Malmin lentoaseman avajaisissa 15.5.1938 kuultiin Tasavallan Presidentin avajaispuhe, jonka esitti Kyösti Kallion sairastuttua pääministeri A.K. Cajander sekä pääjohtaja, professori Arvo Lönnrothin esitelmä lentoaseman rakennusvaiheista. Tässä molemmat mielenkiintoiset puheet kokonaisuudessaan.

Malmin lentoaseman 80-vuotisyleisöjuhla järjestetään lauantaina 26.5.2018, jolloin kentällä on ilmailutapahtuma Helsinki-Malmi Fly In (www.helsinkiflyin.fi). Malmin lentoaseman kunniakas historia jatkuu myös tulevaisuudessa, jos se vain on kentän puolustajista kiinni.

 

Tasavallan Presidentin avajaispuhe.

Kunnioitetut kutsuvieraat!

Arvoisa juhlayleisö!

Olemme kokoontuneet juhlimaan maamme ilmaliikennettä palvelevan Helsingin maalentokentän valmistumista.

Me näemme edessämme 55 ha laajuisen vihannoivan kentän kiitoratoineen, teknillisine laitteineen, mahtavine lentohalleineen jonka yhteydessä on lentokoneita varten korjauspaja ja sivustarakennuksessa kentän meteorolooginen asema monine muine laitteineen. Ja viimeisenä on tähän uljaaseen rakennusten sarjaan liitetty komea hallintorakennus, joka ilmaliikennettä käyttävälle yleisölle ensimmäisenä tarjoaa suojaa ja palveluksiaan.

Ainoastaan ne, jotka ennestään ovat tunteneet nämä seudut, voivat aavistaa kuinka paljon teknillistä taitoa, ruumiillista työtä sekä varoja on tarvittu ennen kuin Tattarisuon epätasainen, vesiperäinen maasto on muuttunut ensiluokkaiseksi, kestäväksi lentoasemaksi, johon saapuvat ja josta lähtevät ne liikenteen välittäjät, jotka nykyään nopeimmin pitävät yllä persoonallista vuorovaikutusta Helsingin ja ulkomaisten sekä kotoisten lentoasemien kanssa. Tulevaisuudessa tämän lentoaseman rakentajien ja rakennuttajien, Suomen valtion ja Helsingin kaupungin, tilikirjat kertovat vain jälkimaailmalle, millä huolella ja vakavuudella nuori tasavaltamme heti perustamisensa alkutaipaleella suhtautui ilmaliikenteeseen, jonka tulevaisuutta ja merkitystä emme ehkä nykyäänkään voi vielä kyllin suureksi arvioida.

Viidentenä maana Euroopan mantereella aloitti Suomi säännöllisen siviili-ilmaliikenteen vesitasoilla, ja matkustavan yleisön vuosi vuodelta kasvavan harrastuksen vaikutuksesta on aste asteelta kysynnän ja varojen mukaan meillä kehitetty tätä liikennettä.

Samaan aikaan täällä avatun kansainvälisen ilmailunäyttelyn kanssa on meillä nyt tilaisuus vihkiä tämä pääkaupunkimme liepeillä oleva maalentokenttä laitteineen tarkoitukseensa. Tämä kolmen vuoden aikana rakennettu asema osoittaa, millä asteella on tällä alalla meidän rakennustekniikkamme ja me toivomme hartaasti, että tulevat sukupolvet pitävät huolen sen hoidosta ja ajanmukaisuudesta, ettei sen puutteiden tähden yksikään onnettomuus tulisi himmentämään sen mainetta.

Kannustakoon tämä Suomen valtion ja Helsingin kaupungin välinen yhteistoiminta toisia paikkakuntia hankkimaan myös keskuuteensa lentoasemia tämän nopean liikennemuodon tukikohdiksi.

Vihkiessämme nyt tämän lentokentän laitteineen tarkoitukseensa uskallan toivoa, että se kädenojennus, jonka me kautta ilmojen täten ojennamme ulos- ja sisäänpäin eri ilmansuuntiin ja eri kansoille, tuottaisi siunausta Suomellemme, jonka menestyminen tulee aina olla pyrkimystemme korkeimpana kohteena.

Puhe, joka jaettiin tilaisuudessa ulkolaisille kutsuvieraille ranskankielisenä, sai osakseen vilkkaat suosionosoitukset.

Sotilassoittokuntien soittaman ”Oi kallis Suomenmaa” jälkeen tie ja vesirakennushallituksen pääjohtaja, prof. Arvo Lönnroth piti laajan, mielenkiinnolla seuratun esitelmän lentoaseman rakennusvaiheista.

Pääjohtaja, professori Arvo Lönnrothin esitelmä.

Arvoisa Rouva Kallio. Eduskunnan arvoisa Herra Puhemies. Arvoisat herrat ministerit, muut kutsuvieraat ja juhlayleisö.

Hyvät naiset ja herrat.

Käsittäen sen erinomaisen suuren merkityksen, joka lentoliikenteellä on maan kehitykselle ja sen henkisen ja taloudellisen elämän elvyttämiselle ja siten koko kansalle, asetti valtioneuvosto elokuussa 1932 komitean, joka sai tehtäväkseen etsiä maalentokenttää varten sopivan paikan Helsingin läheisyydestä ja laatia sen rakentamisesta täydellisen suunnitelman ja ehdotuksen. – Oli nimittäin huomattu ja nähty, että hyöty uudesta liikennemuodosta tulisi suuresti kasvamaan, jos siirryttäisiin vesitasolentoliikenteestä maalentokoneliikenteeseen. Viimeksimainittuhan on käytännössä paljon taloudellisempi, koneen hyödyllinen kuorma ja sen kulkunopeus suurempi, ja lentoyhteys mahdollinen kaikkien Euroopan maitten kanssa.

Tutkittuaan kaikkiaan 10 lentokentän paikkaa Helsingin ympäristössä, tuli komitea siihen tulokseen, että lopullinen valinta olisi tehtävä Tuomarinkylän ja Tattarisuon kenttäpaikkojen välillä. Harkittuaan asiaa ja tarkastettuaan molempien näiden paikkojen edut ja varjopuolet, ehdotti komitea lopuksi lentokentän rakennettavaksi Tuomarinkylään ja laati työtä varten teknillisen rakennusehdotuksen ja kustannusarvion. Tämän ehdotuksen pohjalla Kulkulaitosten ja yleisten töiden Ministeriö ryhtyi elokuussa v. 1933 neuvottelemaan lentokentän rakentamisesta Helsingin kaupunginhallituksen kanssa. Syyskuussa esitti Ministeriö kaupungille sopimusluonnoksen, jonka mukaan kentän rakentaminen ja vastainen hoito oli ajateltu jätettäväksi kaupungille.

Kaupunginhallitus, jonka johdossa oli ylipormestari, professori Antti Tulenheimo, asettui sille kannalle, että ennen kuin päätetään, oliko kaupungin yleensä ryhdyttävä lentokenttää rakentamaan, joko sitten yksin, valtion avustamana, tai valtiota avustaen, olisi erinäisten vielä huomioonotettavien näkökohtien kannalta tutkittava tarkemmin myös Tattarisuon alueen sopivaisuutta lentokentän paikaksi sekä laadittava laskelmat siitä, miten paljon kenttä tulisi sinne rakennettuna maksamaan.

Suurella tarmolla panikin kaupunginhallitus nämä tutkimukset käyntiin. Lausuntoja hankittiin professori Aarniolta ja metsätieteen kandidaatti Erkki Kiviseltä Tattarisuon alueen maanlaaduista ja niitten kantavuudesta. Tohtori Thor Brenner sai tehtäväkseen suorittaa molempien kenttäalueiden geoteknilliset kantavuustutkimukset ja laajat kuormituskokeet. Suomen Salaojitus-yhdistykseltä hankittiin salaojitussuunnitelma, pintavahvistusehdotus ja kustannusarvio myös Tattarisuon aluetta varten. Helsingin kaupungin Vesijohtolaitos sai antaa lausuntonsa ja kustannusarvionsa molempien kyseessäolevien kenttien vesijohto- ja viemärilaitteista. Helsingin kaupungin Yleisten töiden lautakunta ja sen asettama jaosto, jonka puheenjohtajana toimi professori Onni Tarjanne, antoi lasuntonsa valinnanalaisten kenttäpaikkojen teknillisistä mahdollisuuksista, rakennuskustannuksista ja kenttien sopivaisuudesta kaupungin asutuksen kannalta katsottuna sekä lausui mielipiteensä ministeriön ehdottamasta sopimusluonnoksesta ja sen sisällyksestä.–Lopuksi hankki kaupunginhallitus vielä lausunnot Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnalta k.o. alueiden sopivuudesta lentokenttätarkoituksiin ja ministeriön esittämän sopimusluonnoksen määräyksistä, Aero Oy:ltä molempien ehdolla olevien kenttäpaikkojen lentoteknillisistä eduista ja varjopuolista sekä Kaupunginagronoomi A. J. Tammiselta k.o. kenttien ominaisuudesta muodostaa sumua.

Tämän laajan tutkimuksen perusteella tuli Kaupunginhallitus siihen tulokseen, että Tattarisuon alue oli monessa kohden, m.m. rakennuskustannuksiin nähden, edullisempi lentokentän paikaksi kuin Tuomarinkylän alue.

Valtion ja kaupungin välisiä neuvotteluja jatkettiinkin sitten sillä pohjalla, että kenttä tulisi rakennettavaksi Tattarisuolle. Ministeriön toimesta suunnitelmat tarkistettiin ja uusittiin, uudet tutkimukset ja kokeet suoritettiin sekä tarpeelliset lausunnot hankittiin. Vihdoin 10 päivänä toukokuuta 1935 allekirjoitettiin valtion ja Helsingin kaupungin välinen sopimus lentokentän rakentamisesta. Tämän sopimuksen mukaan kaupungin tuli luovuttaa hallinnassaan olevat maa-alueet kenttää varten sekä osallistua sen rakennuskustannuksiin, kun taasen valtion tuli huolehtia kentän rakentamisesta ja suorittaa pääasiallisin osa rakennuskustannuksista. Myöhemmin otti valtio huolekseen myös lentokentän hoidon.

Näin olevat lentokenttätyön esivalmistelut päättyneet ja rakennusvaihe alkoi.

Rakennuskausi oli alkanut. Kenttä oli ensin perin pohjin tutkittava uuden lentokenttien rakennustekniikan mukaisesti. Kentän tuli olla tärkeytensä takia koko maan liike-elämälle käyttökelpoinen ympäri vuoden. Sen piti voida ottaa vastaan raskaimpia liikenteessä olevia lentokoneita. Kentän kuivattamiseen ei voitu näin ollen käyttää ehdotettua peltosalaojitusmenetelmää, vaan oli käytettävä toista, tehokkaampaa kuivatusjärjestelmää pohjavedenpinnan pysyttäväksi riittävän syvällä ja kuivapintakuoren vahvistamiseksi. Pintavedet oli nopeasti johdettava pois leveiltä kiitoteiltä, jotta nämä aina olisivat liikennekelpoisia.

Tie- ja katutekniikasta saadut kokemukset ja laskelmatavat tulivat nyt käytäntöön.

Kuivatustyöt alkoivat kesällä 1935 ja jatkuivat myöhään syksyyn saakka. Poikkeuksellisen märkä kesä, sadettahan kesti yhtä mittaa neljäkuukautta, teki tavatonta haittaa ojitustyölle, vaikeuttaen, hidastuttaen ja kallistuttaen sitä suuresti. Siitä huolimatta saatiin tämä laaja ja syvä salaojitusverkko, joka jakaantuu viiteen suureen ojastoon, samana syksynä suunnitelman mukaisesti valmiiksi. Näistä salaojista tulevat vedet johdetaan suurempiin kokoojaojiin, jotka taas johtavat ne neljään koko kentän läpi kulkevaan pääviemäriin. Nämä suuret, 45-70 sm. läpimittaiset ja noin 2 metrin syvyyteen lasketut pääviemärit purkavat vetensä kentän länsipuolella olevaan yhdysojaan ja edelleen n.s. Långin puroon, joka oli kahden kilometrin pituudelta syvennettävä ja levennettävä. Långin puro laskee Vantaan jokeen.

Salaojia kaivettiin k.o. kesänä ja syksynä 39 kilometriä ja isoja viemäriä 4 kilometriä.

Koska suurin osa näistä salaojista on täytetty pintaan saakka soralla, pääsee sadevesi nopeasti valumaan salaojaverkostoon.

Tämän toimenpiteen ei katsottu kuitenkaan riittävän pintavesien nopeaan poistamiseen, vaan rakennettiin kiitoteiden laitaan vielä 48 syöksykaivoa, joista pintavesi heti pääsee isoon viemäriverkostoon. Syöksykaivot ovat osoittautuneet aivan välttämättömiksi ei ainoastaan rankkasateiden varalta vaan myöskin sen takia, että vain niiden avulla on lumensulamisen aikaan ollut mahdollista saada sulavasta lumesta muodostuva vesi poistumaan jäässä olevalta kentältä viemäriverkostoon.

Mutta tässä ei vielä ollut koko kuivaustyö. Lentokentälle on rakennettu sitä paitsi 29 tarkastuskaivoa pääviemäriputkiston silmälläpitoa ja hoitamista varten. Edelleen on kentän rakennusryhmistä ja puhdistuslaitoksista johdettu viides iso pääviemärijohto Långin puroon.

Koko tämä jättiläis-salaojitustyö, joka pitää nyt kentän kestävänä ja kuivana, valmistui myöhään syksyllä 1935. Seuraavan talven aikana sai tämä putkisto kuivattaa kentälle paksun, niin sanotun kuivakerroksen.

Keväällä 1936 alkoivat kentän suuret pintakäsittely- ja kiitoteiden valmistelutyöt. Kun Tukholman lentokenttä valmistui vuonna 1936, ja Turun kenttä oli tullut käyttökuntoon jo vuotta aikaisemmin, heräsi ajatus jättää vesitasot pois käytännöstä ja siirtyä maalentokoneiden käyttöön jo vuoden 1936 syksyllä. Rakennusohjelman ja sopimuksen mukaan piti Helsingin lentokentän olla maalentoliikenteelle valmiina kuitenkin vasta vuoden 1937 lopulla. Tämä merkitsi sitä, että Helsinki, Suomen tärkein ja suurin liikekeskus, olisi jäänyt pitkäksi ajaksi ilman tätä sille jo tärkeäksi ja välttämättömäksi tullutta lentoyhteyttä. Tämä saattoi aiheuttaa suuriakin taloudellisia tappioita, joilla olisi epäedullinen vaikutus maan liike-elämään. Oli siis kovin tärkeää ja toivottavaa, että Helsingin lentokentän rakennusaika saataisiin lyhennetyksi ja kenttä liikennekuntoon jo siihen mennessä, kun maalentoliikenne Ruotsin ja Turun välillä alkaisi, tämä sitäkin suuremmalla syyllä, kun Turun kentän kelpoisuus liikenteelle sadeaikana oli siihen aikaan vielä hyvin epävarmaa. Helsingin lentokentän rakennusaikaa oli siis kaikin tavoin koetettava saada lyhennetyksi vuodella. – Suurella tarmolla ryhtyikin tie- ja vesirakennushallitus lentokentän pinnan valmistukseen keväällä 1936. Koko 55 ha laajuinen kenttä oli kynnettävä ja muokattava. Samalla oli pinnan tasoitus suoritettava. Kahdeksan traktoria auraryhmineen kulki kolmessa vuorossa kentällä suorittamassa tätä suurta työtä. Tasatulle kentälle tuotiin kapearaiteisia ratoja pitkin työjunilla soraa, hiekkaa ja sidemaata itäpuolella olevasta Fallkullan soramäestä. Täällä työskenteli kaksi kaivinkonetta yötä päivää, ja 50 vaunua kulki veturien vetämänä ympäri vuorokauden soran kuljetuksessa. Näitten apuna oli työssä vielä 30 isoa kuorma-autoa. Näin tuotiin syksyyn mennessä kentälle 120,000 m³ soraa. Rinnan tämän yön kanssa 8 tie- ja vesirakennushallituksen isoa ja raskasta moottori- ja höyryjunaa oli yöt päivät levitettyä soraa tiivistämässä.

Samanaikaisesti kun tämä työ, jota tänä kesänä hyvät ilmat suosivat, suoritettiin lentokentän nurmetettaviksi tulevien osien siementäminen. Aamusta iltaan nähtiin kentällä itse maatalouskoelaitoksen johtaja, professori E. F. Simola, henkilökohtaisesti kylvötyötä ohjaamassa. 24 hehtaarin ala oli kylvettävä ja siihen tarvittiin siementä 2,200 kg. Siemensekoitus sisältä 9 eri heinälaatua. Näitten sekoitussuhde oli valittu suuren kokemuksen ja tieteellisen tutkimuksen perusteella. Tulos onkin erinomainen.

Rinnan kenttätyön kanssa alkoi Tie- ja vesirakennushallitus kesällä 1936 rakentaa kentälle Euroopan suurimpiin ja uudenaikaisimpiin luettavaa lentokonehallia. Se perustettiin betonipaaluille ja muurattiin reikätiilistä. Kattotuolit ovat teräksestä ja vesikatto on tulenkestävä. Lattia on tehty sementtibetonista. Halli, johon sopii 6 kpl. Junkers-Ju 52 tyyppistä konetta, on 101 metriä pitkä, 32 metriä leveä ja 14 metriä korkea. Tämän hallin takana on täydellinen korjauspaja lentokoneita varten, varastot, pajat ja työmiesten puku y.m. huoneet. Hallirakennuksen siipirakennukseen on tähän saakka väliaikaisesti ollut sijoitettuna lentoliikenteen johto ja hallintoelimet.

Kesällä vuonna 1936 aloitettiin myös yöliikenteelle välttämättömien kentän valaistuslaitteiden rakennustyöt. Rajamerkki-, pinta- ja päävalaisimia varten laskettiin kaapeleita yhteensä 20 kilometriä.

Myös tarvittavat radiolaitteen rakennettiin samana kesänä. Tämä työ taas tehtiin Posti- ja Lennätinhallituksen toimesta. Päälähetin sijoitettiin Santahaminaan ja ilmailuradioasema väliaikaisesti lentokonehallin siipirakennukseen, mihin myös kentän meteorologinen asema oli sijoitettu.

Kaikki nämä moninaiset työt tehtiin suurella tarmolla ja tulisella kiireellä, sillä aikaa oli voitettava. Ja niin tapahtui, että kun lentokoneiden kellukkeet oli Tukholman-Turun liikennettä varten hoidettu pyöriin, oli Helsingin maalentokenttäkin lentokonehallin siipirakennuksineen, vesijohtoineen, puhelimineen, radio- ja reunavalaistuslaitteineen 15 päivänä joulukuuta 1936 valmis vastaanottamaan maalentoliikenteen; siis vuosi laskettua aikaisemmin.

