Hillasuolle voi lentää

Julkaistu

Teksti Kirsi Seppälä
Kuvat Antti Kontio
Hillassa. Kuva: Antti Kontio

Antti Kontion ottama, Hillassa-niminen kuva äänestettiin Ilmailuliiton ja Ilmailu-lehden kuvakilpailussa 2024 toiseksi parhaaksi. Ääniä se sai 118.

—Kuva on otettu hillasuolla Ranualla. Hillastaja ei koskaan kuitenkaan kerro tarkkaa paikkaa, kuvan ottanut Antti Kontio naurahtaa.
Kontio kertoo päivän olleen tyyni ja lämmin, kumpupilvinen päivä.

—Hillasuolla on aina sääskiä ja mäkäräisiä, ja niin tyttäreni istui kellukkeelle ja liotteli jalkojaan. Ajattelin, että tästä tulee hyvä kuva, ja otin sen enempiä suunnittelematta, Kontio kertoo.

Päivästä teki erityisen sekin, että Kontion tytär Hanna Kontio asuu Meksikossa, josta oli käymässä kesällä.

Kone, jolla lentoreissu tehtiin, on Piper PA-18 -180 Super Cubista rakennettu experimental-kone.

—Olen lentänyt kellukekoneella jo neljännesvuosisadan, 25 vuotta. Kävin vuosituhannen vaihteessa vesilentokurssin. Tykkäsin eräillä ja kalastella ynnä muuta, ja koska olen harrastanut ilmailua, päätimme hankkia Super Cupiin kellukkeet, koska porukassa oli muutama muukin, ketkä tykkäsivät puskalentämisestä, Antti Kontio kertoo.

Ilmailun parissa Oulusta kotoisin oleva Kontio on ollut pitkään.
—Aloin purjelentokurssilla 2.6.1975, ja siitä asti ilmailu on jatkunut. Olin ilmailualan yrittäjä ja liikennelentäjä, mutta nykyään lennän enää vain harrastuksena, hän taustoittaa.

 

Kiinnostuitko ilmailusta ja moottorilennosta tai experimentaleista? Ilmailuliiton verkkosivuilla voit tutustua eri ilmailulajeihin ja Ilmailuliiton toimintaan. Haluatko mukaan harrastukseen? Etsi sinua lähin ilmailukerho ja liity jäseneksi niin pääset harrastukseen mukaan. Ilmailuliiton jäsenyys kannattaa, sillä yksi jäseneduistamme on vakuutus.

Ilmailu-lehden artikkelit

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Hannu Halonen, ilmailun vaatimaton moniosaaja

Määräenemmistöjen huomioiminen yhdistyksen purkamispäätöstä tehtäessä

Traficom päivitti lentokelpoisuusvaatimukset ultrille ja experimentaleille

Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Ohjeet häirintätapauksissa toimimiseen

Urheilutoimittajat: Nurila on paras ilmailu-urheilija

Lisää artikkeleita

function custom_calendar_text_fix() { echo ' '; } add_action("wp_footer", "custom_calendar_text_fix"); ///WPFormsin input maskin symbolien muuttaminen viivoista middoteiksi function custom_wpforms_input_mask_symbols() { ?>