Hahnweiden lentokentällä järjestettävän Oldtimer 2025 klassikkopotkurikoneiden tapaamisen ehkä odotetuin vieras oli pari kuukautta aiemmin taivaalle palannut Messerschmitt Bf 109 E-4 ”Rote 12”, joka on maailman ainoa lentävä Bf 109 E-4 – koneyksilö.

Yli kolmen vuosikymmenen intensiivisen restauroinnin jälkeen, 24. toukokuuta 2025, maailman ainoa lentokelpoinen Bf 109 E-4, rekisteritunnukseltaan D-FEML, luovutettiin virallisesti uudelle omistajalleen Wolfgang Landschulzelle.

Seremonia pidettiin Lachen-Speyerdorfin lentokentällä lukuisien kutsuvieraiden läsnä ollessa. Charlie Brown, yksi kokeneimmista historiallisten saksalaisten warbirdien lentäjistä, lensi tuolloin ”Rote 12:lla”, kuten aiemminkin koelentojen aikana. Hänen lisäkseen vain toinen tunnettu warbird-lentäjä, John Romain, suoritti osan vaadituista koelennoista Saksan ilmailuviranomaisen määräysten mukaisesti.

 

Ammuttu kone löytyi
”Rote 12” valmistui Bf 109 E-4 -mallisena vuonna 1939 Erla Maschinenwerk GmbH:ssa sarjanumerolla 1983. Se palveli tunnetun Jäämeren hävittäjälaivue ”Eismeeren” JG 5. eskadroonassa ja katosi 24. tammikuuta 1942 Murmanskin alueella.

Tunnettu ilmailuhistorioitsija Jochen Prien onnistui selvittämään koneen alasampumisen, ja löysi myöhemmin venäläisistä arkistoista viitteitä lentäjästä, joka joutui tekemään pakkolaskun moottorin osuman jälkeen. Kone oli ilmeisesti muutettu aiemmin rintamalla E-7-standardin mukaiseksi, joten se pystyi kuljettamaan pommeja tai lisäpolttoainesäiliöitä.

Mutta mistä ”Rote 12” löydettiin ja miten se löysi tiensä takaisin Saksaan? Eberhard Thiessen on tunnettu kalliiden ja historiallisten ajoneuvojen keräilijänä. Hän oli yksi ensimmäisistä, joka meni rautaesiripun murtumisen jälkeen itään hakemaan saksalaisia luksusautoja, jotka oli viety sinne sotasaaliina sodan jälkeen. Monista ladoista, autotalleista ja maatiloilta löytyi erilaisia harvinaisia saksalaisia sotaa edeltäviä ajoneuvoja kuten Horch, Mercedes, Maybach ja BMW. Koska hän tuli tunnetuksi ainoana henkilönä, joka pystyi viemään näitä kulkupelejä Venäjältä, ottivat yhä uudet keräilijät häneen yhteyttä etsiessään sotilasajoneuvoja ja -lentokoneita.

Vanhojen autojen lisäksi hän alkoi myös etsiä Wehrmachtin panssarivaunuja ja Luftwaffen lentokoneita, joista yksi hänen löytämistään oli ”Rote 12”. Talvella 1991 hän tarkasteli ensimmäistä kertaa sen jäännöksiä Moskovan teknillisen yliopiston takapihalla.

Pienen pähkäilyn jälkeen hän päätti ostaa koneen, mutta lopulta hän joutui ostamaan ”Rote 12:n” kahdesti. Venäläinen mafia oli huomannut, että sodan aikaisten lentokoneiden kauppa oli erittäin tuottoisaa. Niinpä se anasti koneen häneltä ja pakotti maksamaan siitä uudelleen. Mafia ei ollut Thiessenin ainoa vastustaja, sillä Microsoftin perustaja ja warbird keräilijä Paul Allen halusi myös koneen. Yksi Allenin etsintäpartioista olikin napannut Venäjällä Focke-Wulf Fw 190 A-5:n Thiessenin nenän edestä.

 

Pitkä restaurointi
Suunnitelma koneen kunnostamisesta lentokuntoiseksi tehtiin pian hylyn Saksaan kuljettamisen jälkeen. 1990-luvulla saksalaisten warbirdien restaurointiin erikoistuneita yrityksiä oli kuitenkin vähän. Tarvittavien varaosien etsiminen kesti seitsemän vuotta ja vaati useita matkoja ympäri Eurooppaa, sillä vuonna 1940 tuotannosta poistettujen E-versioiden varaosat olivat olleet harvinaisia jo sodan aikana.

