Lennokkien lennätyspaikan nimi on nyt UAS-salliva vyöhyke

Suomen Ilmailuliitto jätti 19.2.2021 Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille hakemuksen, jolla se esittää perustettavaksi 93 UAS-sallivaa vyöhykettä miehittämättömän ilmailun tarpeisiin. Alueet perustetaan korvaamaan aikaisemmin ilmailutiedotteella (AIC-tiedote, Aeronautical information circular) ilmoitetut lennätyspaikat uuden voimassa olevan sääntelyn mukaisiksi. Hakemusmateriaalin on valmistellut Suomen Ilmailuliiton lennokkitoimikunta yhteistyössä yli 60 eri lennokkikerhon sekä Traficomin asiantuntijatiimin kanssa.

Valmistelutyön yhteydessä määriteltiin myös lennätyspaikan perusmalli. Lennokkipaikan ilmoitetun paikkakoordinaatin ympärillä on alue, jonka säde on 1,5 kilometriä ja ylärajana valvomattomassa ilmatilassa on 1500 metriä merenpinnasta (1500 m/5000 FT (MSL, Mean Sea Level)). Valvotussa ilmatilassa tai sen alapuolella lennätystoiminnan ylärajana on kyseisen alueen UAS-rajoituksen mukainen korkeus tai tapauskohtaisesti lennonjohtoelimen selvittämä korkeus.

Lennätettävän miehittämättömän ilma-aluksen (ennen lennokki) on oltava koko ajan kauko-ohjaajansa näkyvissä ja sillä on väistämisvelvollisuus muuhun liikenteeseen nähden.

Kartalla lennätyspaikka on kuusikulmio, jonka sisälle edellä mainittu ympyrä mahtuu.

Asiasta tarkemmin: http://lennokkimaarays.ilmailuliitto.fi/2021/02/13/uas-lupahaku-loppusuoralle/

Uusien UAS-sallivien lennätyspaikkojen julkaisuun asti toimitaan voimassa olevin menetelmin.

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia