Jussi Forss uusi maailmanmestaruutensa

Maailmanmestaruuskilpailuiden joukkuekilpailussa Suomi saavutti hopeaa. Kimmo Valkonen, Jussi Forss ja Timo Forss. Kuva: Anne Forss

Siimaohjattavien taistelulennokkien hallitseva maailmanmestari Jussi Forss voitti jälleen maailmanmestaruuden. Näin ollen hän on harvinainen tuplamaailmanmestari. Kilpailut pidettiin Munciessa, Indianassa.

Suomen joukkue osallistui siimaohjattavien taistelulennokkien maailmanmestaruuskisoihin hyvällä menestyksellä. Joukkuekilpailussa Suomi saavutti joukkuehopeaa. Jussi Forssin lisäksi joukkueessa oli Timo Forss ja Kimmo Valkonen.

Teimme vähän virheitä ja joukkue suoritti tasaisesti. Olimme tasapisteissä joukkuekullassa USA:n kanssa, mutta sijalukupisteet ratkaisivat USA:lle kullan. Jussi voitti maailmanmestaruuden vahvalla lennättämisellä. Kalusto toimi, ja meillä oli muutama päivä aikaa trimmata koneet. Tulimme ajoissa paikalle ja saimme keskittyä kisaan, Timo Forss kertoo.

Taistelulennokkien lennätys aina tiimityöskentelyä. Lennättäjän apuna on kaksi mekaanikkoa, jotka käynnistävät moottorin ja mahdollisen kolarin jälkeen hoitavat varalennokin uudelleen ilmaan.

Tulokset

Henkilökohtainen kilpailu
1. Jussi Forss, Suomi
2. Natalia Dementieva, Tanska
3. Austin Minor, USA

Joukkuekilpailu
1. USA
2. Suomi
3. Tanska

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia