Jos Hannu Halonen ei olisi päässyt lentäjäksi, hänestä olisi tullut palomies. Hakupaperit jäivät kuitenkin lähettämättä, kun Halonen hyväksyttiin Ilmavoimien aliupseeriohjaajakurssille vuonna 1976.

Alkoi poikkeuksellisen monipuolinen ja pitkä ammatti-ilmailijan ura. Silti purjelento on ollut Haloselle aina se tärkein juttu.
— Kotitalo oli Immolan poikkikiitotien jatkeella ja kentälle piti päästä jo viisivuotiaana ihmettelemään. Vanhempi veli harrasti jo silloin purjelentoa. Itse pääsin ensimmäiselle keikalle kuusivuotiaana, mutta olin niin pieni, ettei minua voinut laittaa yksin vöihin, vaan isosisko alle ja minä syliin. Vanhemmilta ei tietenkään kysytty lupaa. Seuraavalla lennolla ikää oli jo kahdeksan ja tehtiin myös silmukka, Halonen muistelee.

Talvisin Halonen kävi lennokkikerhossa ja osallistui koneiden huoltoihin. 14-vuotiaana hän työskenteli jo Immolassa palkkavinttaajana tienaten 50 penniä vinttaukselta. Hinauksia kertyi kesän aikana noin 1500, ja kun 15 vuotta tuli täyteen, alkoi purjelentokurssi.

 

 

Ilmavoimiin
Hannu Halonen työskenteli lukiovuosina Imatralla tehdaspalokunnassa sekä ylioppilaskirjoitusten jälkeen puoli vuotta kaupungin palokunnassa: 24 tuntia töitä, 48 vapaata sopi purjelentäjälle. Halonen oli jo hakemassa palo-opistoon, kun tuli tieto hyväksymisestä Lentoreservialiupseerikurssille. Lukion viimeisellä oli välitodistuksen ruotsi ollut nelonen, eikä sillä ollut asiaa lentoreserviupseerikurssille. Ruotsinopettajan hämmästykseksi Halonen kirjoitti kielestä vahvan C:n, numero nousi päästötodistuksessa kuutoseen ja aliupseerikurssin ovet aukenivat.

— Siinä kävi hyvin, Halonen sanoo. Tuolloin RUK:n oppilaat lensivät Safirilla 40 tuntia, mutta me RAuK:n oppilaat 25 tuntia Safirilla ja 50 tuntia Fougalla. Varusmieskurssin lopulla oli mahdollisuus hakeutua Haminaan jälki-RUK:hon ja sen jälkeen lentokadettikurssille. Ura toimiupseeriohjaajana kuitenkin kiinnosti kovasti, koska todennäköisesti lentopalveluksen osuus tulisi olemaan selvästi suurempi. Pääsin varusmieskurssin jälkeen Päällystöopiston ohjaajalinjalle, jonka päätteeksi rintapieleen kiinnitettiin Ilmavoimien lentomerkki ohjaajalle, hän kertoo.

 

 

Kaikkiaan Halonen lensi Ilmavoimissa noin 5 500 tuntia, mikä on selvästi keskimääräistä enemmän. Merkittävän osan urastaan Halonen toimi Fouga- ja Hawk-lennonopettajana. Mieleen ovat jääneet kokeneille lennonopettajille suunnattu nousujohteinen MiG-21bis-koulutus sekä Valmetille lennetyt lukuisat Vinka- ja Redigo-näytöskeikat maailmalla. Learjetillä Halonen kyyditsi muun muassa Elisabeth Rehnin Moskovaan ja Gustav Hägglundin Sarajevoon heti Bosnian sodan päätyttyä. Turvallisuusvalmistelut jälkimmäiselle keikalle olivat tiukat, ettei Halosen sanoin ”tullut ohjus tai edes pienikaliiberinen luoti koneesta läpi”.
Lennonjohtajakurssin Halonen kävi vuosina 1988–1989.

— Halukkuutta kurssille kysyttäessä ihmettelin, etteikö nuorempia löydy. Toisella kysymällä suostuin, koska tiesin, että kurssi on antoisa. Kurssin alkaessa olin Farnboroughssa esiintymässä. Kurssin johtaja sanoi, että jos myöhästyt aloituksesta, ei tarvitse tulla. Sanoin että sitten en tule, jolloin ääni muuttui kellossa.

Päätyö Ilmavoimissa oli edelleen lentäminen, joten työviikot jakaantuivat noin kahteen harjoittelupäivään Rissalan tornissa ja kolmeen lentopäivään. Noin puoli vuotta lennonjohtajakurssin jälkeen Halonen sai puhelun Utista, jonne tarvittiin lennonjohdon päällikköä sekä pilottia Fokkeriin ja Learjetiin.

— Se oli vaikea päätös, koska piti luopua Hawk-lentämisestä, joka oli hienoa työtä ja jota todella halusin tehdä. Siirryin kuitenkin Uttiin ja lentokoulutus alkoi saman tien. Toisaalta minua ehkä revittiin liian moneen suuntaan, eikä mistään välttämättä tullut hyvää, hän arvioi.

Lennonjohtajan työ ja tutkajohtajan koulutus kyllä avasivat silmiä laajemminkin, Halonen sanoo. Esimerkiksi ilmailulainsäädäntö ja lentosäännöt aukesivat kunnolla vasta lennonjohtajana.

 

Siviiliin
Halonen siirtyi 40-vuotiaana siviiliin. Ensimmäinen vuosi kului osapäiväisissä toimistotöissä Ilmailulaitoksessa sekä Air Botnian Jetstream-tyyppikurssilla ja sittemmin freelance-pilottina.

— Olin kapteeni lähtiessäni siviiliin, korkein arvo mihin pääsi toimiupseerina. Olin siirtynyt Learien mukana Tikkakoskelle, mutta asuin viikot kimppakämpässä. Hieman ennen perinteistä eroamisikää aukeni mahdollisuus jatkaa Ilmavoimissa vielä viisi vuotta. En kuitenkaan halunnut muuttaa Tikkakoskelle, joten maaliskuun lopussa 1997 siirryin Hornet-keikan siivittämänä siviiliin.
SAS osti Air Botnian vuonna 1998 ja toukokuussa alkoi Halosen vakituinen pesti yhtiössä. Halonen nimitettiin Saab 340 -ryhmäpäälliköksi aiemman lento- ja työkokemuksen perustella ja alkoi implementoida konetyyppiä yhtiöön.

— Sitten tulivat Fokker F-28 ja Saab 2000, joka oli tosi hieno ja nopea kone. Lensin Fokkeria kapteenina pari vuotta, sitten tulivat Avro RJ 85/100:t, MD-90:t ja lopulta MD-95:t eli Boeing 717:t. Valtava kalustorumba, mutta selvittiin.

Varsinkin MD-90:tä Halonen muistelee lämmöllä. ”Pisin DC-9”, jopa pidempi kuin Airbus A321, varustettu EFIS-ohjaamolla ja tehokkailla (25 kN) IAE V2500 moottoreilla. Sopivissa olosuhteissa nousutehot saattoivat olla lentoonlähtötehoja suuremmat.
Olin pääohjaajan sijaisena, kun yhtiössä aukesi lentotoiminnan johtajan vakanssi. Emmin aluksi, mutta suostuin hakemaan paikkaa ja tulin valituksi. Oli se melkoinen pesti olla yhtiön johdon ja lentäjäkollegoiden välissä, Halonen huokaa ja lisää, että reilut kolme ja puoli vuotta tuossa tehtävässä riittivät.

SAS myi Blue1:ksi muuttuneen yhtiön Irlantiin vuonna 2015 ja Halonen jäi pois ”samalla kellonlyömällä”.
— En halunnut jatkaa irkkujen kanssa ja muutenkin oli sopiva hetki päättää ura liikennelentäjänä. Ei se aivan kokonaan kuitenkaan loppunut, koska vanha ystäväni Ilmavoimien ajoilta houkutteli Volotealle kesätöihin Italiaan. Lensin siellä kaksi kesää ja toimin myös reittikouluttajana. Kolmanneksi kesäksi en enää suostunut, koska oma harrastaminen ja nimenomaan purjelento kärsi matkatöistä. Kun lokakuussa 2017 tein viimeisen loppuvedon Genovaan, oli haikea mutta mukava olo.

 

Harrastajaksi ja järjestötyöhön
Ilmavoimien koulutukseen liittyen Halonen hyppäsi kahdesti laskuvarjolla DC-3:sta, mutta hypyt jäivät siihen.
— Oli kuitenkin aika lähellä, etten jatkanut hyppäämistä harrastuksena. Olin muun muassa lentänyt hyppylentoja Immolassa, mutta päätin, ettei liian moneen asiaan kannata ryhtyä.

Purjelento ja ilmailun järjestötyö eli vaikuttaminen ovat aina olleet Hannu Haloselle ehkä se tärkein asia. Halonen toimi Suomen Ilmailuliiton hallituksessa 16 vuotta, joista kuusi puheenjohtajana. Sittemmin hän perusti liittoon Ilmatilatyöryhmän ja on sen sekä Turvallisuustoimikunnan ja Kurinpitolautakunnan puheenjohtaja. OTKESissa meni noin 25 vuotta ilmailun turvallisuustutkinnassa asiantuntijana eli niin sanottuna ottopoikana. Halonen on myös Suomen purjelentomaajoukkueen päävalmentaja.

— Rakkaudesta lajiin. Kannan vähän myös huolta purjelennosta, joka on sitä perinteistä ja aidointa lentämistä sekä sosiaalista ja kasvattavaa toimintaa, Halonen sanoo empimättä.

Harrastajamäärät ympäri maailman ovat Halosen mukaan vähentyneet, mutta hän arvelee, että Suomessa on pohja ohitettu.

— Täytyy pitää huolta, että harrastajamäärä lähtee kasvuun. Yksi siihen vaikuttava iso asia on ilmapiiri kentillä. Jos se ei ole kohdallaan on turha luulla, että ihmiset viihtyvät.

Halonen muistuttaa kerhotoiminnan perusperiaatteista eli koulutuksesta, kalustosta ja infrastruktuurista. Ne kaikki on ylläpidettävä joko rahalla tai talkootyöllä.

— Toivon, että kerholaiset ymmärtävät nämä perusasiat ja miksi kerhot ylipäätään ovat olemassa.
Aina rauhallisen ja korrektin Halosen saa lämpenemään mainitsemalla Suomen Ilmailuliiton laskevan jäsenmäärän. Hän ei voi ymmärtää ilmailukerhojen ja yksityisiä harrastajia, jotka nauttivat lentopaikoista, ilmatilasta ja edunvalvonnasta, mutta eivät kuulu liittoon. Järjestö- ja edunvalvontatyö, mitä liiton puitteissa tehdään sekä kotimaassa että Euroopassa, on merkittävä jäsenetu puhumattakaan esimerkiksi tapaturmavakuutuksesta, Halonen muistuttaa.
Halonen haluaa kehittyä ilmailussa edelleen.

— Ei ehkä voi sanoa, että on tavoitteita, mutta omien kykyjen mittaamista edelleen. Ensi kesänä aion osallistua purjelennon Uppsala Mastersiin sekä SM-kisoihin. Elokuussa toimin myös joukkueenjohtajana nuorten MM-kisoissa Saksassa. Tarkoitus on myös jatkaa purjelentoa Namibiassa talvisin.

Halonen omistaa osuudet kolmesta purjekoneesta, joista yksi on sähkömoottorilla varustettu, itselähtevä Schempp-Hirth Arcus E. Lisäksi hänellä on osuus maailman ainoasta HK-2 moottorikoneesta. Halonen lentää myös Woikosken Safirit-ryhmässä.
Mitä sanoisit nuorelle uraansa aloittavalle purjelentäjälle ja lennonopettajalle?
— Huolellisuuden kautta purjelentämisessä oppii lentämisen ydinasiat ja opettaminen opettaa lentämään.

Kiskojen korjaaja
Lentäjillä on tunnetusti egot kohdallaan. Tämä ei päde Hannu ”Wille” Haloseen, joka yksi vaatimattomimmista ja monipuolisimmista lentäjistä, jonka tunnen. Nuorena Ilmavoimien ohjaajanakin Halonen esitteli itsensä kapakassa mieluiten VR:n kiskojen korjaajaksi. Nykyisin Halosen uran kaltainen kokonaisuus sekä kohtalaisen iso lentotuntimäärä Ilmavoimissa ei välttämättä olisi edes mahdollinen.

 

 

Hannu Halonen
Syntyi Imatralla, asuu Tuusulassa, ikä 68 vuotta
Naimisissa
Purjelentokurssi 15-vuotiaana Immolassa vuonna 1972
Ylioppilas 1976
LntRAuK 19 vuosina 1976–77, Päällystöopiston ohjaajalinja 1978–79.
Lentäjä ja lennonopettaja Karjalan Lennostossa 1979–81 ja 1986–90.
Lennonopettaja Ilmasotakoulussa 1981–1986, lentäjä ja lennonjohdon päällikkö Kuljetuslentolaivueessa Utissa 1990–97. Siviiliin Ilmavoimista 40-vuotiaana 1997.
Liikennelentäjä Air Botnialla ja Blue 1:lla 1997–2015. Jäi eläkkeelle Blue 1:lta vuonna 2015. Sen jälkeen kaksi kesää liikennelentäjänä Italiassa.
Hallitusjäsenyyksiä useissa ilmailuyhdistyksissä, 16 vuotta Ilmailuliiton hallituksessa, joista kuusi puheenjohtajana, SIL:n Ilmatilatyöryhmän perustaja ja puheenjohtaja, Ilmailuliiton Turvallisuustoimikunnan sekä Kurinpitolautakunnan puheenjohtaja. Noin 25 vuotta OTKESissa ilmailun turvallisuustutkinnassa asiantuntijana.
Suomen purjelentomaajoukkueen päävalmentaja.
Huomionosoitukset: Suomen Liikuntakulttuurin ja Urheilun ansiomitali kullatuin ristein, Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki, Suomen Ilmailuliiton pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki.
Lentokokemus yhteensä noin 20 160 tuntia, joista purjekoneilla noin 3 600, moottorikoneilla noin 16 560, sotilaskoneilla noin 5 500 tuntia.
Lennetyt konetyypit Ilmavoimissa: Saab Safir, Fouga Magister, Valmet L-70 Vinka ja L-90 TP Redigo, Piper Chieftain, BAE Systems Hawk, MiG-21bis, Fokker F-27 ja Gates Learjet 35 A/S. Kahden Machin kerhon jäsen.
Lennetyt konetyypit siviilissä: BAe Jetstream 31, Saab 340, Avro RJ 85/100, Fokker F-28, MD-90, Boeing 717 (MD-95), Cessna Caravan sekä lukuisa määrä yleisilmailukoneita.
Purjekonetyyppejä reilut 20 Ka-2b:stä Ventus-3:een ja hienoimmillaan Quintukseen.
Kilpailumenestys purjelennossa: 3 Suomen mestaruutta, 2 maaliinlaskun Suomen mestaruutta, paras MM-sijoitus 13. Australiassa vuonna 2017.
Kilpailumenestys tarkkuuslennossa: 3 Suomen ja 2 Pohjoismaiden mestaruutta.

 

Hannu Halonen on Ilmailuliiton urheilun taustavoima

Urheilugaalassa palkitaan vuosittain Taustavoima-palkinnolla henkilö, jonka panos suomalaiseen urheiluun on ollut poikkeuksellisen merkittävä. Suomen Ilmailuliiton Urheilugaalaan valitsema taustavoima on Hannu Halonen. Hän on pitkän linjan ilmailuammattilainen sekä harrastaja, kouluttaja, kilpailija, valmentaja ja järjestöaktiivi. Nykyään Halonen toimii purjelennon maajoukkueen päävalmentajana ja Ilmailuliiton ilmatilatyöryhmän, turvallisuustoimikunnan sekä kurinpitolautakunnan puheenjohtaja.

Hän suhtautuu kannustavasti uusiin ja nuoriin ilmailijoihin ja on kouluttanut uusia harrasteilmailijoita moottori-, purje- ja moottoripurjelentoon. Hän on toiminut monta vuotta purjelennon päävalmentajana, ja mahdollistanut nuorten purjelentäjien nousun kansallisiin ja kansainvälisiinkin purjelentokilpailuihin. Halonen on esikuva nuorille, sillä hänellä on pitkä ja monipuolinen, edelleen jatkuva ilmailu-ura.

Suomen Urheilugaalan järjestävät yhteistyössä useat suomalaisen urheilun keskeiset toimijat. Urheilugaalan oikeudenhaltijoita ovat Olympiakomitea, Paralympiakomitea, Veikkaus ja Yle.
Tapahtuman käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Urheilugaala Yhdistys ry, joka perustettiin vuonna 2008 edistämään suomalaisen urheilun arvostusta.

Teksti: Kirsi Seppälä