DC-3-koneen perusrakennetarkastus tehtiin Vaasassa, josta löytyivät hyvät puitteet.
Suomessa lentävälle, DC-yhdistys ry:n operoimalle ja Airveteran Oy:n omistamalle OH-LCH-koneelle tehtiin kahden viime talven aikana perusrakennetarkastus ja siihen liittyvä huolto. Nyt koneella voi lentää 1 800 tuntia ennen seuraavaa isompaa huoltoa.
Kahden vuoden aikana työtunteja kertyi noin 6 500. Ensimmäisenä talvena tunteja tehtiin 3 600 ja viime talvena 2 850. Projektissa oli mukana keskimäärin 15 henkilöä eli lupakirjamekaanikkoja ja asentajia, joilla on kokemusta lentokonetöistä.
”Nyt tunnelmat ovat helpottuneet, työtunteja ja junamatkoja on tullut kahden talven aikana aika paljon”, huoltotoimen johtaja Jussi Pakarinen ja mekaanikko Hannu Vesala sanovat.
Koneen perusrakennetarkastusta varten etsittiin sopivia tiloja pääkaupunkiseudulta ja eteläisestä Suomesta, aina Lappeenrantaa ja Kouvolaa myöten. Riittävän kokoisia ja sopivia tiloja ei kuitenkaan ollut tarjolla oikeaan hintaan näin mittavaan tehtävään.
Sopiva tila löytyi lopulta Vaasasta, jossa on myös innostuneita tekijöitä. Työhön tulijoita olisi ollut enemmän kuin pystyttiin ottamaan mukaan. Toiminnan kannalta tärkeä yhteyshenkilö on ollut luottomies Jarmo Kasari, joka on myös ikuistanut valokuviin kaikki perusrakennetarkastuksen vaiheet.
”Vaasasta järjestyivät hyvät puitteet, lämmin halli, jossa oli myös sosiaali- ja varastotilat. Saimme tarpeen mukaan apua Finavialta, kun sitä kaipasimme. Suhtautuminen oli hyvin myötämielistä meitä kohtaan”, Pakarinen kuvailee.
”Kone kiillotetaan joka talvi ja Vaasassa on hyvä pohjalaisporukka, joka hoitaa kiillotuksen. Se on heille kunnia asia.”
Vaasan seudulla lennettiin myös huhti-toukokuun aikana koneen koelento sekä ohjaajien tarkastuslennot. Samoin siellä lennettiin myös yksi paikallinen jäsenlento, kauniissa säässä Vaasan komeassa saaristossa.
”Lennämme aina mahdollisimman matalalla pinnalla, silloin maisema ja korkeuserot näkyvät selvemmin. Kun mennään riittävän korkealle, maasto muuttuu karttalehdeksi”, Vesala kuvailee.
Uuden moottorin varustelutyössä Heikki Ylikorpi.
Kaksivuotinen perusrakennetarkastus
Vuoden aikana DC-3:lla lennetään noin 100 tuntia. Koneelle tehdään vuosittain talven aikana normaali 150 tunnin rungon ja voimalaitteiden huoltotyö. Joka neljäs talvi toteutetaan hieman laajempi, 600 tunnin huolto. Edellinen perusrakennetarkastus tehtiin vuonna 1983.
”Ennen työn käynnistymistä otimme yhteyttä Ilmailumuseoon sekä Finnairiin, jonka kautta saimme yhteydet niihin miehiin, jotka ovat joskus aikaisemmin tehneet tätä työtä. He rohkaisivat meitä ja saimme jo etukäteen tietoa siitä, mitä on odotettavissa. Yksi osaajista oli Martti Saarinen, jolle saimme soittaa milloin tahansa projektin edetessä. Saimme siis hyvät eväät, joten pärjäsimme omin voimin”, Vesala kertoo.
DC-3-konetta kunnostava huolto-organisaatio, sen huoltotoimintakäsikirja, jonka perusteella toimitaan, ja manuaali ovat kaikki samanlaisia kuin muussakin liikenneilmailutoiminnassa. Toimintaa valvoo Traficom.
Traficom auditoi aikaisemmin huoltotoiminnan kahden vuoden välein, mutta jatkossa vain tarvittaessa. Tyyppikurssit pidetään kuten liikennekoneissakin ja ennen kuin lupakirjaa voi hakea, vaaditaan tietty harjoittelumäärä tyyppikoulutuksen jälkeen.
”Manuaaleja käyttäessämme tukenamme oli Trafin tarkastajana työskennellyt Kai Nyman. Hän auttoi tulkitsemaan ”amerikankielisiä” manuaaleja, jotka eivät avaudu ihan helposti, varsinkaan kun tekniikan sekaan on sotkettu myös juridiikkaa.”
Ensimmäisenä vuonna tehtiin rungon perusrakennetarkastukset, purettiin lattiat ja seinät, ja asennettiin seiniin uudet lämpö-äänieristeet. Kone onkin nyt hiljaisempi kuin aikaisemmin.
