Ilmailuliiton hallituksen kokouksessa 12.2.2021 hallitus mm:
merkitsi tiedoksi, että:
- Tmj Latikka on osallistunut Olympiakomitean toiminnanjohtajien aamuinfoon 27.1.2021.
- Pj Hyvönen ja tmj Latikka ovat 9.2.2021 lähettäneet Norjan liikenneministeriölle kirjeen Oslon yleisilmailulennon mahdollisuuksista.
- Porin Ilmailukerho on 5.2.2021 lähettänyt Ilmailuliiton hallitukselle kirjeen, jossa ehdotetaan, että liiton jäsenrekisteriä muutetaan niin, että kerhot voisivat käyttää rekisteriä omana jäsenrekisterinään myös ei-SIL-jäsentensä osalta.
- Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Ilmailuliitolle liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustusta vuodelle 2021 yhteensä 395 000 euroa.
Lisäksi hallitus teki mm. seuraavat päätökset:
Hallitus merkitsi tiedoksi, että Cumulus ry:n varapuheenjohtaja Tom Arppe on pyytänyt liittoa kommentoimaan Nummelan lentokenttäalueen kehittämissuunnitelmaa.
Hallitus päätti Nesteen maljan saajasta.
Hallitus päätti myöntää kaksi Ilmailuliiton kultaista ansiomerkkiä. Merkkien saajat julkaistaan liiton kevätkokouksen yhteydessä.
Hallitus päätti esittää liiton kevätkokoukselle äänestys- ja vaalijärjestyksen hyväksymistä.
Hallitus päätti esittää liiton kevätkokoukselle menettelytapajärjestystä sekä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2020.
Hallitus päätti, että kevätkokouksen jälkeen liitto aloittaa järjestökoulutukset. Kolme ensimmäistä aihetta ovat yhdistyksen taloushallinto, verotus (alv), työkorvauksen maksaminen. Jatkossa aiheina myös mm. turvallisuus (turvallisuuden hallinta).
Hallitus päätti valita Petri Nygrénin Ilmatilatyöryhmän jäseneksi.
Hallitus merkitsi tiedoksi Suomen Urheiluilmailuopiston tilannekatsauksen.
Hallitus merkitsi tiedoksi Suomen Ilmailunäytös Oy:n taloustilanteen ja operatiivisen katsauksen.
Hallitus merkitsi tiedoksi liiton taloustilanteen.
Hallitus päätti hyväksyä RC Hietaneva ry:n liiton sääntöjen 4.2.a -kohdan mukaiseksi varsinaiseksi jäseneksi ja Rautavaara – Säätiö sr:n liiton sääntöjen 4.2.b -kohdan mukaiseksi varsinaiseksi jäseneksi.
Hallitus päätti kokoontua seuraavan kerran 9.3.2021.






