Kauhava Air Show 2020 siirretään elokuulle

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös oli määrä järjestää 13.14. kesäkuuta Kauhavan lentokentällä. Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimii Kauhavan Wanhanajan Lentopäivät ry (KWL). Vallitsevan Covid-19 -pandemiatilanteen vuoksi valtioneuvosto on määrännyt rajoituksia yhteiskunnan toimintoihin.  Lentonäytöksen järjestäjä noudattaa näitä ohjeistuksia, jotka nyt ulottuvat toukokuun loppuun saakka.  Uusien tietojen ja pandemiaennusteiden takia olemme päättäneet siirtää lentonäytöksen ajankohtaa. Kauhava Air Show 2020 pidetään 29.–30.8.2020.

 

Kauhava Air Show 2020 koostuu lentonäytöksestä sekä laajasta maanäyttelystä. Tapahtumassa esittäytyvät Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen lisäksi lukuiset ilmailuteollisuuden kotimaiset ja kansainväliset yritykset sekä ammatti- ja harrasteilmailun toimijoita. Tämän lisäksi paikalla esittäytyvät mm. Hornet-hävittäjien seuraajakandidaatit omilla näyttelyosastoillaan. Kauhava Air Show -tapahtuma on yhteiskunnallisesti merkittävä, ja siksi olemme nyt päättäneet siirtää tapahtuman elokuun lopulle. Lentonäytös toteutetaan, jos pandemia on siihen mennessä hellittänyt ja viranomaisohjeistukset sallivat järjestämisen.

Uusimmat uutiset

Kysely Fintraffic Sky -sivustosta

Kansallista lentokoulutusta koskeva määräys muuttuu

Avustusta seuratoimintaan: Osallistu etäkokoukseen 11.2.

Liitto järjestää Teams-keskustelun liidinmääräyksen muutoksista

Kutsu Traficomin ilmailun sääntelyn infotilaisuuteen 4.3.

Ehdota kiertopalkinnon saajaa

Lisää uutisia