”Kone oli erittäin hyvässä kunnossa ja vain lattiarakenteissa oli pientä kosteuden aiheuttamaa korroosiota. Tarkastuksissa ei ilmennyt kovinkaan paljon korjattavaa, muutamia pieniä repeämiä lukuun ottamatta.”
Molemmat ulkosiivet saatu turvallisesti irti. Huoltoryhmä marssii ansaitulle tauolle.
Siipien irrotus sujui mallikkaasti
Toisena talvena edessä oli muun muassa siipien irrotus, joka sekin sujui hienosti, kun oikeat työkalut löytyivät omasta varastosta. Siipiliitokset olivat hyvässä kunnossa, ja ne vaativat vain puhdistusta ja uudelleen suojausta. Siivet kiinnitettiin takaisin paikoilleen uusilla kiinnittimillä, ja pultti-muttereita on peräti 700. Siipiliitoksella on nyt elinaikaa 1 800 tuntia.
”Jännitimme niiden irrottamista, koska siitä meillä ei ollut kokemusta. Onnistuimme jälkeenpäin ajatellen todella hyvin, ja kaikki sujui niin kuin oli suunniteltukin. Paikallisesta avusta Vaasassa oli meille paljon hyötyä, sillä saimme käyttöömme Finavialta nostokoneen, jolla nostimme vaijeritaljojen avulla siivet paikoiltaan. Se oli suunnaton apu, sillä kattotaljoilla emme olisi siinä onnistuneet.”
”Ohjainpinnat, laipat ja siivekkeet irrotettiin peräsimestä ja siivistä, ja tarkastettiin yksityiskohtaisesti huolto-ohjelman mukaan. Ohjainlinjat tarkastettiin, ja muutamia vaijerin osia ja kehräpyöriä uusittiin”, Vesala kertoo.
Ohjaimien laakerikiinnityksissä tehtiin uutta holkitusta, ja korjausporukka jännitti aina koelentoon asti, miten kone tulee käyttäytymään, kun tehdään täydet sakkaukset. Lopulta kone sakkasi niin kauniisti, että sitä ei Pakarisen mukaan hevin edes huomaa.
”Pilotit kertoivatkin, että kone on nyt huomattavasti parempi lentää kuin ennen tätä perusrakennetarkastusta. Säädöt, jännitykset ja välykset ovat niin kuin olla pitääkin.”
Oikeanpuoleisen ulkosiiven asennustyö käynnissä. Siipiliitoksen ruuveja kiinnittämässä Hannu Vesala, Kari Nyman ja Martti Kihniä, ketjutaljaa säätelee Jussi Pakarinen.
Vasen ulkosiipi on irti koneesta ja laskettu turvallisesti alustalleen tarkastusta ja huoltoa varten. Reijo Ahola selin, Antero Koskenkorva ja Jussi Pakarinen irrottamassa ketjutaljaa siivestä.
Yllättävä moottoriremontti
Jos perusrakennetarkastus sujui ilman suuria yllätyksiä, koneen normaalihuollossa todettiin moottorivaurio. Oikealla puolella olevan moottorin tilalle oli ostettava uusi, peruskorjattu moottori. Onneksi vaurio huomattiin ajoissa ja vaurioitunut moottori pystytään ilmeisesti korjaamaan omin voimin lentokelpoiseksi. Yhdistyksellä on siis varamoottori, jos nykyisiin moottoreihin tulee tekninen vika.
Koneen huoltotyötä helpottaa, että omissa varastoissa on tallella valtava määrä osia.
”Niissä on vain se ongelma, että jokaisesta osasta pitäisi olla taustatiedot ja nyt ne ovat puutteelliset. Kone on tullut nykyiselle omistajalleen Airveteranille monen eri vaiheen jälkeen, ja kun materiaali on aikanaan luovutettu Ilmavoimilta, niitä ei ole pystytty tilanpuutteen vuoksi varastoimaan asiallisesti. Varastotilat ovat vaihtuneet, ja esimerkiksi siivetkin ovat olleet jonkin aikaa taivasalla. Se on sotkenut systeemiä, ja omien osien käytettävyys on siksi heikko.”
”Jos meiltä ei löydy dokumentoitua osaa, jonka voimme kiinnittää lentokoneeseen, meidän pitää turvautua tehtaaseen Amerikassa tai toisiin operaattoreihin. Onneksi tähän saakka kaikki osat ovat löytyneet”, Pakarinen sanoo.
Korvaavia osia on saatu myös Airveteranin toisesta DC-3-koneesta. Ilman sitä niiden hankkiminen olisi ollut vaikeaa, sillä DC-3-koneet on muutettu aikoinaan matkustajakoneiksi Hollannissa. Rakenteita on tehty silloin pajaympäristössä eikä tehtaalla.
