Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös järjestetään Porissa

Julkaistu

Teksti JUHA SILVENNOINEN

 

 

Vuoden 2022 Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös järjestetään Porissa 18.–19.6. Näytöksen toteuttaa Ilmailuliiton omistama yhtiö Suomen Ilmailunäytös Oy (SIN Oy).

 

SIN Oy on aloittanut lentoasemayhtiö Finavian ja Porin lentoaseman edustajien kanssa valmistelut, joilla näytös sovitetaan lentoaseman toimintaan niin maassa kuin ilmassakin. Porin kaupungin sekä seudulla toimivien ilmailuyhteisöjen kanssa on pidetty ensimmäinen yhteistyökokous, jossa ilmapiiri oli hyvin innostunut.

 

Näytöksen ohjelma on herättänyt jo kovasti kyselyjä. Kansainvälisten näytösten vetonaulat ovat pääosin eri maiden ilmavoimien taitolento-osastoja. Niitä koskevat hakemukset on jätetty syyskuun lopussa, mutta päätökset niistä saamme vasta helmi maaliskuussa. Suomen Ilmavoimien seuraavan hävittäjän päätöksiä jännitetään ilmeisesti pitkälle talveen, joten valitun kaluston saanti kesän päälentonäytökseen on vielä suuri arvoitus.

 

Samana viikonloppuna on useita lentonäytöksiä, muun muassa Tanskan päälentonäytös. Työn alla on niin siviili kuin sotilasesiintyjien osalta mahdollinen yhteistyö näytösjärjestäjien kesken sekä suorat yhteydenotot eri suuntiin.

 

Näytöksen toteuttava Suomen Ilmailunäytös Oy vastaa tapahtuman ja lentonäytöksen johtamisesta ammattivoimin, mutta käytännön toteutus tehdään paikallisten toimijoiden kanssa yhteistyössä.

Ilmailu-lehden artikkelit

Lennokit nousivat Huippuvuorten rinteille

Nid d’Aigle – Marokon keväinen helmi

Hyppääjien määrää lisättiin aina onnistumisen jälkeen

Kupumuodostelmahyppääjät tekivät uuden Suomen ennätyksen

Pohjoismaiden FS-hyppääjät tekivät uuden sekvenssiennätyksen Norjassa

Laskuvarjourheilun head up -ennätykset uusiksi

Turvallisuus syntyy yhdessä

Pohjois-Suomessa hioutui maaliinlaskun taituri Sauli Salmela

Lisää artikkeleita