Ilmailuliitto: autogirolentämisen kansallista sääntelyä tulee jatkaa sellaisenaan

Suomen Ilmailuliitto toteaa 17.1.2022 antamassaan lausunnossaan Traficomille, että autogirolentämistä koskevaa kansallista sääntelyä tulee jatkaa sellaisenaan toistaiseksi. EASA on tehnyt ehdotuksen autogirolentäjiä koskevasta sääntömuutoksesta uusiksi yhteiseurooppalaisiksi määräyksiksi. Traficom pyysi Ilmailuliitolta lausuntoa EASA NPA:han 2021-12; 16.11.2021

 

Ilmailuliitto toteaa, että ehdotus autogirolentäjän uusiksi lupakirjamääräyksiksi lopettaisi kyseisen ilma-aluslajin lentotoimintaa koskevan kansallisen sääntelyn. Sen sijaan voimaan tulisivat yhteiseurooppalaiset ilmailuviranomaisen säädökset (EASA), jotka ovat huomattavasti tiukemmat kuin aiempi kansallinen ilmailumääräys.

 

Autogirolentäminen alkoi piristyä Suomessa vuonna 2008, kun ensimmäiset, tehdastekoiset 2-paikkaiset ilma-alukset tulivat Suomeen. Kasvu on ollut kuitenkin hyvin varovaista. Lajin harrastajamäärät ja kyseisellä ilma-alusryhmällä lennettävä lentotuntimäärä on vielä niin vähäinen, että EASA-sääntelyn siirryttäessä erityisesti lennonopettajien ja tarkastuslentäjien kokemusvaatimukset eivät täyttyisi vaan laji näivettyisi hyvin nopeasti.

Ilmailuliiton lausunto  Traficomin lausuntopyyntöön EASA NPA 2021-12; 16.11.2021:stä

 

Tutustu Ilmailuliiton edunvalvontaan ja lausuntoihin.

 

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia