Ilmailuliiton kevätkokouksessa päätettiin ”SIL Oy:n” perustamisesta

Suomen Ilmailuliiton sääntömääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 17. maaliskuuta Suomen Ilmailumuseolla Vantaalla. Kokouksessa päätettiin perustaa ”SIL Oy”.

Yhtiön toimialana on lentonäytösten ja ilmailutapahtumien järjestäminen, vakuutusedustus, varainhankinta, ilma-alusten ja ilmailuvälineiden omistaminen ja vuokraus, ilmailutarvikekauppa, kiinteistöjen sekä irtaimen omaisuuden omistaminen ja vuokraus, arvopaperikauppa sekä muu laillinen toiminta. Yhtiön hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kaksi muuta jäsentä.

 

Kokouksessa hyväksyttiin myös vuoden 2017 toimintakertomus ja vahvistettiin tilinpäätös. Lisäksi käytiin keskustelua liiton taloudellisesta tilanteesta, kulujen mahdollisesta karsimisesta ja toiminnan kehittämisestä.

 

Liiton kokouksissa äänivaltaa käyttävät liiton varsinaiset jäsenet. Kokouksen puheenjohtajana toimi Juha Silvennoinen.

 

Kevätkokouksen aluksi palkittiin ansioituneita ilmailijoita kiertopalkinnoin. Suomen Ilmailupatsas myönnettiin Eero Kausalaiselle ja Kotkanpoika-kiertopalkinto Vaasan Laskuvarjokerholle. Lisäksi katsottiin Veijo Aulion tekemä video Ilmailuliiton kunniapuheenjohtaja Olavi A. Rautiosta.

 

Kokouksen esityslista 

Esitys SIL Oy yhtiöjärjestyksestä ja perustamissopimuksesta

 

Lisätietoja

toiminnanjohtaja Timo Latikka puh. 040 1686115, timo.latikka(at)ilmailuliitto.fi

Uusimmat uutiset

Hae sallivaa UAS-ilmatilavyöhykettä Ilmailuliiton avulla

Miehittämättömän ilmailun läheltä-piti-tilanteiden määrä oli pieni

Ilmailuliiton raati valitsi piirustuskisan voittajat

Talvipäivät experimental-, moottori- ja ultrakevytharrastajille

Ilmoittaudu 15.3. mennessä Lentoon! 2026 -seminaariin

Tule keskustelemaan Ilmailuliiton tilasta lauantaina 21.3.

Lisää uutisia

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>