Yksi kokemus Suomen ennätyksestä

Julkaistu

Teksti Teemu Petäjäniemi
Kuvat Ewan Cowie
Näin suuri muodostelma täytyy purkaa avausta varten useammassa aallossa. Kuvassa näkyy, kun muodostelman ulompi kehä alkaa liukumaan poispäin samalla, kun kuvan ydin odottaa omaa purkukorkeuttaan. Kuva: Ewan Cowie

Suomi on maa, jossa laskuvarjourheilijan aktiivikausi on lyhyt ja harrastuspaikat ovat pieniä. Meillä on vain yksi kerho, jolla on isoksi luokiteltava hyppykone, Cessna 208b Grand Caravan. Suomessa on Ilmailuliiton tietojen mukaan noin 600 lisensoitua laskuvarjohyppääjää.

Pohjoismaassa asumisella on kuitenkin puolensa. Meillä on maailman parhaimpia valmentajia ja tunneleita lähellä: Flytribe Oslossa, Fööni Helsingissä ja Aeronautica Arena Pyhtäällä.

Edellisestä ennätyksestä on vierähtänyt jo tovi, 2014 on hypätty 26 hyppääjän muodostelma. Näistä hyppääjistä aktiivisena on vajaa puolet. Nämä kokeneemmat hyppääjät ovat ottaneet meitä tuoreempia hyppääjiä tehokkaasti siipiensä suojaan ja ovat puskeneet meitä eteenpäin.

Muodostelmatavoite täytyy ilmoittaa tuomareille ennen hyppyä. Tätä muodostelmaa harjoitellaan lukuisia kertoja maassa ennen hyppyä. Kuva: Ewan Cowie

 

Uusi lähestymistapa ennätykseen
Vuosi sitten asetimme tavoitteeksemme tehdä uusi ennätys. Ensin ongelmaksi muodostui saatavilla oleva konekapasiteetti. Kuten todettua, Suomessa on vain yksi Caravan. Onneksi Ruotsista Skydive Syd&Skåne olivat ystävällisiä ja vuokrasivat meille koneensa. Päivämäärät saatiin lyötyä kalenteriin.

Tämän ennätyksen lähestymistapa on kansainvälisestikin verrattain uusi. Jokainen halukas osallistuja sai ilmoittaa toivomansa paikan. Tämän perusteella organisaattorit tekivät kaikille harjoitussuunnitelmat ja järjestivät pitkin talvea tunnelissa tapahtumia, joissa harjoiteltiin yhdessä. Hyppykauden alkaessa oli aika harjoitella taivaalla ne osa-alueet hyppäämisestä, mitä tunnelissa ei voi harjoitella, eli uloshypyt ja muodostelman purkaminen.

Mutta laskuvarjourheilu on meille kaikille vain harrastus. Välillä asioita täytyy priorisoida ja tapahtuma alkoi lähestyä yllättävän nopeasti. Oliko harjoittelu sittenkään tarpeeksi? Monelle meille tuoreemmille hyppääjille tapahtuma oli ensimmäinen kerta hypätä monen koneen muodostelmasta ja yli 4000 metrin korkeudesta. Sitten tapahtuma alkoi.

Kuvassa on 30 uutta Suomen ennätyksen tehnyttä hyppääjää tuoreeltaan uuden Suomen ennätyshypyn jälkeen. Tunnelma oli katossa! Kuva: Ewan Cowie

 

Kaikki kokivat onnistuvansa
Maanantaina aloitimme kolmella lämmittelyhypyllä, joiden tarkoitus oli saada jännitys laukeamaan, koneiden muodostelma hiottua ja ajoitukset säädettyä. Näillä hypyillä ei ollut vielä tarkoituskaan ottaa kaikkia otteita.

Sitten tuli tiistai. Nyt oli aika yrittää tosissaan. Ensimmäiset hypyt eivät sujuneet aivan suunnitellusti, mutta jokainen hyppääjä pääsi päivän aikana omalle paikalleen, joten kaikki saivat onnistumisen tunteen. Läkähdyttävä helle ja tiukka hyppytahti kuitenkin vei kaikista mehut, eikä ennätystä onnistuttu vielä tiistaina tekemään.

Keskiviikkona hyvin nukutun yön ja muutaman muutoksen jälkeen ihmisten mieliala alkoi kohota. Jo päivän ensimmäisellä hypyllä muodostelma oli kasassa, mutta kaikki otteet eivät olleet kameralle näkyvillä. Tämä hyppy kuitenkin muutti mentaliteetin. Emme enää ajatelleet vain pystyvämme siihen, vaan tiesimme tekevämme sen.

Ilmapiiri muuttui ja nousun aikana koneessa oli normaalia latautuneempi tunnelma, ja niin se pajatso tyhjeni. 29 ihmisen muodostelma ja uusi Suomen ennätys oli todellisuutta. Tuomareiden vahvistus tuli nopeasti ja ilmapiiri vapautui paljon.

