Pohjolan huippupilotit kisasivat Oulussa

Julkaistu

Teksti Ari-Pekka Repo
Kuvat Jussi Kirmanen

Kauden 2019 FAI Drone Racing World Cup käynnistyi näyttävästi Suomesta, kun Pohjoismaiden ja Baltian parhaat drone-pilotit kohtasivat Ouluhallissa maaliskuussa.

Yhteensä 39 kisaajaa oli saapunut Ouluun kahdeksasta maasta. Kaupunki oli yhdessä BusinessOulun ja Arctic Drone Labsin kanssa järjes­tänyt kisalle maailmanluokan puitteet, ja kisan vetämisestä vastasi FPV Finland ry. Tämän lisäksi tapahtumassa oli dro­nealan näytteilleasettajia ja aamupäivällä järjestettiin lyhyt seminaari.

World Cup -kisa oli järjestetty Suomessa kerran aikaisemmin: viime vuonna Jämi FPV Openissa. Tuolloin tapahtuma oli menestys, vaikka juuri kisaviikonlopulle osuivat koko kesän ai­noat sadepäivät.

Jo viime kesän Jämin kisan aikaan järjestäjillä oli tähtäin uudessa World Cup -kisassa. Alkuvuodesta oli saatu vihiä, että Oulussa olisi kiinnostusta tuoda esiin sikäläistä dronealan toimintaa ja korkean tason kan­sainvälinen kilpailu voisi olla siihen sopiva. Syksyllä projekti liikahti todella käyntiin ja MM-kisojen jäl­keen aloitettiin toteuttamisvaihe. Kilpailun paikaksi oli valikoitunut Ouluhalli, jonka varaustilanne käytän­nössä saneli tapahtuman päivämäärän.

Porttien pystytys tapahtui talkoovoimin ammattilaisten hoitaessa valaistuksen ja tapahtumatekniikan.

Kisakopteri valmiina tarkastuspisteellä.

Teknologia pääroolissa

Varsinkin sisäkisoissa radiotekniikka aiheuttaa omat ongelmansa. Drone racing -koptereissa käytetään kahta tai kolmea taajuusaluetta: 5,8 gigahertsiä ana­logiselle videosignaalille ja 2,4 gigahertsin tai 900 megahertsin aluetta ohjaussignaalille. Häiriöt ja heijastukset näillä alueilla voivat pahimmillaan tehdä kisaamisesta mahdotonta.

Mittausten ja kokeilujen perusteella voitiin todeta, että tila on lennettävissä, vaikka lopulta totuus paljas­tuisi kisapäivänä, kun halli olisi täynnä yleisöä kän­nyköineen. Tähän päätettiin varautua kaikin keinoin. Ohjaussignaalille ei voi paljoa tehdä, mutta analoginen kuvasignaali on yleensä sisäkisoissa ollut suurin kom­pastuskivi, joten päätettiin keskittyä siihen.

Teknologia on mennyt tässä paljon eteenpäin. Markkinoille on tullut kuvasignaalia prosessoiden pa­rantavia vastaanottimia, jotka kykenevät yhdistämään kahdesta vastaanottimesta tulevat signaalit siten, että signaalista saadaan suodatettua erityisesti sisätiloissa vaivaavat ”räpsyt” ja kuvan ”rullaamisen”, jotka aiheutuvat heijastusten aiheuttamasta multipathing-il­miöstä.

Kisaa varten hankittiin talkoilla ImmersionRC:n Rapidfire-vastaanottimia, jotka valikoituivat muun muassa hinnan ja ominaisuuksien vuoksi. Lisäksi vastaan­ottimet ovat suoraan FPV-lasien moduuli­paikkaan tulevaa mallia, mikä oli parempi jatkokäyttöä ajatellen.

Se kuitenkin tarkoitti, että kisaa varten vastaanottimille piti rakentaa omat telakat ground station -käyttöä varten. Tähän saa­tiinkin Antti Huhtalan suunnittelemat ja valmistamat komponentit, joissa video- ja äänisignaalit saatiin siirrettyä vastaan­ottimien ”kehdosta” koaksiaalikaapeleilla tuomareille, ja jaettua muun muassa live streamiin ja piloteille, jossa signaalit yhdis­tettiin FPV-lasien käyttämään muotoon.

Lisäksi järjestelmään rakennettiin vara­järjestelmä, jonka avulla kullekin kisaajalle voitiin tarvittaessa ottaa kuva perinteiseltä vastaanottimelta. Kisassa näitä varavastaan­ottimia ei kuitenkaan tarvittu kertaakaan, vaan primäärijärjestelmä toimi loistavasti.

Turvallisuus ennen kaikkea

Urheiluhallina Ouluhallilla on se suuri etu, että kisa-alueen ympärille saadaan talon puolesta vahvat suojaverkot, jotka ovat yleisötapahtumassa ehdoton edellytys. Kopterien huippunopeudet ovat lähes 200 kilometriä tunnissa ja osumiset portteihin voivat aiheuttaa hallinnan menetyksiä, jol­loin yleisön ja lentäjien täytyy olla suojassa niiltä.

Kisaan hankittiin uudet ja näyttävät ilmatäytteiset portit, jotka ovat alkaneet yleistyä monissa suurissa kilpailuissa. Niistä aiheutuu vähemmän vahinkoa koptereille, mutta koska ilmatäytteisistä porteista ei ollut aikaisempaa kokemusta, niiden kestä­vyys arvelutti. Pelko oli turha, sillä portit ovat todella kestävää ja paksua kangasta ja pitävät ilmaa hyvin. Lisäksi porttien ympärille tu­levat mainosbannerit antavat lisäsuojaa.

Ilmatäytteisten porttien lisäksi radalle tuli myös Oulun ammattikorkeakoulun oppilastyönä rakentama portti, johon oli yh­distetty useita ominaisuuksia: muun muassa led-valoseinä, ääni- ja valoefektejä sekä savukone. Niitä ohjaamaan oli rakennettu ai­nakin kahta eri tekniikkaa käyttävät anturit, joilla seurattiin portin ohittavia koptereita.

Kilpailun nuorimman osallistujan, Ranskan Guillaume “Fenoman” Bailleaun sijoitus oli kisassa 13.

Kisapäivä

Kisapäivä valkeni hienoon pakkasaamuun. Kilpailijoiden rekisteröinti ja kalustotar­kastus oli aikataulutettu alkamaan kello kah­deksan, ja ensimmäiset olivat paikalla jo heti seitsemän jälkeen. Rekisteröinti hoidettiin vauhdilla ja heti perään pidettiin piloteille tervetuloseremonia, jossa käytiin pikaisesti läpi päivän aikataulu, kisaformaatti ja lo­puksi käveltiin läpi koko rata.

Kilpailun formaatti poikkesi hieman F9U:n virallisesta: se johtui ajanottojärjes­telmän tuen puuttumisesta FAI:n kisafor­maatille.

Itse kilpailu koostui lähdöistä (heat), joissa kussakin lensi neljä pilottia. Pilottien jakautuminen lähtöihin tehtiin arpomalla. Aluksi lennettiin yksi harjoituskierros, jol­loin jokaisella oli mahdollisuus tutustua ra­taan ja voitiin todeta, että ajanottolaitteisto sun muut toimivat niin kuin pitää.

Tämän jälkeen jatkettiin aika-ajoilla. Kussakin lähdössä on kaksi minuuttia aikaa lentää sekä puoli minuuttia tulla viimeinen kierros maaliin. Jokainen pyrkii lentämään mahdollisimman hyviä kierrosaikoja, joten maaliintulojärjestys ei vielä tässä vaiheessa ollut merkitsevä.

Aika-ajot päästiin aloittamaan puolisen tuntia aikataulusta jäljessä. Tulospalvelun ja videotuomaroinnin kiukuttelevaa tieto­konetta lukuun ottamatta ongelmia ei esiin­tynyt ja onneksi näistäkin selvittiin ilman, että kisa häiriintyi.

Oulun kisassa käytettiin niin sanottua ”Top 3 consecutive” -formaattia, jossa pilotin tulos aika-ajolähdöstä oli hänen kolmen parhaan peräkkäisen kierroksen yhteenlaskettu aika.

Aika-ajovaiheesta 16 parasta jatkoivat pudotusvaiheeseen. Siinä lennetään yhteis­lähtöinä – jokaisessa lähdössä lennetään neljä kierrosta ja ensimmäisenä maaliin tullut on voittaja. Kaksi parasta kustakin lähdöstä jatkoi suoraan eteenpäin. Kaksi jäl­kimmäistä putosi alempaan kaavioon, josta oli vielä mahdollista taistella tiensä finaaliin saakka, mutta tappio tarkoitti putoamista kisasta. Finaalilähdössä ratkaistiin kisan lopullinen voittaja.

Varikolla valmistautumista lähtöön.

Kohtalokas pudotuskierros

Aika-ajoissa kärkeen menivät ennakkosuo­sikit: Latvian Tomass ”ToPe” Petersons, Tanskan Dane Grace ja joukko ruotsalaisia. Sijoitukset kärjessä vaihtelivat, mutta lo­pulta Dane Grace sai parhaan ajan.

Karsintarajan tuntumassa käytiin tiukka kamppailu suomalaisten kesken, sillä sijoilla 14–20 oli neljä pilottia yhden sekunnin sisällä. Lopulta Nikolass ”gm” Widell onnistui ratkaisemaan tilanteen edukseen ja sai viimeisen jatkopaikan jättäen Antti ”NMC” Haimilahden täpärästi taakseen puolen sekunnin erolla. Yhteensä pudotus­vaiheeseen eteni neljä suomalaista.

Valmiina lähtöön!

Pudotusvaiheen ensimmäinen kierros oli kylmää kyytiä suomalaisille. Kaikki jou­tuivat toteamaan, että vauhti ei vielä riitä ja joutuivat jatkamaan karsintaa pudotusuhan alla alemmassa kaaviossa.

Finaaliin tiensä selvittivät Petersons, Ruotsin Glen ”SwEnglish” Bales, Norjan Even ”SnowYeti” Braaten ja Tanskan Grace. Hän oli nopein aika-ajoissa ja voitti kaikki lähtönsä pudotusvaiheessa, mutta finaalissa törmäys Petersonsin kanssa finaalin ensimmäisellä kierroksella pilasi suorituksen – siten voitto meni Latviaan Gracen jouduttua tyytymään neljänteen tilaan. Kakkoseksi selvisi Braaten ja Bales oli kolmas.

Kokonaisuutena kisaa voidaan pitää on­nistuneena. Suomalaisten paras sijoitus oli Aleksi ”Aleksi15” Rastaan seitsemäs sija ja pudotusvaiheeseen pääsi neljä suomalaista. Tämä ei ole huono saavutus, sillä joukossa oli myös ammattilaistalleissa lentäviä kisaajia. Suomalaisia ei vielä ole ammattilaistasolla nähty, mutta toivottavasti tämä muuttuu tulevaisuudessa.

Evan ”SnowYeti” Braaten (vas.), Tomass ”ToPe” Petersons ja Glen ”SwEnglish” Bales.

Ilmailu-lehden artikkelit

Taivaalta katsottuna maa on kaunis

Yö-VFR on hauskaa mutta vaativaa lentotoimintaa

F3A:n haastavuus koukuttaa

SILPI on tuottanut jo yli 1000 ilmoitusta

Turussa kausi alkaa turvallisuusillalla

Moottoroidun harraste- ja yksityislennon onnettomuudet ja vaaratilanteet 2025

Saapuvat

Tiedosta, mitä teet — Yhteisö on tukenasi

Lisää artikkeleita