Purjelennonopettajien kokemusvaatimuslista on korjattu

Purjelennon SFCL-säädöksissä ohjaajaa velvoitetaan huolehtimaan viimeaikaisen lentokokemuksen vaatimusten täyttymisestä lupakirjojen ollessa suurelta osin ilman kelpoisuuteen liittyvää päättymispäivää.

 

Koska SFCL-säädöstöön siirtymisestä on nyt kulunut noin kolme vuotta etenkin purjelennonopettajien ja tarkastuslentäjien oikeuksien haltijoilla on syytä olla tarkkana, että tehtävien edellyttämät kokemusvaatimukset täyttyvät.

 

Lennonopettajat, joilla on haasteita pitää oikeudet voimassa, suositellaan harkitsemaan tarkastuslentäjän suorittamaa pätevyydenarviointia (ns. opetarkkaria). Pätevyyden arvioinnin lisäksi tulee pätevyyden arvioinnin aikana esittää enintään 36 kuukautta vanha kertausseminaarin todistus. Tämän jälkeen opettajaoikeudet ovat voimassa seuraavat kolme vuotta.

 

Oheiseen liitteeseen on koottu tiivistetysti lista kokemusvaatimuksista.  Kyseistä listaa on korjattu 15.6.2023. Kysymyksissä voi ottaa yhteyttä Suomen Urheiluilmailuopistoon.

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia