Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Kauhava Airshowssa kävi lauantaina yli 10 000 henkeä ja sunnuntaina 5000—7000 henkeä. Kävijämäärä on arvio, koska näytökseen ei myyty pääsylippuja.
—Monet kävijät, jotka ovat olleet Kauhavalla lentonäytöksissä Lentäjien juhannuksesta lähtien, arvioivat, että paikalla oli nyt ennätysyleisö, lentonäytösjohtaja Tapio Pitkänen sanoo.
Päälentonäytöksen käytännön järjestelyistä vastasi Suomen Ilmailuliiton jäsenyhdistys Kauhavan Wanhanajan Lentopäivät ry. Jotta näytöksessä kaikki tapahtui saumattomasti, tarvittiin vastuuhenkilöiden lisäksi talkoisiin 150 henkeä liikenteenohjaajat mukaan lukien.

—Kiitos talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille sekä Ilmailuliitolle mahdollisuudesta järjestää näytös. Taas veimme Pohjanmaan ilmailua kartalle, Pitkänen kiittää.
Näytös sujui hyvin ja ohjelma toteutui pääsääntöisesti suunnitellusti.
—Näytös sujui hyvin ja turvallisesti. Osallistujat olivat mielissään, mihin hyvä sääkin vaikuttaa. Mitään havereita ei sattunut ilmailussa eikä yleisön joukossa. Ensiapu oli järjestetty keskeiselle paikalle, Pitkänen kertoo.
—Rajavartiolaitos lensi vain lauantaina, koska he eivät voineet operatiivisista syistä lentää sunnuntaina. Sunnuntaiksi saimme Saksasta Junkers Junior replikan. Se lensi esittelylennon, teemana oli vanhan ajan lentopäivät, Pitkänen kertoo.
—Kun Suomen DC 3:een tuli tekninen vika, Ruotsista tuli paikalle lauantaina DC 3, hän jatkaa.