Varaosat tulivat todellakin tarpeeseen, sillä koneen löydyttyä oli käynyt ilmi, että matkamuistojen metsästäjät olivat varastaneet koneen osia. Siipien kärjet oli leikattu irti peltisaksilla, jotta koneen aseistus oli voitu purkaa ja poistaa. Lisäksi ohjaamon takaa oli rungon takaosa leikattu irti, jotta siellä olevat osat oli voitu varastaa. Metalliosat olivat hyvässä kunnossa, eikä korroosiota ollut juurikaan. Rungon alaosa oli kolhiintunut pakkolaskun yhteydessä, mutta alkuperäinen Daimler-Benz DB 601 -moottori oli vielä paikoillaan.
Oli erityisen tärkeää löytää ja palkata parhaat yritykset ja käsityöläiset kunnianhimoisen projektin toteuttamiseksi. Isosta-Britanniasta löytyi Charleston Aviation Services -yritys, joka oli entisöinyt aiemmin kaksi

Bf 109 -konetta lentokuntoon. Yritys sai toimeksiannon koko rungon, laskutelineiden ja moottorikotelon uudelleenrakentamisesta ja entisöinnistä. Moottorin entisöinnin sai vastuulleen Siegfried Knoll. Siipien rakentaminen sekä maalaus päätyi Hartmeier Leichtbau -yhtiölle.

Yli 20 vuotta pelastamisen ja 70 vuotta koneen katoamisen jälkeen, työt rungon parissa saatiin vuonna 2012 alustavasti päätökseen. Lentokone voitiin koota lopullisesti Manchingissa Messerschmitt-säätiön tiloissa. Siitä kului vielä viisi vuotta, ennen kuin moottorin ensimmäiset koekäytöt voitiin tehdä, mutta valitettavasti Knollin rakentama moottori ei kestänyt niitä. Projekti keskeytyi pitkäksi aikaa, ja vasta vuonna 2019 Thiessenin tutustuminen alalla tunnetun lentokonemoottorivalmistaja LTB Dirk Bende GmbH:n omistajaan toi tarvittavaa uutta vauhtia moottorin kunnostukseen.

Pelastava Bende
”Rote 12” kuljetettiin erikoiskuljetuksella Bendelle Bonn-Hangelarin lentokentälle. Moottori purettiin siellä ja jo ensimmäinen tarkastus osoitti, että jälleenrakennuksessa olisi parempi käyttää tehokkaampaa 601N -moottorimallia.

Benden varastosta löytyikin kyseinen moottori, jonka sisäosat olivat vielä tehdasuudet. Uudenveroinen kampiakseli voitiin hyödyntää moottorin uudelleenrakennuksessa, jossa kiinnitettiin suurta huomiota Daimler-Benzin alkuperäisiin valmistustoleransseihin ja säätöarvoihin, jotta moottori kävisi mahdollisimman tärinättömästi. Ensimmäiset Daimler-Benzin vuoden 1941 testausprotokollan mukaiset koekäytöt tehtiin toukokuussa 2022 ja ne kestivät kaksitoista päivää. Tällä kertaa koekäytöt sujuivat ilman ongelmia, ja moottori oli valmis asennettavaksi koneen runkoon.

Moottorin kunnostus kesti yhteensä vuoden, jona aikana toinen tiimi tarkasti perusteellisesti koneen rungon ja laskutelineet, jonka perusteella joitakin osia kunnostettiin uudelleen.

Aikaa kului paljon työskentelyssä lentokoneen ja moottorin parissa, mutta myös Saksan ilmailuviranomaisille toimitettavien asiakirjojen laatimisessa, sillä Bf 109 F- ja G-mallien sertifiointeihin oli lisättävä harvinainen E-malli. ”Rote 12:sta” toimitettiin ilmailuviranomaiselle hakemus yksittäiskappaleen hyväksymiseksi, sillä kone oli tarkoitus rekisteröidä Saksan ilmailurekisteriin. Oli laadittava materiaalivertailulistat, jokainen käytetty niitti oli tarkastettava, kaikkea oli verrattava alkuperäisiin tehdaspiirustuksiin, paloseinä oli vahvistettava uudelleen ja tuulilasi vaihdettava vahvistettuun. Kaikki työt piti tietenkin dokumentoida huolellisesti, ja lähes kolmenkymmenen vuoden restaurointityön aikana oli kertynyt äärettömän paljon materiaalia. Viranomaisen lupa koelennoille saatiin huhtikuun lopulla 2023.

