Lassi Nurila voitti F3A:n Euroopan mestaruuden

Lassi Nurila voitti toisen perättäisen Euroopan mestaruutensa Belgian Grandrieussa käydyn kilpailun päätteeksi 27. heinäkuuta. Nurilan avustajana toimi Kimmo Kaukoranta. Toiseksi kilpailussa ylsi Itävallan Gernot Bruckmann ja kolmanneksi Sveitsin Sandro Matti.

Nurilan saavutus on huikea jatkumo edellisvuosien kultamitalisateelle. Ensimmäisen arvokisamestaruutensa Nurila voitti EM-kilpailuissa Espanjassa 2022, jota seurasi sensaatiomainen maailmanmestaruus Australiassa 2023. Lisäksi Nurila on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun viisi kertaa, ja suurella todennäköisyydellä uudelleen myös tämän kesän päätteeksi.

Kilpailu käytiin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Alkukierrokset ja semifinaali saatiin lennettyä suunnitellusti, ja Nurila eteni kärkipaikalla finaaliin, jossa semi-finaalin 10 parasta ratkaisevat mestaruuden. Finaalipäivänä matalien pilvien vuoksi jouduttiin pudottamaan pois yksi lentokierros, joten mestaruus ratkaistiin kahdella lennolla. Ensimmäisellä lennolla tuntemattoman ohjelman suoritti parhaiten Bruckmann minimaalisella piste-erolla Nurilaan. Toisella lennolla lennettiin tunnettu finaaliohjelma, jossa Nurila onnistui saavuttamaan pienen mutta riittävän eron Bruckmanniin, jotta yhteenlasketut pisteet nostivat Nurilan korkeimmalle korokkeelle.

Lassi Nurila voitti F3A:n Euroopan mestaruuskultaa. Kuva: Kimmo Kaukoranta

 

Toinen Suomen edustaja Kimmo Kaukoranta ylsi hienosti alkukierrosten sijalle 33. Semifinaalipaikka jäi harmittavan lähelle 3:n sijan ja pienen piste-eron päähän, mutta sijoitus on Kimmolle selkeästi paras henkilökohtainen sijoitus F3A-arvokilpailuissa.

Kilpailuun osallistui 57 pilottia 24:stä Euroopan maasta. Lisäksi kilpailuun mukaan oli kutsuttu edustaja Australiasta ja Iranista. Tuomaristo koostui 10:stä tuomarista, ja Suomesta paikalla oli pisteitä jakamassa kokenut kansainvälinen tuomarimme Esa Eirola.

Teksti Janne Lappi

Uusimmat uutiset

Kysely Fintraffic Sky -sivustosta

Kansallista lentokoulutusta koskeva määräys muuttuu

Avustusta seuratoimintaan: Osallistu etäkokoukseen 11.2.

Liitto järjestää Teams-keskustelun liidinmääräyksen muutoksista

Kutsu Traficomin ilmailun sääntelyn infotilaisuuteen 4.3.

Ehdota kiertopalkinnon saajaa

Lisää uutisia