Ylivoimaisesti sujuvin rajan ylitys Itä-Euroopassa oli siirtyminen Romaniasta Giurgiusta (n. 60 km Bucarestista etelään) sillan yli Bulgarian Ruseen. Syynä siihen on ilmeisesti Romanian ja Bulgarian välinen yhteistyö rajahommissa. Muutenhan rajan ylitykset Balkanilla ovat ihan sirkusta tuntien jonottamisineen, mikä johtuu useista EU:n ulkopuolen ylityspisteistä ja erinomaisen huonosta organisoinnista raja-asemilla.
Siirtyminen Romanian autojonoista Bulgarian puolelle oli myös varsin vapauttava kokemus! Tiet olivat ehkä jopa huonompikuntoisia kuin Romaniassa mutta niillä sai jostain syystä ajella pääsääntöisesti ihan itsekseen. Paikalliset ”valtaväylät” eivät myöskään kulje kylien läpi samalla tavalla kuin Romaniassa, mikä vähentää ”tulppaantumista” huomattavasti. Kannattaa muuten tarkastaa nopeusrajoitukset rajalla olevista tauluista, sillä niitä ei välttämättä kerrota enää teiden varsilla, vaan oletetaan, että kuljettaja tietää kylien sisällä olevat nopeudet ja eriarvoisten teiden nopeudet ilman, että niistä tarvitsee varsinaisilla nopeusmerkeillä kertoa.
Laajat viljelmät teiden varsilla kertoivat maatalouden vahvasta asemasta Bulgarian elinkeinoissa sekä varmasti myös neuvostoperäisestä kolhoosikulttuurista. Myös ankean harmaat ja ruskeat kivitalot rauta-aitoineen kielivät menneistä kommunismiajoista sekä siitä, että Bulgaria on edelleen Euroopan Unionin köyhin ja samalla myös ehkä koruptoiduin maa. Tämä sivuttiin keskuteluissa paikallisten toimijoiden kanssa, koska myös orastavan ilmailubusineksen ollessa kyseessä, pitää idean ja pääoman lisäksi olla hyvissä väleissä oikeiden henkilöiden kanssa.
Kisatreeneihin
Ilmailu onkin ollut todella lamassa pitkän aikaa Bulgariassa, sillä systeemin romahdettua ilmaisesta hyppäämisestä ja lentämisestä tuli aivan liian kallista paikallisväestölle ja itäperinteinä olevat lentolaitteethan ovat ylläpito- ja käyttökustannuksiltaan melkoisen arvokkaita. Joku hyppylentäjä arvioikin, että mm. paikallisista AN-2-koneista vain parikymmentä prosenttia on enää lentokunnossa.
No, näistä lentokuntoisista pari kappaletta löytyi Erdenin hyppykeskuksen pihalta pari pikkucessnan lisäksi. Itse asiassa tuo C-206, josta hyppäsin harjoitusviikoilla suurimman osan hypyistäni oli vuokrattu serbialaiselta ilmailu-alan yritykseltä kisojen ajaksi lentäjän kanssa. Lentäjä sattui hauskasti olemaan vanha kaverini Sasa, johon olin tutustunut edellisenä vuonna Montenegron EM-kisoissa, jossa hän taas lensi firmaltaan vuokrattua Antonovia. Itse MM-kisoihin päälentolaitteeksi tuli taas Slovenian armeijan tuttu Pilatus Porter, myös vuosien varrelta tuttuine pilotteineen.
Koska olin saapunut hyvissä ajoin ennen kisan alkua treenaamaan, paikalla oli sopivasti lisäkseni muutama USA:n joukkueen hyppääjä, myös Romaniasta paikalle siirtynyt Kanadan Jim Patterson, Quatarin ykkös- ja juniotijoukkueet sekä paikallinen naisten joukkue, joten hyppääminen rullasi kelien suosiessa todella mukavasti. Kevyellä tahdilla sain odotuksena olleen parinkymmenen treenihypyn sijasta 51 harjoitushyppyä kahteen viikkoon ennen kisan alkua. Harjoitushypyt olivat kaiken lisäksi erinomaisen hyviä, joten odotusarvot kisaa kohti olivat hyvässä nousussa. Loppuajasta hyppyjäni saapui seuraamaan myös valmentajani Heikki Lind, joka joutui oman pestinsä lisäksi myös Bulgarian naisten joukkueen tilapäiseksi konsultoijaksi heidän pyynnöstään.
Pari päivää ennen kisan alkua paikalle saapui myös loput joukkueestamme eli Anssi Horppu Utista, Matti Heino ja Risto Käyhkö Imatran kerhosta sekä Jaakko Lautamäki Tampereelta. Silloin paikalla oli myös koko ”muu maailma”, joten taivaalla alkoi olla ruuhkaa mutta saimme kuitenkin yhdessä hyppyjärjestyksen varmentavat harjoitukset tehtyä ja niiltä osin olimme valmiina kisaan.
Kisaromahdus
Omalta osaltani kilpailu lähti odotetun hyvin käyntiin, kunnes viidennellä kierroksella tein väärän valinnan loppulähestymisen suhteen, tuuli kaatoi varjoani viimeisillä metreillä hieman oikealle sivuun ja sain painajaismaisen maksimituloksen kurotusyrityksestä huolimatta väärän puolen jalan ensimmäisestä kosketuksesta. Järkytystä ei yhtään helpottanut, että muutama muukin, kuten koko kauden hyvin hypännyt Ruotsin Magnus Falk sai samalla kierroksella samalla tavalla 16 senttimetrin maksimituloksen. Kisa oli siis siinä ja viimeisillä kahdella kierriksella ei ollut mitään merkitystä. Toki yritin parhaani mutta kahtena viimeisenä kisapäivänä uudelleen päälle painanut flunssa, huonosti nukuttuine öineen romahdutti tulostason katastrofaaliseksi.
Vaikka olen kolmenkymmenen vuoden aikana käynyt kaikki lajimme MM-kisat läpi ja ainoastaan kolme kertaa palannut tyytyväisenä kotiin, täytyy myöntää, että otin juuri tämän kisan romahduksen erittäin raskaasti. Tiedän, että tämä oli käytännössä viimeinen mahdollisuuteni menestyä MM-kisassa riittävästi harjoitelleena ja taitojen puolesta kykenevänä. Myös itseluottamus sai kovan kolauksen, josta toipuminen on henkisesti herkkä asia. Tämän vuoden hyvän tuloksen metsästäminen on enää kahden kisan varassa, joista ensimmäisenä on vuorossa Itävallan maailmancup, jonne siirryn täältä Kroatian ”base-campistä” parin päivän päästä.
Olen päässyt nyt kuitenkin pitkästä aikaan vähän treenaamaan fysiikkaa, tyhjentämään päätä hyppäämisestä ja pääsen kisaamaan jälleen oman Italo-joukkueeni kanssa taitavien hyppääjien seurassa, mikä monesti on vaikuttanut positiivisesti myös omaan suorittamiseen. Sono pronto!
