Hallituksen päätöksiä 1.10.2022

Ilmailuliiton hallituksen kokouksessa 1.10.2022 hallitus mm:

merkitsi tiedoksi, että:

  • Pj Hyvönen on osallistunut Varkauden lentokentän avajaisiin 18.9.2022.
  • Tmj Latikka on 26.9.2022 osallistunut Liikenne- ja viestintäfoorumiin.
  • Tjm Latikka on 28.9.2022 osallistunut OKM:n järjestämään opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen ja sen valtionavustusten avustustensaajien yhteiseen palaveriin.

Lisäksi hallitus teki mm. seuraavat päätökset:

Hallitus keskusteli Ilmailuliiton edunvalvonnan painopistealueista.

Hallitus merkitsi tiedoksi hallituksen 17.12.2021 perustaman jäsenmallien ja äänioikeuden uudistamista pohtivan työryhmän työn tilanteen.

Hallitus totesi, että liiton sääntöjen mukaan liiton kokouksen kutsuun ja esityslistaan otetaan vain ne aloitteet, joiden allekirjoittajina on vähintään 25 liiton jäsenmaksun maksanutta henkilö-, perhe- tai nuorisojäsentä tai vähintään 3 liiton jäsenmaksun maksanutta varsinaista jäsentä ja ettei liittoon 13.92022 mennessä tehtyjen aloitteiden säännöissä vaaditut allekirjoittajien määrät täyty.

Hallitus päätti, että Suomen Ilmailuliitossa otetaan käyttöön uusi Suomen ilmailulisenssi. Lisenssi myönnetään automaattisesti jokaiselle Ilmailuliiton jäsenmaksun maksaneelle jäsenelle. Lisenssit myönnetään ensimmäisen kerran 1.1.2022 alkaen jäsenenä olleille tai sen jälkeen jäseneksi liittyneille.

Hallitus merkitsi tiedoksi Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:n taloustilanteen ja operatiivisen katsauksen.

Hallitus merkitsi tiedoksi Suomen Ilmailunäytös Oy:n taloustilanteen ja operatiivisen katsauksen.

Hallitus merkitsi tiedoksi liiton taloustilanteen.

Hallitus hyväksyi Suomen Ilmailuopiston oppilasyhdistys InverSIO ry:n Ilmailuliiton sääntöjen 4.2.b -kohdan mukaiseksi varsinaiseksi jäseneksi.

Hallitus päätti kokoontua seuraavan kerran 17.10.2022 ja 12.11.2022.

Uusimmat uutiset

Kysely Fintraffic Sky -sivustosta

Kansallista lentokoulutusta koskeva määräys muuttuu

Avustusta seuratoimintaan: Osallistu etäkokoukseen 11.2.

Liitto järjestää Teams-keskustelun liidinmääräyksen muutoksista

Kutsu Traficomin ilmailun sääntelyn infotilaisuuteen 4.3.

Ehdota kiertopalkinnon saajaa

Lisää uutisia