Woikoski Safirs ja Arctic Eagles -osastot esiintyivät Kaunasissa

Julkaistu

Teksti Tapio Pitkänen
Kuvat Tuukka Johansen, Tiina Parviainen, Renatas Nacajus ja Kaunasin lentonäytöstiimi
Ultimate-soolossa käytettiin savuja. Kuvassa on alkamassa vauhdinotto pystyliikkeeseen. Konetta lentää Tapio Pitkänen. Kuva: Renatas Nacajusin lentonäytöstiimi

Kaunas Airshow oli Liettuan ilmailun 100-vuotisjuhla 

Perinteikkäässä ilmailumaassa Liettuassa on vahva lentonäytöskulttuuri ja yksi merkittävä näytös pidetään vuosittain Kaunasin ”Malmilla” eli Alekssotasin kentällä (EYKS). Näytöksessä oli myös suomalaisia esiintyjiä.

Alekssotasin kenttä historia ulottuu vuoteen 1915 ja kenttä on oleellinen osa Liettuan ilmailun historiaa. Kenttä palvelee nykyään tehokkaasti yleis- ja liikeilmailua tehokkaasti kaupungin keskustan tuntumassa häiritsemättä Kaunasin kansainvälisen lentoaseman toimintaa.

Kaunas Airshow 2025 oli tapahtuma, jossa yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy. Kaunasin kaupungin kulttuurikeskus on tapahtuman suurin tukija. Ilmailun lisäksi tapahtumalla tuodaan esille kaupunkia.

Ultimate lentää selkälentoa ennen Super slow roll -liikettä. Konetta ohjaa Tapio Pitkänen. Kuva: Renatas Nacajusin lentonäytöstiiimi

 

Suomalaiset esiintyivät

Woikoski Safirs -osasto vieraili tapahtumassa ensimmäisen kerran vuonna 2023. Jo tuolloin tapahtuman lämmin tunnelma pantiin merkille. Tapahtuma oli suunnattu perheille, paikalle oli tuotu leikkipuisto perheen pienimmille. Tilaisuudessa oli runsaasti erilaisia musiikkiesityksiä ja lentonäytösilta huipentui musiikkikonserttiin. Tapahtumaa on siis kehitetty määrätietoisesti monikulttuuritapahtumaksi, jossa lentonäytös on merkittävässä osassa, mutta kuitenkin vain osa yleisöä kiinnostavaa kokonaisuutta.

Vuoden 2025 vierailua lähdettiin suunnittelemaan Woikoski Safirien osalta kuuden koneen kokoonpanolla ja Arctic Eagles kahden koneen kokoonpanolla.

Alkuun tehtiin päivitys tutustumalla Baltian maiden AIP-julkaisuihin ja tarkasteltiin lentämisen edellytyksiä. Jokaisen maan AIP-julkaisuissa edellytetään Liite 1. ilma-alusten osalta etukäteisilmoitusta. Lähetimme kaikkien osastojen koneiden vaaditut asiakirjat etukäteistarkasteluun.

Siirtolento lennettiin avo-osastona. Ultimate kävi kuitenkin kuvattavana Safirin siivellä. Kuva: Tiina Parviainen

 

Pelastusliivit ja kartat mukaan

Ilma-tilojen käyttöoikeudet saatiin ajallaan ja aloimme suunnitella siirtolentoja. Ensimmäinen realiteetti siirtolentojen osalta oli, että koneet soveltuvat varusteiltaan päivä-VFR operointiin. Suunnistus edellyttää hyvää lentosäätä. Totesimme realiteetiksi jatkuvasti voimistuneen GPS-häirinnän Suomenlahdella ja Baltiassa Kaliningradin läheisyydessä. Matkalennolle lähdettäisiin siis kuten vanhoina hyvinä aikoina kelloon, karttaan ja kompassiin luottaen — muut apuvälineet toimivat, jos toimivat.

Koska ylitimme vesistöjä, tarkistimme pelastusliivein kunnon. Liivien käytettävyys päivitettiin ja vaatetuksen osalta tehtiin riskianalyysi. Mikäli veden varaan jouduttaisiin, heinäkuisessa merivedessä voi Suomenlahdella päiväolosuhteissa selviytyä lentohaalarissa avun tuloon asti ilman märkä- tai kuivapukua. Samoin Riianlahdella meren päällä etäisyys rannikkoon pidettiin sopivana, jotta asetetut varustekriteerit täyttyvät. Ennakkosuunnittelussa sovittiin vielä ennakkoon toimintamalli, jos joku kone joutuisi veden varaan. Johtokone jäisi veden varaan joutuneen tueksi ja paikannuksen tueksi pelastajille. Muu osasto jatkaisi sopivalle varakentälle.

