Uno Dahlin kiertopalkinto

Kanslianeuvos Uno Dahl on 1.4.1970 lahjoittanut Suomen Ilmailuliitto r.y:lle kiertopalkinnon, joka on 2-korvaisen haarikan muotoinen, ja sen jaossa on noudatettava seuraavia sääntöjä:


Palkinnon nimi on ”Uno Dahlin kiertopalkinto/Uno Dahls Vandringspokal”.


Palkinnon omistaa Suomen Ilmailuliitto r.y. joka huolehtii siitä, että tämä palkinto jaetaan vuosittain sääntöjen mukaisesti.


Palkinto on ikuisesti kiertävä ja palkinnonsaajalle on aina lisäksi annettava Ilmailuliiton nimissä ja kustannuksella plaketti tai kunniakirja, josta ilmenee palkinnonsaajan nimi ja kilpailun laatu aikamäärineen.


Palkinnon saajasta päättää Ilmailuliiton purjelentotoimikunta ja palkinto jaetaan vuosittain lajitapahtuman yhteydessä.


Palkinto annetaan sille SIL:n perusjärjestölle, joka edellisen kalenterivuoden aikana on kouluttanut suurimman määrän uusia purjelentäjiä. Jakoperusteena otetaan huomioon SIL:n ao. vuonna perusjärjestön kouluttamille oppilaille myöntämät purjelennon hopeamerkit. Mikäli jonakin vuonna kaksi tai useampia perusjärjestöä on kouluttanut saman määrän hopeamerkkipurjelentäjiä, otetaan tällöin täydentävästi huomioon myös perusjärjestön suorittama purjelennon alkeiskoulutus ja purjekonehankinnat.


Palkinto jaetaan ensimmäisen kerran v. 1970 vuoden 1969 tulosten perusteella.


Palkinnon saajan tulee hyvin huolehtia ja olla vastuussa palkinnosta sekä toimittaa se Ilmailuliittoon viimeistään kaksi viikkoa ennen seuraavaa lajitapahtumaa.


Kanslianeuvos Uno Dahlin elinaikana on hänelle ilmoitettava palkinnon saajan nimi tuloksineen.


Mikäli Suomen Ilmailuliitto lopettaisi purjelennon toimikunnan, päättää liiton hallitus kiertopalkinnon uudesta käyttötarkoituksesta liitossa. Jos Suomen Ilmailuliitto lopettaa toimintansa on palkinto annettava Suomen Ilmavoimille kiertopalkinnoksi eri yksikköjen kesken.

Uno Dahlin kiertopalkinnon saaneet

1970 Karhulan Ilmailukerho
1971 Porin Ilmailukerho
1972 Imatran Ilmailukerho
1973 Karhulan Ilmailukerho
1974 Kouvolan Ilmailuyhdistys
1975 Karhulan Ilmailukerho
1976 Karhulan Ilmailukerho
1977 Kouvolan Ilmailuyhdistys
1978 Nuorisoilmailijat
1979 Lahden Ilmailukerho
1980 Ilmasotakoulun Lentokerho
1981 Nuorisoilmailijat
1982 Kouvolan Ilmailuyhdistys
1983 Lahden Ilmailukerho
1984 Hyvinkään Ilmailukerho
1985 Karhulan Ilmailukerho
1986 Polyteknikkojen Ilmailukerho
1987 Karhulan Ilmailukerho
1988 Karhulan Ilmailukerho
1989 Karhulan Ilmailukerho
1990 Karhulan Ilmailukerho
1991 Karhulan Ilmailukerho
1992 Espoon Ilmailukerho ry
1993 Ilmasotakoulun Lentokerho ry
1994 Tampereen Ilmailuyhdistys ry
1995 Karhulan Ilmailukerho ry
1996 Hallin Lentokerho ry
1997 Ilmasotakoulun Lentokerho ry
1998 ei jaettu
1999 Porin Ilmailukerho ry
2000 Tampereen Ilmailuyhdistys ry
2001 Karhulan Ilmailukerho ry
2002 Karhulan Ilmailukerho
2005 Turun Lentokerho ry
2006 Lappeenrannan Ilmailuyhdistys ry
2009 Porin Ilmailukerho ry
2010
2011 Oulun Ilmailukerho ry
2012 Hyvinkään Ilmailukerho
2013
2014 Polyteknikkojen Ilmailukerho ry
2015 Hyvinkään Ilmailukerho ry
2016 Helsingin Ilmailukerho ry
2017 Tampereen Ilmailuyhdistys
2018 Räyskälän Ilmailukerho
2019 Kuopion Ilmailuyhdistys
2020 FK Cumulus ry
2021 FK Cumulus ry
2022 Keski-Suomen Ilmailijat ry