Liiton edunvalvonta keskittyy Ilmatila 2027- ja U-Space-hankkeisiin

Suomen ilmailuliitto on paljon vartijana edustaessaan urheilu-, harraste- ja yleisilmailua pyrkiessään varmistamaan, että myös harrastajien tarpeet ja ääni kuuluvat ilmailun foorumeilla riittävässä määrin. Tämä on tärkeätä varsinkin nyt syksyllä 2024, kun suuria ja kaikkeen ilmailutoimintaan vaikuttavia hankkeita ollaan valmistelemassa, merkittävimpiä niistä ovat U-Space ja Ilmatila 2027.

U-Space on kansainvälinen hanke, joka keskittyy lähinnä miehittämättömään ilmailuun ja sen toimintaedellytysten tehostamiseen. Ilmatila 2027-hanke on pääasiassa kansallinen hanke ja se painottaa Suomen ilmatilan kehittämistä suuntaan, joka mahdollistaa tulevaisuudessa entistäkin tehokkaamman ilmatilan käytön. Yksi tämän ilmatilahankkeen kärkitavoitteista on Suomen ilmatilan dynaamisuuden lisääminen. Tämä on välttämätöntä, että kykenemme vastaamaan jatkossakin EASAn vaatimuksiin.

Yksi jokasyksyinen edunvalvonnan tehtävä on olla mukana tulevan vuoden ilmatilakäyttöön liittyvissä työryhmissä. Erilaiset vuotuiset ilmailutapahtumat kuten kilpailut ja lentonäytökset sekä purjelento ja laskuvarjotoiminta tarvitsevat ilmatilaa, jotta ne voidaan toteuttaa suunnitellulla tavalla, lennokkitoiminnan sallivia UAS-vyöhykkeitä puolestaan päivitetään keväällä. Syksyllä Ilmailuliiton edunvalvonta kokoaa nämä liiton jäsenyhdistysten esittämät suunnitellut ilmatilatarpeet ja vie ne edelleen kansallisen tason neuvotteluihin, jossa ovat edustettuna kaikki ilmatilaa tarvitsevat toimijat. Näin toimivat myös muut ilmatilan käyttäjät. Näissä neuvotteluissa sitten ratkaistaan, miten me kaikki toimijat saamme toimintamme mahtumaan ilmatilaan siten, että kaikkien toiminta on mahdollista.

Ilmailuliitto sai mahdollisuuden avustaa kansainvälisen SESIOP-hankeen, eli Single European Sky and InterOPerabilityn eräässä osa-alueessa osahankkeen kansallista vetäjää, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:tä. Hankkeessa tarkastellaan sotilas- ja siviili-ilmailun yhteensovittamiseen liittyviä haasteita. Ilmailuliitto toivoo saavansa toimia yleisilmailun edustajana myös tämän hankkeen seuraavissakin osahankkeissa.

Liiton työryhmät toimivat

Edunvalvonta on vahvasti mukana myös erilaisissa Ilmailuliiton omissa työryhmissä, kuten Turvallisuustoimikunnassa ja Ilmatilatyöryhmässä.

Turvallisuustoimikunta pyrkii työssään seuraamaan Ilmailuliiton jäsenyhdistysten turvallisuuskulttuuria. Tämän mahdollistava, vielä melko uusi SILPI-järjestelmä on osoittanut toimivuutensa hyvin.

Ilmatilatyöryhmä puolestaan tarkastelee ilmatilan käyttöön eli ilmatilavarauksiin ja niiden käyttämiseen liittyviä asioita. Ilmatilahallintayksikkö AMC kokoaa vuosittain raportin ilmatilan käyttöön liittyneistä havainnoista ja toimittaa sen Ilmailuliittoon, jossa näitä havaintoja käytetään jatkuvan kehitystyön pohjana.

Eräs tämän hetken ehkä keskeisin aihe edunvalvonnassa liittyy valvomattomiin lentopaikkoihin ja niiden elinvoimaisena pitämiseen tulevaisuudessa. Jotta voimme harrastaa, sillä me tarvitsemme lento- ja lennätyspaikkoja. Niiden elinvoimaisuuden mahdollistavien asioiden tulee olla kunnossa: polttoaineen saannin, ilmatilan tarkoituksenmukaisuuden ja toimintaan soveltuvuuden sekä yhteiskuntasuhteiden tulee olla hyvällä ja rakentavalla pohjalla ympäröivään kuntaan tai kaupunkiin. Muutamat ympäristölupa-anomukset ovat myös työllistäneet tämän kevään ja kesän aikana. Ilmailuliitto antoi lausunnon Ylivieskan ympäristölupahankkeesta ja kirjoittaa syyskuun lopulla lausuntoa Vesivehmaan lentokentän ympäristölupahakemukseen.

Kirjoittaja Pekka Halme on Suomen Ilmailuliiton edunvalvontapäällikkö.

Uusimmat uutiset

Kysely Fintraffic Sky -sivustosta

Kansallista lentokoulutusta koskeva määräys muuttuu

Avustusta seuratoimintaan: Osallistu etäkokoukseen 11.2.

Liitto järjestää Teams-keskustelun liidinmääräyksen muutoksista

Kutsu Traficomin ilmailun sääntelyn infotilaisuuteen 4.3.

Ehdota kiertopalkinnon saajaa

Lisää uutisia