Sandy Pimenoff nimitettiin FAI:n kunniajäseneksi

D-1-luokan voittaja, Cumuluksen Sandy Pimenoff käynnistää polttomoottorilennokkiaan viimeiselle lennätykselle tuntemattomien ajanottajien seurailemana. Chrysler-Plymouth-kisa pidettiin 21.5.1956. Kolmen lennätyksen yhteistulokseksi muodostui 540 sekuntia, eli kaikista täysi aika. Kuva: Ilmailu-lehden kokoelma, Suomen Ilmailumuseo

Vantaalla järjestetty kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n yleiskokous päätti kutsua Suomen pitkäaikaisen ilmailuvaikuttajan Sandy Pimenoffin kunniajäsenekseen. Jäsenmaiden määrään suhteutettuna tunnustus on erittäin harvinainen. Suomelle ja suomalaiselle harrasteilmailulle Pimenoffin kunniajäsenyys on kansainvälisesti erittäin merkittävä huomionosoitus. FAI nimitti edellisen kerran kunniajäsenen vuonna 2019; elossa olevia kunniajäseniä on tällä hetkellä 43.

Pimenoff on toiminut FAI:n lennokkikomission CIAM:in puheenjohtajana 40 vuotta ja ilmailu-urheilun yleiskomission CASI:n puheenjohtajajana kymmenen vuotta. Hän on saanut jo aiemmin FAI:n lennokkitoiminnan kultamitalin ja on FAI:n lennokkikomission kunniapuheenjohtaja. Suomen Ilmailuliitto on myöntänyt hänelle kultaisen ansiomerkin.

Pimenoff toimi Suomen Ilmailuliiton Lennokkitoimikunnan puheenjohtajana yhteensä 22 vuoden ajan, ja on Soukan Lennokkikerho ry:n jäsen. Pimenoff on voittanut neljä Suomen mestaruutta ja yhden maailmanmestaruuden vapaastilentävillä polttomoottorilennokeilla. Hän on esiintynyt lukuisissa ilmailunäytöksissä. Pimenoff on koulutukseltaan koneinsinööri.

Suomesta on aiemmin nimetty kunniajäseniksi kaksi henkilöä, taitolentäjä Osmo Jalovaara ja Finnairin pitkäaikainen toimitusjohtaja Antti Potila.

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia