Orvokki Kuorttia pidetään suomalaisen naislentotoiminnan edelläkävijänä, mutta hän on paljon enemmän. Viisi lennettyä maanosaa yksimoottorisella koneella, lentokapteenin arvonimi ja onnistunut pakkolasku myrskyävään Atlanttiin ovat meriittejä, joita ei yhdelläkään miehellä ole.

”Ei kovin monen naisen perään miehet hyppää Atlanttiin”, nauraa Orvokki Kuortti aloittaessaan muistelunsa siitä, kun joutui laskeutumaan yksinlennollaan kuohuvaan mereen lauantaina 14. toukokuuta 1977.

Kuortti, 86, viettää ansaittuja eläkepäiviään palvelukodissa Espoossa. Ulkona on harmaa päivä, mutta Kuortin hymy ja pilke silmäkulmassa valaisevat avaran oleskeluhuoneen. Vuonna 1983 presidentin myöntämän lentokapteenin arvonimen saanut Kuortti muistaa hyvin tapahtumat, kun hänen yksin ohjaamansa yksimoottorinen Lake Buccaneer -amfibiokone vaipui siirtolennolla Pohjois-Atlantin kolmemetriseen ristiaallokkoon.

”En ollut ikinä lennoillani nähnyt Atlantilla sellaista aallokkoa”, muistelee Kuortti, joka oli kaikkiaan 17:llä yksimoottorisen lentokoneen siirtolennolla Atlantin yli koneen päällikkönä ja lensi yhdeksän kertaa yksin. Ensimmäinen yksinlento oli 1972 ja koneena OH-AKA. Siirtolennot avautuivat avioliiton kautta: Kuortin miehellä, Pertillä, oli Lake LA-4:n edustus Suomessa ja yritys toi maahan 1970-luvulla useampia konetyypin edustajia.

Kuortti oli valmistautunut tapansa mukaan erityisen tarkasti pitkään lentoonsa Yhdysvalloista Euroopan mantereelle. Alkumatka sujuikin hyvin. Mutta kun koneen yksi mittareista alkoi reistailla ja kone menetti huomattavan osan polttoaineestaan mereen, Kuortti tiesi, ettei tulisi pääsemään määränpäähänsä Islantiin.

”Sain juuri ennen pakkolaskua yhteyden vuorokoneen kautta pelastustukikohtaan Islantiin.”

Kuortti alkoi odotellessaan popsia eväitään, mutta se oli vaikeaa, koska merisairaus iski pian.

”Sitten se helikopteri tuli ja sieltä hyppäsi kaksi sammakkomiestä. Vähän ne ihmettelivät, kun huomasivat, että koneessa on nainen.”

Orvokki Kuortti vinssataan pelastushelikopteriin myrskyävältä Atlantilta.

Yhdysvaltain armeijan pelastushelikopterin pelastajat hämmästyivät, kun huomasivat, että pelastettavassa koneessa oli pilottina nainen.

Orvokki Kuortti ehti ottaa kuvan pakkolaskun tehneestä koneestaan ennen pelastustoimia.

Lentokoulun priimus

Kuortin lentäjäuraa edeltänytkin aika oli ristiaallokkoa, mutta se myllersi sydämessä. Nuori nainen haaveili lentäjän urasta, mutta häntä ei huolittu lennolle miehiseen maailmaan. Miesten punaisen valon lisäksi urahaave oli tyssääntyä siihen, että lentäjäksi koulutettavalta vaadittiin asevelvollisuus käydyksi.

Kuortti hellittikin hetkeksi taivaallisista toiveistaan ja lähti opiskelemaan yliopistoon matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja meteorologiaa.

”Matematiikka oli minulle aina helppoa”, muistelee Kuortti, joka opiskeluaikanaan tapasi miehensä Pertin ja perusti perheen.

Vasta 36-vuotiaana Kuortille avautuivat Malmin lentoaseman lentokoulun ovet. Se lähti lentokoulun ilmoituksesta lehdessä.

Hänen ensimmäinen kokemuksensa pikkukoneella oli 28. syyskuuta 1968. Lokakuun 22. oli ensimmäinen yksinlento ja jouluaaton aattona tälle kurssin priimukselle ojennettiin moottorilentolupakirja – jotakuinkin 50 vuotta sitten. Yliopiston opinnot olivat selvänä apuna hänen teoriaopiskeluilleen.

”Ei se ensimmäinen yksinlento jäänyt mieleen, vaan se ensimmäinen kerta, kun pääsin pikkukoneella lentämään. Olosuhteet olivat upeat, oli kaunis päivä syyskuun lopussa, ja ilma oli tasainen. Ennen sitä päivää en ollut käynyt lähelläkään pikkukonetta. Sen jälkeen olen aina ollut onnellinen, kun olen päässyt taivaalle – en taivaaseen. Ja minulla oli aina hauskaa!”

Opetti omat lapsensa

Kuortin uraputki eteni kovaa ja maine kasvoi. Jo lentolupakirjan saamista seuraavana vuonna hän oli nopein naislentäjä England–Australia Air Racessa. Vuonna 1971 London Victoria Air Race -kilpailussa Kuortti ja kakkospilotti Eira Kuorinka ylittivät ensimmäisinä suomalaisnaisina Atlantin Piper Cherokee Arrow -koneella. Kuortti oli myös ensimmäisenä suomalaisena mukana 1973 Paris Air Show´n näytöslentäjänä vuonna 1973.