Ukkosrintama heikensi säätä

Siirtolennolle lähdettiin perjantaina 25.7. Sääennuste reitille oli kohtuullisen hyvä. Suomen puolella vallitsi korkeapaine ja Baltian perusennuste oli hyvä, tosin voimakkaat ukkoskuurot saattoivat heikentää säätä paikallisesti nopeasti.

Liikkeelle lähdettiin Utista kuudella Safirilla ja Ultimatella. Reitti suunniteltiin siten, että Pietarin FIR:n rajalle jätettiin riittävä väli. Suomenlahden ylitykseen lähdettiin Porvoon länsipuolelta suuntana reittipiste BALTI, josta matka jatkui kohti Tallinnaa. Kaupunki sivuutettiin itäpuolelta ja lennettiin Pärnuun. Koneet tankattiin ennen kuin kentän päälle ulottui ukkosrintama kaatosateineen. Koneiden ohjainlukot ehdittiin kiinnittää ja sitten hakeuduttiin kiireen vilkkaa sateensuojaan. Lähtö seuraavalle etapille viivästyi, puskuriaikaa oli kuitenkin varattu sääriskin takia.

Ukkoskuuron mentyä ohi matka jatkui. Riianlahdella keli poutaantui, mutta pian Riikan ohituksen jälkeen aloimme jälleen kiertää laajaa ukkosrintamaa. Lisäpolttoaine oli tarpeen. Siauliain kohdalla kuuropilvet jäivät taakse ja lensimme jälleen kohti Kaunasia.
Kiersimme Kaunasin kansainvälisen kentän TMA:n länsipuolelta ja hakeuduimme Aleksotasin lentokentän lähialueelle yhdessä muiden näytökseen tulevien koneiden kanssa: Kentän lentotiedotuspalvelu pelasi mallikkaasti ja pääsimme seitsemän koneen jonossa laskuryhmitykseen. Laskimme kiitotielle R 25 ja rullasimme osastona asematasolle.

Lentonäytöksen johtaja Renatas Nacajus tuli meitä vastaan ja oli innoissaan nähdessään jälleen Woikosken Safirit sekä Arctic Eaglesin Ultimaten paikalla. Briefauksen jälkeen yövytimme koneet ja lähdimme kohti majoitusta Kaunasin historiaa huokuvaan, vanhempaan kaupunginosaan.

Valmistauduimme näytöspäivään ryhmän omalla iltabriefingillä. Lentonäytöksessä ei ollut harjoituslentovaatimusta, kun järjestäjälle oli todennettu vähintään kolme harjoittelua viimeisen 90 vuorokauden aikana. Kävimme läpi ryhmässämme paikalliset, jo ennalta tutut olosuhteet.

Jurgis Kairys avasi lentonäytöksen Suhoi 31 -koneellaan Airveteranin DC-3:n kanssa. Tyylikäs ohjelma sisälsi osastolentoa sekä Suhoin tynnyriliiketaiturointia kolmosen perässä. Kolmosta kipparoi Mikko Jägerholm ja perämiehenä toimi Vesa-Petri Kaartinen. Kuva: Renatas Nacajusin lentonäytöstiimi

 

Upeita ilmailunäytöksiä

Lentonäytöslauantai valkeni selkeänä ja ennuste koko päivälle oli hieno. Osaston johtajat ja osa ryhmästä lähti kentälle lentonäytöksen johtaja Renatas Nacajusin vetämään lentonäytöksen briefingiin. Näytösilmatilassa oli huomioitava esiintymisalueen laajuutta rajoittava kansainvälisen kentän läheisyys. Alueen koko ja yläraja 9000 jalkaa oli riittävä suunniteltuihin esityksiin.
Lentonäytösjohto ja kaupungin edustaja avasivat näytöksen juhlavasti. Varsinainen lentonäytös alkoi näyttävästi suomalaisväreissä. Airveteran DC-3 suoritti ohilento ohjelman, johon pian liittyi Jurgis Kairys SU-31 koneensa kanssa. Pian nähtiin, kun Kairys lensi kolmosen perässä tynnyreitä näyttävästi savut päällä.

Ohjelma jatkui kevytilmailuesityksillä. Laaja joukko ilmailun harrastajia esitteli toimintaansa myös maanäyttelyssä. Tämän jälkeen alkoivat taitolentoesitykset, joita tähdittivät Liettuan omien esiintyjien lisäksi myös muun muassa Englannista saapuneet Extra ja showhyppyryhmä Red Devils.

