Suomen Ilmailuliiton puheenjohtajaksi valittiin Petteri Tarma

Ilmailuliiton syyskokous on valinnut Petteri Tarman liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2018–2019.

Tarma on toiminut Ilmailuliiton puheenjohtajana vuodesta 2014. Näin ollen seuraava kausi on Tarman kolmas kausi liiton puheenjohtajana.

Tuleva sekä nykyinen puheenjohtaja katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

”Uskon Ilmailuliiton menestykseen myös jatkossa. Suomen Ilmailuliiton 100 vuotta kestänyt taival on merkittävä ja se hakee vertaistaan. Meidän tulee varmistua siitä, että menestyksen edellytykset säilyvät myös seuraaville sukupolville. Tämän eteen tulee tehdä työtä, uudistua ajan hengessä ja pyrkiä ennakoimaan muutoksia. Näissä tavoitteissa onnistuminen vaatii sitoutumista ja sitä, että asioita tehdään sydämellä” sanoo Tarma.

Puheenjohtajavalinta tehtiin Ilmailuliiton sääntömääräisessä syyskokouksessa lauantaina 25. marraskuuta Vantaalla. Myös hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle valittiin kokouksessa.

Hallitukseen erovuoroisten tilalle valittiin Peter Tähtinen, Hannu Halonen ja Mari Lehtonen. Hallituksessa jatkavat Ari Hulkkonen, Timo Kokkonen ja Mikko Tervonen.

 

Lisätietoa

puheenjohtaja Petteri Tarma petteri.tarma(at)ilmailuliitto.fi

toiminnanjohtaja Timo Latikka puh. 040-579 1817, timo.latikka(at)ilmailuliitto.fi

Uusimmat uutiset

Hae sallivaa UAS-ilmatilavyöhykettä Ilmailuliiton avulla

Miehittämättömän ilmailun läheltä-piti-tilanteiden määrä oli pieni

Ilmailuliiton raati valitsi piirustuskisan voittajat

Talvipäivät experimental-, moottori- ja ultrakevytharrastajille

Ilmoittaudu 15.3. mennessä Lentoon! 2026 -seminaariin

Tule keskustelemaan Ilmailuliiton tilasta lauantaina 21.3.

Lisää uutisia

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>