Ilmailumuseoyhdistyksen kunniajäseneksi hänet nimitettiin 2007. Arvostetun Harmon-patsaan hän sai 1969.
Kuortti oli kaiken lentämisensä lisäksi aktiivisesti mukana kansainvälisessä järjestötoiminnassa, muun muassa naispuolisten helikopteripilottien Whirly Girls -järjestön johtajistossa ja Euroopan naislentäjien liiton puheenjohtajana. Yhtenä yhdeksästä suomalaisesta naislentäjästä hän oli mukana perustamassa kansainvälisen naislentäjäjärjestön, The Ninety-Ninesin Suomen osastoa.

Hän hankki ensimmäisenä suomalaisnaisena lennonopettajan, helikopterilentäjän ja mittarilentäjän pätevyyden.

”Lennonopettajan työ oli kivaa. Perusasia oli saada oppilas ymmärtämään, miksi tehtiin näin tai noin.”

Kuortti opetti myös omia lapsiaan lentämisen saloihin.

”Pahinta on ollut oman tyttären yksinlento! Se pelotti enemmän kuin mikään omalla lentouralla.”

Lapset ovat joutuneet elämään äitinsä railakasta lentouraa.

”Äidin silmät olivat aina erityisen siniset ja kävely keveää, kun hän oli lentänyt. Jos hän ei lentänyt tarpeeksi, sen näki heti kotona”, muistelee tytär Marianna.

Orvokki Kuortti koulutti myös tyttärensä Mariannan lentäjäksi. Hänellähän oli lennonopettajan, helikopterilentäjän ja mittarilentäjän pätevyys.

Kuortti ei pelännyt

Orvokki Kuortti valmistautui jokaiseen lentoonsa äärimmäisen tarkasti. Erityistä tarkkuutta vaativat Atlantin ylilennot.

”Piti katsoa ensinnäkin, että kaikki tarvittava oli määräysten mukaan mukana. Oli lisäpolttoaineet ja tarvittavat pelastusvälineet. Ei siinä paljon jäänyt tilaa omille tarvikkeille. Säätiedot tutkin tietysti ennalta todella tarkasti. Ei silloin ollut GPS:ää, onneksi kartat oli sentään keksitty. Ja kello oli tietysti tärkeä”, korostaa Kuortti, jonka Atlantin siirtolennoilla käyttämä Super Autavia -kronografi, joka oli kiinnitettynä Lake Buccaneer -koneiden ohjaimiin, löytyy nykyään Suomen Ilmailumuseosta.

Hänen ensimmäinen, vuonna 1969 hankittu oma koneensa, Piper PA-28R-180 Cherokee Arrow (OH-PJN) on myös Suomen Ilmailumuseon kokoelmissa.

Buccaneerin erikoisuus oli rungon päälle asennettu työntöpotkuria pyörittänyt 200 hevosvoiman Lycoming IO-360 -moottori. Siiven aluset oli varustettu kärkikellukkeilla, jotka toimivat myös lisäpolttoainesäiliöinä. Nelipaikkainen, kesä-IFR-kelpoinen kone oli varustettu sen aikakauden parhaimmalla elektroniikalla: mukana oli kaksi VORia, kaksi ADF:ää, kaksi VHF:ää ja transponderi. Koneen lentomatka säästöteholla oli parhaimmillaan 1 360 kilometriä (+reservi).

Englanti–Australia-kisan varrelta. Orvokki Kuortti ja OH-PJN, joka on nykyään Suomen IImailumuseon kokoelmissa.

Elokuussa 1974 Orvokki Kuortti tankkasi Pohjois-Carolinan Raleigh Durhamissa paluumatkallaan Karibialta.

Kuortti lensi yksimoottorisilla koneilla viiteen maanosaan ja takaisin.

”Etelämantereella en käynyt, mutta en sinne kaivannutkaan.”

Myös erilaiset lentokilpailut tulivat tutuiksi. Joskus kilpailujen lentovirkailija ei voinut ymmärtää, että Kuortti oli koneen kapteeni, kun mukana oli kakkospilottina mieslentäjä. Kuorttia ei aina uskottu kapteeniksi, vaikka hänellä oli takanaan valtava määrä lentotunteja, olihan joillain lennoilla pituutta jopa 15 tuntia.

”Me lentäjät emme välittäneet ohjasiko konetta mies vai nainen.”

Tämä ennätysnainen kolusi lukuisat konetyypit läpi. Hän ei kuitenkaan halua tehdä eroa koneiden välillä.

”Kaikki koneet olivat kivoja ja helppoja minulle. Mutta kyllä yksimoottorinen on paras!”

Vaikka Kuortilla on ollut Atlanttiin joutumisen lisäksi monia kiperiä tilanteita lentourallaan, on hän niistä aina selvinnyt – hermostumatta.

”En ole milloinkaan pelännyt. Se mikä tuli eteen, se tuli.”

Kuortti Houstonissa Teksasissa 1970-luvun alussa tutustumassa Lake Buccaneerin käsikirjaan.