Ultrakevyet ilma-alukset ovat kansallisen sääntelyn alaisia ilma-aluksia (EASA perusasetuksen Liite I). Jokainen valtio määrittää vaatimukset kansallisesti niiden hyväksynnälle. Vaatimukset voivat poiketa toisistaan eri valtioiden välillä.
Ultrakevyet ilma-alukset eivät myöskään täytä ICAO:n kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen vähimmäisvaatimuksia lentokelpoisuudelle tyyppihyväksynnän osalta, koska ne kuuluvat koe- ja harrasteluokkaan (experimental). Kevyemmät hyväksymisvaatimukset mahdollistavat pienemmät kustannukset hyväksynnän saamiselle. Kevyempään hyväksyntään liittyvää riskiä rajataan massa-, paikkaluku- ja sakkausnopeusrajoituksilla.
Valtioiden välisiä, yhteisesti sovittuja vähimmäisvaatimuksia ei ole. Yhden valtion vaatimusten täyttyminen ei takaa toisen valtion vaatimusten täyttymistä, vaan hyväksynnät täytyy tehdä kansallisesti jokaisessa valtiossa erikseen.
Ulkomaisen ilma-aluksen operointi Suomessa
Kansallisen ilma-aluksen, jolla ei ole ICAO yleissopimuksen Annex 8 mukaista lentokelpoisuustodistusta, kansalliset luvat ovat lähtökohtaisesti voimassa vain sen valtion alueella, joka on myöntänyt luvan. Jos vieraan valtion rekisterissä olevalla ilma-aluksella halutaan operoida toisen valtion alueella, tulee hakea lupaa ilmailuun, tai muun vastaavan lentokelpoisuusasiakirjan validointia kyseisen maan viranomaiselta, jos kyseiset valtiot eivät ole erikseen sopineet lupien keskinäisestä tunnustamisesta.
Ilmailumääräyksen OPS M2-11 kohdan 4.13 mukaan tällainen vieraan valtion rekisterissä oleva kone, jolla ei ole ICAO Annex 8:n mukaista lentokelpoisuustodistusta, saa olla Suomen alueella enintään kahden kuukauden ajan peräkkäisten 12 kuukauden aikana. Jos koneella on rekisteröintivaltion myöntämä pysyvä lupa ilmailuun tai vastaava lentokelpoisuusasiakirja, niin kyseisellä ilma-aluksella saa lentää Suomen ilmatilassa tämän aikarajan puitteissa ilman erillistä lupaa ilmailuun.
Tällä mahdollistetaan ulkomaisten harrasterakenteisten ja ultrakevyiden ilma-alusten vierailut Suomessa, mutta ei niiden pysyvää olemista maassa vieraan valtion kansallisen sääntelyn alaisina. Pysyvää maassa oloa varten tällaiset ilma-alukset tulee merkitä Suomen ilma-alusrekisteriin, jolloin ne tulevat Suomen sääntelyn alaisiksi. Väliaikainen koelentolupa tai vastaava, ei myöskään salli lentämistä Suomen alueella ilman erillistä luvan validointia.
Maahantuonti ilma-aluksen omistajan kannalta
Tuotaessa ultrakevyttä ilma-alusta Suomeen, kannattaa ensin varmistua kyseisen ilma-aluksen vaatimusten mukaisuudesta Suomessa — erityisesti, jos sellainen ostetaan suoraan ulkomaiselta myyjältä. Vastuu vaatimusten mukaisuudesta on maahantuojalla.
Jotta kaupallisesti valmistettu ultrakevyt ilma-alus voisi saada Suomessa pysyvän luvan ilmailuun, tulee ilma-alustyypillä olla suomalainen tyyppitodistus, ja ilma-aluksen tulee olla malliltaan ja konfiguraatioltaan suomalaisen tyyppitodistuksen mukainen (ml. suomalaisen tyyppitodistuksen mukainen lento-ohjekirja). Suomalaiset, ultrakevyiden ilma-alusten ja gyrokopterien, tyyppitodistukset tietolehtineen löytyvät Traficomin sivuilta: https://traficom.fi/fi/liikenne/ilmailu/ilma-alukset-ja-lentokelpoisuus/ilma-aluksen-lentokelpoisuus-ja-huolto-1. Lisäksi on huomioitava ilmailumääräyksen AIR M5-10 suomalaiset erityisvaatimukset, kuten vähimmäiskuormattavuusvaatimus. Ilmailumääräys AIR M1-2 asettaa myös vaatimukset kansallisuus- ja rekisteritunnusten merkitsemiselle.
Maahantuotavalle ultrakevyelle ilma-alukselle tulee Suomeen rekisteröinnin lisäksi tilata ensimmäinen lentokelpoisuustarkastus Traficomilta, koneen suomalaisten vaatimusten mukaisuuden tarkastamiseksi ja koneen punnitsemiseksi kalibroiduilla vaaoilla.
Suomalaisen tyyppitodistuksen hakeminen
Jos halutaan tuoda maahan sellaista tyyppiä oleva, kaupallisesti valmistettu ultrakevyt ilma-alus, jolle ei vielä ole suomalaista tyyppitodistusta, tulee suomalaisen tyyppitodistuksen myöntämistä hakea Traficomilta hyvissä ajoin ennen aiottua maahantuontia. Käsittelyaika voi olla kuukausien mittainen. Tavallisesti tyyppitodistuksen hakijana toimii valmistajan virallinen Suomen myyntiedustaja, jolla on yhteys valmistajaan teknisen tuen saamiseksi. Suomalaisen tyyppitodistuksen haltijaksi tulee lähtökohtaisesti tyyppitodistuksen hakija.
Ilma-aluksen valmistajan tuen saanti suomalaisen tyyppitodistuksen hakemisessa on myös hyvä varmistaa etukäteen. Suomessa on käytössä tyyppitodistuksen validointi -menettely, ulkomailla valmistetuille ultrakevyille ilma-aluksille suomalaisen tyyppitodistuksen myöntämiseksi. Sen mukaan, B1-luokan ultrakevyille ilma-aluksille voidaan myöntää suomalainen tyyppitodistus toisen EFTA -valtion myöntämän tyyppitodistuksen validointina ja B2-luokan ultrakevyille ilma-aluksille saksalaisen tai tšekkiläisen tyyppitodistuksen validointina.
Näiden lisäksi myös suomalaiset erityisvaatimukset on täytettävä, kuten enimmäismeluraja (ei sovelleta kaikissa valtioissa) ja vaatimus lento ohjekirjasta suomen-, ruotsin- tai englanninkielisenä. Esimerkiksi saksan- tai tšekinkielinen lento-ohjekirja ei Suomessa kelpaa, vaikka se olisi alkuperäisen tyyppitodistuksen mukainen.
Validointimenettelyssä voidaan myös puuttua ristiriitaisuuksiin esimerkiksi hyväksyttäväksi esitetyn lento-ohjekirjan ja koneen hyväksytyn konfiguraation välillä. Tämä kevennetty validointimenettely perustuu Suomen yksipuoliseen päätökseen, eikä muut valtiot välttämättä vastavuoroisesti tunnusta suomalaisia tyyppitodistuksia.
Uusien ilma-alustyyppien markkinointi ja myynti voidaan aloittaa ennen kuin kyseiselle tyypille on myönnetty minkään valtion hyväksyntää. Tämä on syytä huomioida tehtäessä ostopäätöstä. Jos ulkomailla valmistetulle ultrakevyelle ilma-alustyypille ei ole olemassa validoitavaksi kelpaavaa ulkomaista tyyppitodistusta, kannattaa maahantuontiin liittyvät asiat varmistaa ensin Suomen viranomaiselta. Suomalaista tyyppitodistusta ei voi saada, ennen kuin validoitavaksi kelpaava ulkomainen tyyppitodistus on myönnetty.
Saksalaisia ja tšekkiläisiä tyyppitodistuksia
Saksalaisia tyyppitodistuksia julkaistaan Saksassa viranomaistehtäviä hoitavien harrasteilmailun järjestöjen verkkosivuilla: https://www.daec.de/ ja https://www.dulv.de/, sekä tšekkiläisiä tyyppitodistuksia Tšekeissä viranomaistehtäviä hoitavan harrasteilmailun järjestön sivuilla: https://www.laacr.cz/en/






