Ilmailuliiton keskeisin tehtävä on edunvalvonta, jossa on onnistuttu hyvin. Edunvalvonta on kuitenkin yksittäiselle harrastajalle pääosin etäistä ja näkymätöntä toimintaa, ja sen tuottamaa välillistä lisäarvoa on hankala mitata. SIL:n pitääkin pystyä tuottamaan konkreettista ja välitöntä lisäarvoa, joka tekee liittoon kuulumisen kannattavaksi myös lyhyellä tähtäimellä tarkasteltaessa.
Edellisessä kolumnissani tarkastelin harrasteilmailun koulutusta sekä uusien harrastajien mukaan saamista innovatiivisten koulutuspalvelujen avulla. Koulutus ja harrastajien jatkuva kouluttautuminen ovat keskeinen osa turvallista ilmailua ja edellytys lajin jatkuvuudelle. Pelkkä koulutustarjonta ei kuitenkaan tuo uusia harrastajia, vaan heidän on ensin kiinnostuttava lajista ja motivoiduttava riittävästi, jotta he päättävät ottaa selvää asioista ja kenties ryhtyä ilmailijoiksi.
Uutta verta tarvitaan, sillä ainakin perinteisissä harrasteilmailun lajeissa harrastajien määrä on ollut laskusuunnassa viime vuosina. Myös SIL:n jäsenmäärä on laskenut, mikä on liiton toiminnan kannalta kriittinen seikka. Vaikka tällä hetkellä näyttääkin siltä, että jäsenmäärän lasku on taittunut, fakta on, että SIL on menettänyt vuodesta 2011 alkaen yli 2 000 jäsentä, pahimmillaan noin 500 jäsentä per vuosi. Koska liiton pääasiallinen tulonlähde, jolla ylläpidetään sen toimintoja, ovat jäsenmaksutuotot, on tilanne kestämätön pidemmällä tähtäimellä.
Kevätkokouksessa maaliskuun puolessa välissä keskusteltiin SIL:n taloudesta ja sen tasapainottamisesta. Kokouksessa esitin, että jos ja kun joudumme sopeuttamaan toimintaamme nykyiseen tulotasoon, emme halua lähteä ensisijaisesti leikkaamaan henkilöstökuluja eli vähentämään toimiston henkilökuntaa. Sitä on juuri vahvistettu muun muassa edunvalvonta-asiantuntijalla, jotta pystyisimme toteuttamaan SIL2020-strategiassa itse itsellemme asettamia tavoitteita. Jäljelle siis jää aktiivinen jäsenhankinta sekä varainhankinnan tehostaminen sekä kulujen karsiminen sieltä, mistä niitä kenties voi karsia. Erityisesti kahdessa ensimmäisessä asiassa SIL tarvitsee jäsenistönsä ja jäsenkerhojensa tukea!
Miten SIL:n jäsenyys saadaan sekä yksittäisten harrastajien että ilmailukerhojen kannalta houkuttelevaksi? Edunvalvonnan ja muiden ydintehtävien lisäksi meidän pitää pystyä tuottamaan konkreettista lisäarvoa. Jo toimivia käytännön esimerkkejä ovat sekä koulutuspalvelut että edut vakuutuksissa. Kouluttavia kerhoja on liittynyt Ilmailuliittoon SUIO:n koulutuspalvelujen kehittämisen myötä, ja yhteistyö vakuutusyhtiö Riskpointin kanssa tuottaa ilma-alusten omistajille konkreettista etua alennuksina vakuutusmaksuissa. Parhaillaan keskustellaan Riskpointin kanssa vakuutusetujen laajentamisesta myös kerhojen koneilla lentävien SIL:n jäsenten suuntaan. Potentiaalia on myös voimakkaasti kasvavan miehittämättömän ilmailun alueella. Drone-harrastajien määrä kasvaa koko ajan ja heidät pitäisi saada SIL:n edunvalvonnan ja muun palvelun piiriin, ja myös liittymään Ilmailuliittoon, mikä edellyttää, että pystymme tarjoamaan lisäarvoa heillekin.
Ollaksemme realisteja, mitään taikatemppua, jolla jäsenmäärä saataisiin radikaaliin nousuun, ei ole. Tilanteen kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä, mutta jos emme asialle mitään tee, kehityksen kulkua tuskin mikään kääntää. Uskon kuitenkin, että mikäli jäsenkerhoissa asia koetaan tärkeäksi ja sen eteen aletaan tekemään työtä samalla, kun kehitämme SIL:n tarjoamia palveluja ja etuja niin, että yhä useampi saa jäsenyydestä lisäarvoa, meillä on hyvä mahdollisuus onnistua tässä. Lisäarvon tulee olla konkreettista ja mitattavissa olevaa. Paras lisäarvo mitataan euroissa!
Kirjoittaja on Ilmailuliiton hallituksen jäsen.