Muodostelman onnistumisen tuntee
Mutta meillä on vielä yksi hyppääjä reservissä. Muutama pikkuviilaus, varusteet päälle ja yrittämään uudestaan. Olimme vauhdissa ja halusimme ennätyksen kaikille. Välittömästi hypyn jälkeen kaikki tiesivät, että hyppy meni hyvin ja tunnelma oli katossa. Kokeneemmat hyppääjät ovat kertoneet tunteesta, minkä kokee hypyllä, kun muodostelma on kasassa, vaikka koko muodostelmaa ei itse näe. Nyt ymmärsin mitä tällä tarkoitettiin.

Mutta. Kun katsoimme yhdessä videota, organisaatio ilmoitti meille: ” Valitettavasti yksi sektori irtosi…” Muutaman hetken tunnelma meinasi romahtaa lattiasta läpi, mutta onneksi lause jatkui: ”onneksi meillä on läjä kuvia, kun koko muodostelma oli sitä ennen kasassa”. Oli juhlien aika.

Olimme onnistuneet saamaan noin viisi prosenttia maamme hyppääjistä kykeneväiseksi tähän suoritukseen. En usko, että kovin moni muu maa pystyy sanomaan samaa.

Toinenkin ennätys onnistui
Keskiviikon jälkeen monien täytyi poistua, joten emme voineet enää yrittää isompaa muodostelmaa, joten torstaille suunnitelma muuttui monimutkaisemmaksi. Oli aika yrittää useamman muodostelman sekvenssihyppyä, jossa haasteen muodostaa se, että samassa ajassa pitää saada kasaan useampi onnistunut muodostelma. Aloitimme 21 hyppääjällä ja suunnitelma piti sisällään kaksi muodostelmaa. Tämä suunnitelma kuitenkin osoittautui liian vaikeaksi, joten pienensimme suunnitelmaa perjantaille.

Perjantaina tähtäsimme kolmeen yritykseen. Pienempikin sekvenssi oli meille aamulla liian haasteellinen. Toisella yrityksellä pääsimme jo lähemmäs, mutta emme maaliin ja kaikki toivo ja paineet kasaantuivat viimeiselle hypylle. Organisaatio ilmoitti lastausalueella, että ei välitetä ennätyksestä, vaan lähdetään vain kaikki tekemään sitä, mitä rakastetaan ja pitämään hauskaa. Ja näinhän me teimme.

Oma paikkani muodostelmassa oli sellainen, että en nähnyt kuin yhden hyppääjän edessäni. Tästäkin huolimatta tiesin välittömästi, että onnistuimme. Vaikka muodostelma vaihdettiinkin kesken hypyn, en huomannut kuvan pohjassa minkään muuttuneen, niin sulavasti kaikki hoitivat oman tonttinsa. Parhaita hyppyjä urallani.

Viimeisellä mahdollisella yrityksellä, ilman paineita, kaikki antoivat parhaansa. Tuloksena 15 hyppääjän kahden pisteen sekvenssi ja viikon toinen virallinen ennätys taskuun.

Kiitos erityisesti pääorganisaattoreille Markku Tolvi, Heini Elo ja Ari Inki. Kiitos myös Skydive Finland RY:lle, piloteille ja tuomareille. Viimeisenä muttei vähäisimpänä kiitos ihan kaikille, jotka olivat mukana. Niin hyppääjille kuin tukihenkilöille. Olipahan viikko!

Lopputuloksena oli kaksi virallista ennätystä:
30 hyppääjän muodostelma.
15 hyppääjän ja kahden muodostelman sekvenssi.

Yhteen koneeseen menee painosta riippuen 15—18 hyppääjää, joten 30 hyppääjän muodostelmaan tarvitaan kaksi konetta. Niiden tulee lentää sopivan etäisyyden päässä toisistaan ja hyppääjien on saatava uloshypyt synkronoitua onnistuakseen. Kuva: Ewan Cowie

 

Sekvenssihyppy
Sekvenssihyppy tarkoittaa sitä, että vapaapudotuksessa samalla hypyllä tehdään useampi ennalta suunniteltu muodostelma. Jokainen onnistunut muodostelma on yksi piste. Ennnätyksen saamiseksi jokainen suunniteltu piste täytyy saada suoritettua ennalta suunnitellussa järjestyksessä. Kaikkien otteiden on oltava kiinni samaan aikaan muodostelman hyväksymiseksi, muodostelmien vaihdon aikana kaikkien otteiden ei kuitenkaan tarvitse irrota

 

Ilmailu-lehden artikkelit

Himalajan syleilyssä: Lentävä telttaretki 3 400 metrin korkeudessa

Tuhansien laskeutumispaikkojen maa

Tervalentäjät voittivat 17 000 maililla yhteisösarjan

Ilmailuliitto neuvotteli lisäajan AIP-päivityksille

Nollavisio: ei kuolleita eikä vakavasti loukkaantuneita

Saapuvat: Ilmailu-uutisia

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnistaminen

Suomen ensimmäinen F-35A-hävittäjä julkistettiin   

Lisää artikkeleita