Ilmailussa turvallisuudesta puhutaan paljon. Puhumme määräyksistä, tarkastuslistoista, ilmatiloista, laitteista ja järjestelmistä. Ne kaikki ovat tärkeitä. Silti viimeisen vuoden aikana Ilmailu-lehden sivuilla on toistunut yksi ajatus ylitse muiden: turvallisuus syntyy ennen kaikkea ihmisistä.
Se koskee meitä kaikkia lajista riippumatta. Turvallisuutta rakennetaan yhtä lailla lentokoneen ohjaamossa, laskuvarjoreppu selässä, lennokkikentällä, droonia lennätettäessä, varjoliidon lähtöpaikalla kuin kerhon huoltohallissakin.
Turvallisuus ei synny sattumalta eikä yksittäisistä määräyksistä. Se rakentuu vähitellen jokaisessa kerhossa, jokaisella lentopaikalla ja jokaisessa kohtaamisessa. Se näkyy siinä, miten uusi harrastaja otetaan vastaan. Siinä, miten kokeneempi neuvoo vähemmän kokenutta. Siinä, uskalletaanko virheistä puhua avoimesti vai vaietaanko niistä.
Suomalaisessa ilmailussa on viime vuosina ollut paljon aihetta huoleen. Harrastajamäärät eivät kasva itsestään, toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja ilmatilan käytölle tulee uusia vaatimuksia. Samaan aikaan on kuitenkin tapahtunut jotain erittäin myönteistä. Turvallisuuskulttuuri on kehittynyt.
Siitä kertovat SILPIn turvallisuusilmoitukset, koulutusten suosio ja se, että yhä useampi ymmärtää turvallisuuden olevan yhteinen asia. Raportin tekemistä ei nähdä enää syyllisten etsimisenä, vaan mahdollisuutena auttaa muita välttämään sama virhe. Se on merkittävä muutos.
Myös teknologia on kehittynyt valtavasti. Käytössämme on aiempaa parempia liikennevaroituksia, sähköisiä karttoja, paikannusjärjestelmiä, automaattilaukaisimia ja muita apuvälineitä. Niiden merkitystä ei pidä vähätellä. Silti mikään laite ei korvaa hyvää harkintaa, tilannetietoisuutta tai vastuullista toimintaa. Paras turvallisuuslaite löytyy edelleen ihmisen korvien välistä.
Turvallisuudessa on kyse myös yhteisöstä. Kun lennättäjä kuuntelee radiota, lentäjä huomioi lennokkikentän, hyppymestari käy vielä kerran toimintatavat läpi, kouluttaja käyttää aikaansa oppilaaseen tai kerhossa järjestetään turvallisuusilta, tehdään samalla turvallisuustyötä. Useimmiten nämä teot ovat pieniä ja huomaamattomia. Juuri siksi niiden arvo helposti unohtuu.
Olennaista on myös ymmärtää, ettei turvallisuus ole koskaan valmis. Jokainen ilmailukausi alkaa siitä, että opimme uudelleen. Jokainen lento, hyppy tai lennätys tarjoaa mahdollisuuden tehdä asiat hieman paremmin kuin edellisellä kerralla. Jokainen kokenut ilmailija kantaa mukanaan kokemusta, jonka jakaminen voi joskus estää vakavan vaaratilanteen.
Turvallisuuskulttuuri ei kuulu yhdelle lajille. Samat periaatteet näkyvät kaikkialla ilmailussa: valmistautumisessa, toisten huomioimisessa, jatkuvassa oppimisessa ja halussa jakaa kokemuksia eteenpäin. Juuri siksi turvallisuus on yksi niistä asioista, jotka yhdistävät koko Ilmailuliiton laajaa lajikirjoa.
Ilmailun vahvuus Suomessa ei ole pelkästään osaaminen, kalusto tai lentopaikat. Vahvuus on yhteisö, joka välittää toisistaan ja joka uskaltaa tuoda esille virheitään.
Turvallisuus ei synny siitä, ettei virheitä tehdä. Turvallisuus syntyy siitä, että virheistä puhutaan ja opitaan yhdessä. Juuri siinä suomalaisen ilmailun turvallisuuskulttuurin suurin vahvuus on myös tulevaisuudessa.
Kirjoittaja Timo Kokkonen on Suomen Ilmailuliitto ry:n hallituksen jäsen.
