Koulukaverini Matti Lehtosen kanssa lensimme kesällä 1956 Kauhavan NS:n Purjelentokerhon Harakka II:lla. Lentopäiväkirjaani on tallentunut 27 starttia, joista kuusi on ollut vintturilla vedettyjä, melkoisen rajuvauhtisia maakiitoja. Pisin lento on kestänyt toista minuuttia ja tiimaa kertynyt kymmenkunta minuuttia. Muistan käyneeni pari kertaa jopa 200 metrin korkeudessa.
Matin lennot eivät poikenneet merkittävästi omistani. Lennonopettajanamme ahkeroi reservin lentäjävänrikki Eero Marttinenapunaan Ilmasotakoulun lekomekaanikko, kersanttismies Jyrki Salovaara.
Suoritimme A-tutkinnon, josta näkyvänä tunnuksena kannoimme pyhäpuseromme rintapielessä sinipohjaista rintamerkkiä yhdellä valkoisella lokilla.
Jämillä Bergfalkella lento-oppia
Lukio-opiskelut menivät lähes tyydyttävästi, mutta syksyn mittaan ilmaan pääsy palaili aika-ajoin häiritsevästi mieliimme.
Olin kesän 1958 kaksi kuukautta kesätöissä Hämeenlinnassa ja näin purjelentokoneita ilmassa tavan takaa. Otin huolestuneena yhteyttä Mattiin, jolle esitin haluni päästä mitä pikimmin takaisin orastavan lentoharrastuksemme pariin.
Saimme kuulla Jämijärvellä järjestettävästä purjelennon C-kurssista. Koulukoneiksi mainittiin kaksipaikkaiset saksalaiset Bergfalket. Laitoimme tietomme paperille, ja Ilmasotakoulun lääkärin todistettua meidät kaikin puolin terveiksi, ilmoittauduimme tuolle kurssille.
Elokuun toisen päivän aamuna istuimme Jämijärven taajamassa sijaitsevan ruokakaupan ulkorappusilla, söimme makkaraa ja odotimme meille luvattua autokyytiä Ilmailukoululle.
Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Jaakko Kaskia ja pääkouluttajamme Lauri Liljamo toivottivat meidät tervetulleiksi lento-oppia saamaan ja kertoivat purjelentokurssimme ohjelmasta.
Majoituimme päärakennuksen tilavimpaan huoneeseen, johon oli järjestelty armeijamalliset sängyt ja kullekin oma kaappi. Olimme intoa täynnä kuin Turusen pyssyt.
Laimi-emäntämme uudet perunat jauhelihakastikkeella nautittiin pirunmoiseen nälkään, jonka jälkeen aloimme tutustua toisiimme; meitä oli täysi tusina ikähaarukassa noin 17-30-vuotta.
Toisen päivänä oli kolmisen tuntia purjelennon teoriaa ja oppituntien jälkeen meille esiteltiin lentopaikkamme rakennukset sekä kiitotiet ja konesuojat.
Ani varhain kolmantena aamuna oli lipunnosto, jonka jälkeen meidät jaettiin kahteen kuuden oppilaan lentoryhmään. Matias Viitanen alkoi tehdä Matista pursipilottia ja Jorma Luomajärvi tämän kirjoittajasta. Kaskia ilmoittautui opettajiemme varamieheksi ja hinauspilottimme Reino Kronholmkinkävi meille pokkaamassa.
Itsestään isoa numeroa tekemätön Luomajärvi otti hienovaraisesti myhäillen ryhmämme komentoonsa. Hänen oppilaanaan sain istua 24 koululennostani 20. Viitasen ja Kaskian kanssa lensin kerran, ja Liljamo oli koneeni takapenkillä kaksi kertaa.
Lape ei laulanut finaalissa
Erinomaiset lentosäät tekivät koululentomme mahdollisiksi kaikkina päivinä; näin muistan.
Keskusteltuaan Luomajärven kanssa Liljamo tuli luokseni ja komensi minut OH-KBD:n etuohjaamoon ja taakse kiivetessään nimesi tulevan tapahtuman tarkastuslennoksi. En ehtinyt edes kunnolla säikähtää, mutta koska olin ollut ilmassa jo 23 kertaa ja tiimaakin kertynyt kuudetta tuntia, niin mikäpäs siinä.
Kronholm pöllyytti OH-DHC Chipmunkinsa 145 heppaisella moottorilla jonkin verran kiitotien irtoroskaa näköesteekseni, mutta se ei pahemmin starttia haitannut. Muistan tarkastajan kerran korjanneen asentoamme ja muistuttaneen minua hinauskoneen pyörien pitämisestä horisontissa.
Saamani ohjeen mukaan irrotin koneen 500 metrissä, josta jatkoin heikossa nostossa vasemmalla kaarrolla 360 astetta ja siitä tarkastajan käskyllä myötätuuliosalle, perusosalle ja siitä loppuliukuun.
Finaalissa kerkesin jo vähän jännittää, sillä Lapella kerrottiin olevan tapana laulaa äänekkäästi, mikäli olisi odotettavissa ”tarkkarin” menevän uusiksi! Tuota pahaenteistä laulusooloa olivat kurssikaverinikin asettuneet alapuolellemme kuuntelemaan.
Sen verran olin keskittynyt laskuun, että en heti ollut varma, lauloiko Lape finaalissa vai avasiko suunsa vasta, kun koneemme oli pysähtynyt ja vasemman siiven kärki laskeutunut pehmeästi alas.
Tarkastuslento oli kestänyt 12 minuuttia, jonka jälkeen Liljamo antoi ”Kauhavan pojalle” käskyn ilmoittautua Luomajärvelle seuraavan ja sitä seuraavan päivän yksinlentoja varten.
Summa summarum: upean kurssimme päätyttyä kirjasin lentosuorituksiani olleen 29, joista on kertynyt tiimaa 7 tuntia 37 minuuttia. Tiedot on Ilmailukoulun johtaja Tuomo Tervolentopäiväkirjaani 21. elokuuta 1958 oikeiksi vakuuttanut.
Pilottikaverini Mattikin suoriutui tarkastuslennostaan moitteitta, ja niinpä kotiin palatessamme puseroidemme rintapielissä komeili sinisessä kentässä kolme valkoista lokkia!
—
Lopuksi esitämme lentokurssimme tarkastuslentäjä Lauri Liljamon, lennonopettaja Matias Viitasen, hinauslentäjä Reino Kronholmin sekä pilven päälle hiljattain siirtyneen kurssikaverimme Tapani Visapään muistolle lämpimät osanottomme.
Kauhavalla 16. elokuuta 2019
Seppo Takamaa, Matti Lehtonen
