkaa tuli näyttämään viime hetkellä pelastavan noston olinpaikan, ja onnistuin kaivamaan itseni pahasta kuopasta takaisin reitille.

Loppumatka sujui onneksi suunnitelmien mukaan. Päästyämme perille 360-leiriin saimme nauttia erinomaisesta ruuasta ja jopa posliinisesta WC:stä. Myös seuraavan päivän lento 360:stä eturinnettä pitkin takaisin Biriin oli ongelmaton, ja kokonaisuudessaan lentävä telttaretki yli 3400 metrin korkeudessa vietettyine öineen oli yksi elämäni upeimmista kokemuksista.

 

 

Ilari Hauhia
• Varjoliitolisenssi vuonna 2023
• Aktiivinen harrastaminen alkoi 2025
• Lentokokemus noin 100 tuntia
• Siipi BGD Lynx2, lisäksi hike & fly -siipi Niviuk Kode P 22 ja parakite Flare Bandit 19
• Muut harrastukset laskuvarjohyppy n. 350 hypyn kokemuksella
• Ikä 27
• Kotipaikka Asker, Norja, ennen sitä 2,5 vuotta pakettiautossa ympäri Eurooppaa.
• Kerhot Hämeenkyrön lentokerho ja Oslo Paragliderklubb (OPK)