Yleisiä SM-kilpailusääntöjä täydennettiin protestiajan jälkeisellä valitusmenettelyllä

Liiton yleisiä Suomen mestaruuskilpailujen sääntöjä täydennettiin uudella kohdalla, joka mahdollistaa protestiajan jälkeisen valituksen tekemisen. Muutetut säännöt tulevat voimaan 1.1.2018.

Jatkossa SM-kilpailujen tuloksista voi valittaa vielä kilpailun protestiajan jälkeen. Valittaa voi, mikäli protestiajan jälkeen tulee esiin seikkoja, jotka olisivat voineet muuttaa SM-kilpailujen tulosta, jos nämä seikat olisivat olleet kilpailun tuomariston tai juryn käytössä ennen protestiajan päättymistä.

Valitus tulee tehdä 30 vuorokauden sisällä protestiajan päättymisestä.

Oikeus valituksen tekemiseen on kilpailuun osallistuneella urheilijalla, joka on liiton jäsen, kilpailun tuomaristolla ja juryllä.

Valitus tulee toimittaa liiton toimistoon kirjallisesti.

Liitto perii valituksen käsittelystä maksun, jonka suuruudesta seuraavalle alkavalle kalenterivuodelle päätetään vuosittain lajivaliokunnan kokouksessa (2018: 300 €). Maksu palautetaan, jos valitus hyväksytään.

Valituksen käsittelee liiton hallitus. Ennen asian käsittelyä hallituksessa, pyydetään lausunto kyseisen urheilulajin lajitoimikunnalta, jonka tulee tehdä ratkaisuehdotus perusteluineen. Hallitus voi valitusta koskevassa päätöksessään muuttaa valituksen alaisen SM-kilpailun tuloksia.

Lajivaliokunta päätti sääntömuutoksesta kokouksessaan 21. elokuuta.

Yleiset SM-kilpailujen säännöt (1.1.2018 alkaen)

Lisätietoja

laji- ja valmennuspäällikkö Jari Lehti puh. 044 2612587, jari.lehti(at)ilmailuliitto.fi

Uusimmat uutiset

Hae sallivaa UAS-ilmatilavyöhykettä Ilmailuliiton avulla

Miehittämättömän ilmailun läheltä-piti-tilanteiden määrä oli pieni

Ilmailuliiton raati valitsi piirustuskisan voittajat

Talvipäivät experimental-, moottori- ja ultrakevytharrastajille

Ilmoittaudu 15.3. mennessä Lentoon! 2026 -seminaariin

Tule keskustelemaan Ilmailuliiton tilasta lauantaina 21.3.

Lisää uutisia

///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>