Kun ensimmäinen kone joulukuun 16 päivänä 1936 laskeutui tälle nyt varmalle, kestävälle ja kovalle kentälle, niin tyytyväisyys ja ilo oli suuri tuhatlukuisen, tarmokkaasti ahertaneen insinööri- ja työntekijäjoukon keskuudessa.

Lentokenttätyöt ovat tämän jälkeen yhtä nopeasti jatkuneet. Kiitotiet on vahvistettu öljykäsittelyllä, valaistuslaitteita on täydennetty neljällä isolla pintavalaisimella, joissa jokaisessa on 2½ miljoonan normaalikynttilän valovoima, pintavalaisimia, estevaloja, pilvenkorkeusmittari, valonheittäjiä, tuulensuunnan osoittimia, laiturivalaisimia, erinäisiä tärkeitä lisäradiolaitteita, sokkolaskulaitteita kaikkine asiaankuuluvine suuntimisasemineen ja apulähettimineen on paikoilleen asennettu, sekä lopuksi on rakennushallitus rakentanut komean hallintorakennuksen, joka tarjoaa lentoliikenteelle, yleisölle, postille, tullille, radiolle, meteolle y.m. kaikki tarpeelliset ja välttämättömät mukavuudet. Tämä rakennus on rakennettu komeaksi ja kauniiksi, jotta se voisi palvella kunnialla uutta tärkeätä liikennemuotoa ja samalla olla Suomen arvokkaana porttina ulkomailta tänne saapuville.

Lausun kiitokset Eduskunnalle ja Hallitukselle, jotka ovat myöntäneet varoja tätä oloissamme suurisuuntaista lentokenttätyötä varten. Samalla kiitän valtion puolesta Helsingin kaupunkia ja sen hallitusta kiitettävästi suoritetusta vaikeasta valmistelutyötä sekä kenttää varten saaduista maa-alueista ja varoista. Kiitä edelleen kaikkia viranomaisia, jotka ovat tehneet työtä kentän hyväksi sekä Teitä 55 insinööriä ja arkkitehti, 100 rakennusmestaria ja 2,000 työntekijää siitä, että olette suurella ahkeruudella, tarmolla ja asiantuntemuksella itse rakennustyön suorittaneet ja siihen osallistuneet sekä 50 toiminimeä, jotka ovat joko urakoitsijana ottaneet osaa työhön tai toimittaneet kentälle rakennusainesta. Saan kiittää sekä suomalaisia että ulkomaalaisia asiantuntijoita teidän hyvistä neuvoistanne.

Teidän lukunne on niin suuri, etten tässä voi kaikkia nimeltä mainita. Ottakaa vastaan isänmaamme suuret kiitokset.

Tattarisuon, kulttuurin kannalta ennen maamme pimeimpiä paikkoja, jota ihmiset sen synkkyyden ja kauhumaineen takia peljäten karttoivat, jossa synkässä rämemaailmassa pakanuuden aikojen peruna taikauskoa noitien avulla harjoitettiin, jossa kuuluisat sormilähteen välkkyivät kuutamossa levittäen kauhua ympärilleen, lumoten heikkoja ihmissieluparkoja, –tämä suo on nyt rakentajiensa ansiosta ikään kuin taikaiskusta muuttunut kuivaksi, tasaiseksi kentäksi – kentäksi, jolta tekniikkamme korkeimman taidon avulla kulttuuria ja hyvinvointia tullaan levittämään koko kansamme onneksi.

Kehittyköön ja nouskoon koko Suomi tämän uuden liikennemuodon avulla samalla nopeudella hyvinvointiin ja onneen.

Nostakaamme kolminkertainen eläköönhuuto Suomelle.

Eläköön Suomi!

Eläköön-huutoa seurasi välittömästi Maamme-laulu soittokuntien esittämänä.