Tämän jälkeen taivaalla nähtiin Red Bullin väreissä taitolentoa. Red Bull oli tuottanut myös paikalle muun muassa The Flying Bulls -ryhmän Lockheed P-38 Lightning -hävittäjän sekä North American B-25 Mitchell -pommikoneen. Koneet oli Red Bullin tyyliin taidokkaasti entisöityjä. Koneet lensivät ensin yhteislentoesityksen, joka päättyi Missing Man -liikkeeseen kesällä menehtyneen Red Bullin värejä edustaneen maailmanennätys laskuvarjohyppääjän Felix Baumgartnerin muistoa kunnioittaen. Sen jälkeen koneet vuorollaan lensivät vielä näyttävät soolonumeronsa.

Liettuan NATO-jäsenyydestä muistutti lähistöllä sijaitsevasta Siuliain tukikohdasta alkaensuoritettu Eurofighter Typhoonin ohilento.

Safirit herättivät huomiota

Tilaisuudessa huomioitiin myös Woikosken Safirien perustaja, helmikuussa edesmennyt Clas Palmberg. Palmberg ja hänen elämäntyönsä esiteltiin yleisölle, ja lopuksi sotilassoittokunta soitti muistosävelmän.

Maanäyttelyssä kuusi mekaanikko Markku Käkösen taidokkaasti entisöimää Woikoski Safirs -konetta herättivät huomiota, ja yleisöä kerääntyikin seuraamaan osaston yhteiskäynnistystä. Osaston kuuden koneen lentoonlähtö herätti äänellään viimeisetkin kääntämään katsojat katseensa taivaalle. Osaston tämän vuoden vetäjän Martti Henrikssonin johdolla maaharjoittelussa oli otettu huomioon ilmatilan haasteet, ja taivaalle askelmerkit saatiinkin sovitettu hyvin siten, että esitys pysyi hyvin yleisölle näkyvillä. Esitys huipentui Palmbergin muistoksi toteutetun Missing Man -liikkeeseen.

Tunti Woikoski Safirs -esityksen jälkeen oli vuorossa Arctic Eagles. Jutun kirjoittaja siirtyi Safirista Ultimaten luo valmistelemaan soolo-esitystä. Olimme alun perin suunnitelleet kahden Arctic Eagles -koneen esityksen, mutta sairaustapauksen takia suunnitelma muuttui. Lensin soolo-esityksen, joka koostui urheilutaitolennon advanced ja unlimited -tason liikkeistä, jotka oli pienillä säädöillä asemoitu näytöslentoon sopiviksi. Ultimate koneena oli näytöksen ainoa niin sanottu ”hi-performance” kaksitasokone.

Esityksiemme jälkeen koneet yövytettiin maanäyttelyalueelle ja pääsimme esityslentäjä- sekä avustajaporukalla seuraamaan yhteisellä iltapalalla illan lentoesityksiä.

Liettualainen taitolentoryhmä oli asentanut kolmeen Jak-50-koneeseen heijasteet, erilaisia valonauhoja sekä pyrotekniikkaa. Yhteisvaikutus sekä esityslinjalle asennettujen maasta laukaistujen tulitteiden kanssa esitykset muodostivat erittäin taidokkaan lentoesityksen ja valoshown yhdistelmän.

Red Bullin upeasti entisöity Lockheed P-38 Lightning -hävittäjä lähtee esityslennolle. Konetyyppi oli tärkeässä roolissa toisen maailmansodan taisteluissa Tyynellä valtamerellä. Kuva: Tuukka Johansen

 

Kaunasin lentokenttä on yksi Euroopan vanhimmista

Kaunas on Liettuan ilmailun historian keskeinen toiminta-alue. Alueella toimi Liettuan yleisilmailun pioneeri, Antanas Gustaitis. Hän suunnitteli myös lentokoneita, joilla lennettiin Liettuan Ilmavoimissa 1930-luvulla.

Lentonäytös pidetään vuosittain tällä S. Darius ja S. Girenasin lentokentällä, joka tunnetaan myös nimellä Aleksotas. Kenttä on yksi Euroopan vanhimmista, sen historia ulottuu vuoteen 1915. Kentän osaltaan teki kuuluisaksi amerikkalais-liettualainen parivaljakko Steponas Darius ja Stasys Girenas, jotka toteuttivat lennon New Yorkista Kaunasiin vuonna 1933 lentokoneellaan Litunica. Heidän mukaansa lentokenttä on virallisesti nimetty.

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita