Yhteistyö on johtanut tuloksiin 8,33 KHz taajuusjaon ilmailuradiot -asiassa

EU:n täytäntöönpanoasetus edellyttää ilma-aluksilta vähintään yhtä 8,33 KHz-kanavavälillä olevaa ilmailu-VHF-radiota 1.1.2018 alkaen. Suomessa otetaan käyttöön 10 vuoden siirtymäaika eli kansallinen poikkeus. Tämä tarkoittaa sitä, että aikaa on 31.12.2027 saakka.

Trafi on julkaissut asiassa ilmailumääräyksen OPS M1-30, joka koskee valvomatonta G-luokan ilmatilaa (pl. ”radiopakolliset” RMZ-alueet) Suomessa.

Finavia säilyttää valmiuden toimia valvotussa ilmatilassa 25 KHz-taajuusvälin ilmailuradioilla. Finavia tiedottaa omasta päätöksestään lähipäivinä.

Mahdollisuus hakea rahoitusta

EU:n liikenneverkkoja kehittävä organisaatio CEF on ilmoittanut mahdollisuudesta hakea rahoitusta yleisilmailun 8,33-radiokaluston hankintaa ja asennusta varten (20 % kuluista). Euroopan alueen ilma-alusomistajien järjestö (IAOPA) on ollut aloitteellinen ja valmistellut 11 maan yhteishakemuksen. Suomen osuuden valmisteli AOPA Suomi eli Suomen Moottorilentäjien Liitto.

Hakemukseen määriteltiin Trafin ilma-alusrekisterin perusteella 1400 yleisilma-alusta (pl. liikennekoneet ja 8,33-varustetut). Nyt jätettävän hakemukseen odotetaan saatavan päätös kevään aikana. Ohjeet yksittäisille ilma-alusten omistajille ilmoitetaan myöhemmin.

Suomen Ilmailuliitto valmistelee mahdollista yhteishankintaa.

Uusissa radioissa on oltava 8,33-valmius

Uusissa asennettavissa ilmailuradioissa on oltava 8,33-valmius. Samoin niissä ilma-aluksissa, joilla aiotaan operoida maissa, joissa 8,33-taajuusjako on jo käytössä.

Trafin määräys, OPS M1-30

Uusimmat uutiset

Hae sallivaa UAS-ilmatilavyöhykettä Ilmailuliiton avulla

Miehittämättömän ilmailun läheltä-piti-tilanteiden määrä oli pieni

Ilmailuliiton raati valitsi piirustuskisan voittajat

Talvipäivät experimental-, moottori- ja ultrakevytharrastajille

Ilmoittaudu 15.3. mennessä Lentoon! 2026 -seminaariin

Tule keskustelemaan Ilmailuliiton tilasta lauantaina 21.3.

Lisää uutisia

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>