Taivaalle 81 vuoden jälkeen
Ilmavoimien luutnantti Charlie Brown oli itsestäänselvyys ”Rote 12:n” koelentäjäksi, mutta Ison-Britannian Brexitin myötä hänen lupakirjansa ei enää kelvannut sellaisenaan EASA-alueella. Brown joutui toimittamaan lukuisia asiakirjoja ja soittamaan useita puheluita saadakseen luvat; sellaiset hänelle lopulta myönnettiin ja koelennot voitiin aloittaa Saksassa kevätkesällä 2023.

Rullauskokeet sujuivat hyvin, ja ensilento lähestyi. Viranomaisten suostumuksella koelentoihin saatiin käyttää Bonn-Hangelarin lentokentän nurmikenttää, sillä se soveltui Bf 109:lle asfalttia paremmin.

Kahdeksankymmentäyksi vuotta ”Rote 12:n” viimeisen taistelun ja kolmekymmentäkaksi vuotta sen Venäjältä hankinnan jälkeen Brown rullasi viimeisten tarkistusten jälkeen kiitoradalle 29 ja työnsi tehovivun eteen. DB601N vastasi tehopyyntöön nöyrästi, kone kiihtyi ja vain 500 metrin jälkeen se oli jälleen ilmassa.

Lennon jälkeen Brown kommentoi, miltä hänestä tuntui lentää ”Rote 12:lla”: ”Se on suuri kunnia ja etuoikeus. En ole vielä lentänyt Me-109 F -mallia, joka vastaa Spitfire Mk V:tä. Emil on Gustaviin, Bf 109 G:hen, verrattuna kevyempi lentokone, jonka rullannopeus on paljon suurempi. Se on ihanan kevyt ja yksinkertainen. Emilin vertaaminen Gustaviin on kuin vertailisi varhaista Spitfire-mallia myöhempään Griffon-moottorilla varustettuun malliin. Toivon, että ihmiset nauttivat sen katsomisesta ja kuuntelemisesta yhtä paljon kuin minä sen lentämisestä. Kiitän omistajaa 32 vuoden omistautuneesta ja erinomaisen yksityiskohtaisesta restauroinnista sekä koko Bende-tiimiä. Hyvää työtä, pojat!”

Ainoa sertifiointihyväksytty kone
Brown luovutti ”Rote 12:n” lopulliset hyväksyntäasiakirjat uudelle omistajalle 24. toukokuuta 2025. Näin ollen D-FEML on maailman ainoa Messerschmitt Bf 109 E, joka on täysin sertifiointihyväksytty – sitä ei siis lennetä väliaikaisella luvalla eikä experimental-statuksella.

Kone jää toistaiseksi LTB Benden kokeneen tiimin hellään huomaan ja se sijoitetaan Bonn-Hangelarin lentokentälle. Sen ensimmäinen suuri julkinen esiintyminen oli 12–14. syyskuuta Stuttgartin läheisyydessä Hahnweidessa klassikkopotkurikoneiden Oldtimer-tapahtumassa.

Messerschmitt Bf 109 E-4
Pituus 8,76 m
Kärkiväli 9,90 m
Korkeus 2,45 m
Tyhjäpaino 2060 kg
Maksimi lentoonlähtöpaino 2610 kg
Moottori Daimler-Benz DB 601N,
Teho 1175 hv
Maksimi nopeus MSL 467 km/h
Maksimi nopeus 4400 m 560 km/h
Nousunopeus 17,8 m/s
Lakikorkeus 11 000 m
Kantama 660 km
Taistelusäde 300 km
Aseistus 2 x 7,92 mm MG-17 konekivääri, 2 x 20 mm MG FF/M tykki
Valmistusvuodet 1939–1940
Valmistusmäärä 561 kpl