Jere Byman sijoittui neljänneksi tuulitunnelilentämisen MM-kilpailuiden Dynamic Flying Solo Speed -lajissa. Kilpailut pidettiin Charleroissa Belgiassa huhtikuussa.
— Kisat menivät hyvin, kun päädyin neljänneksi. Olen itse erittäin tyytyväinen. Olen treenannut paljon ja se näkyy tuloksissa, Jere Byman sanoo.
Aiemmin Lassi Lehesvuon kanssa D2W:tä harjoitellut ja kilpaillut Byman kertoo alkutalvesta päättäneensä jatkaa soolouralla ja panostaa siihen täysillä. Aiemmin Byman on pelannut ammattilaisena amerikkalaista jalkapalloa ja kilpaillut muutamassa muussakin lajissa Suomessa maajoukkuetasolla.
— Olen kilpaurheillut koko elämäni. Aiemmissa lajeissa kisaamiseen oli eri syyt. Tässä lajissa lennän ja kisaan vain ja ainoastaan itseni takia, sillä ulkopuoliset syyt kisaamiseen ovat minulta kadonneet. Kilpailut tuovat selkeän tavoitteen ja aikamäärän, jolloin olen paras versio itsestäni näillä resursseilla. Ja tässä sitä nyt ollaan, Byman kuvailee.
Byman harjoittelee Föönissä, ja on siellä edelleen osa-aikaisesti töissä. Hän kertoo tekevänsä paljon töitä, voidakseen rahoittaa harjoittelemisen ja kilpailemisen. Bymanin päätyö on myyntityö, ja yhtenä sivutyönä on valokuvaus ja tuulitunnelivalmennus.
—Kaikki vastustajat olivat lentämisen ammattiurheilijoita, joista jokaisella on 10 vuotta kisakokemusta. Siihen nähden neljäs sijani oli pirun kova tulos. Hampaankoloon kuitenkin jäi mitalitavoite, hän tiivistää.
Byman kiittää vuolaasti Aaro Hilliä valmennusavusta.
— Olen siinä pisteessä, ettei Suomessa ole ketään, kuka voisi valmentaa minua. Kun jatkoi soolouraani, kysyin parhaalta kaveriltani Aaro Hilliltä voisiko hän auttaa. Aaro oli neljä viikkoa jokaisissa treeneissä kanssani, ja löysimme väylän, miten Aaro pystyi valmentamaan minua henkisesti ja fyysisesti. Se, että pystyin pallottelemaan ajatuksia toisen lentäjän kanssa, vei oman lentämiseni toiselle tasolle. Ilman Aaroa en olisi tätä sijoitusta saanut, hän kehuu.
Suomalaisten MM-tulokset
Dynamic Flying D2W
Suomi 8. Iiris Erkkilä, Lassi Lehesvuo
Dynamic Flying Solo Speed
4. Jere Byman
19. Lassi Lehesvuo
Solo Freestyle
16. Jukka Siivola
21. Jere Byman






