Tässä jutussa kirjoittaja, Urpo Minkkinen keskittyy lähinnä talviaikaan varjoliito-trikellä tekemiini lentoretkiin Lapin tuntureilla ja jängillä.

Blogistani löytyy myös kesän aikaan lennetyistä Lapin-matkoista kuvia ja tarinaa. Näillä kesän aikaan tapahtuneilla lennoilla onkin ollut mukana moninainen joukko movailijoita.

Tällaisten Lapissa tapahtuvien retkien lentäminen ja suunnittelu vaatii ”etelän mieheltä” ajallisesti melkoista vapautta, sillä ajankohtaa ei voi säiden takia etukäteen tarkasti rajata. Kun näköpiirissä on muutaman päivän hyvän lentosään aikaikkuna, on oltava valmis lähtemään. Esimerkiksi vuonna 2017 odottelin Kaldoaivin erämään ylitykseen sopivaa sääikkunaa Roineen Hannun kanssa maaliskuun alusta huhtikuun viimeiselle viikolle saakka.

Suksista on apua

Trikeni on talvella varustettu pyörien asemasta leveillä suksilla, joilla startti onnistuu hangen päältä, jollei lumi ole aivan höttöä.

Pehmeä lumi tampataan ennen starttia ajamalla trikellä suksien urat hankeen, jollei tamppaamiseen ole käytössä moottorikelkkaa. Tyynellä säällä yksin startatessa ilmaan nousuun riittää 10–20 metrin matka. Vastatuuleen startatessa matka luonnollisesti on lyhyempi.

Luminen maasto on tälle lentotavalle armollinen, sillä jos moottoriin tulisi käyntihäiriö, niin laskeutuminen on turvallista tehdä lähes minne vaan avoimeen maastoon. Lentolaitteen tuominen tien varteen hankea pitkin on paljon helpompaa talvella kuin kesällä jänkiä rämpien. Talvella pidän lennolla aina mukana lumikengät ja pätkän köyttä siltä varalta, jos olisi palattava kotipesään hankia pitkin trikeä vetäen. Tätä ei vielä ole kertaakaan tapahtunut.

Lista varusteista yksinlennoilla

• Lumikengät
• Sauvat
• Vetoaisat ja vetovyö triken vetämiseen
• Talvimakuupussi
• Pressu lumikuopan peitoksi yöpymiseen
• Makuualustat 2 kpl
• Ruokailuvälineet
• Kaasukeitin
• Ruokaa riittävästi
• Vaihtovaatteita
• Satelliittipaikannin viestiyhteydellä
• Paristoja
• Pieni akku
• Tarvittavat avaimet
• Varapotkuri

Olen tehnyt kuudesti itselleni merkittäviä yhden tai useamman yön yli kestäneitä talvisia lentoretkiä Lapin maisemiin. Kolmesti olen ollut yksin ja kolmesti on kaveri ollut huoltojoukoissa moottorikelkalla. Tosin päiväseltään lento Kilpisjärvi–Haltin huiputus–Kilpisjärvi oli mahtava kokemus sekin, kun kaiken kukkuraksi sain onkia rautuja kahden välilaskun aikana. Kelkalla turvana oli Arto ja Maritta Ahonen Palojoensuusta.

Urpo Minkkinen vietti yön autiotuvalla.

Kaldoaivin erämaahan

Lähes kaikkien liitäjien tuntema Hannu Roine oli moottorikelkan ja reen yhdistelmällä mukana, kun lensin Kaldoaivin erämaan Sevettijärvi–Nuorgam–Sevettijärvi-reitin vuonna 2017. Tuolloin huhtikuun viimeisellä viikolla oli täysi talvi päällä, vaikka valoisaa oli päivisin jo pitkään.

Olimme ensimmäisen yön menomatkalla erämaassa Tshaarajärven autiotuvalla. Toisen yön olimme paluumatkalla teltassa kamiinan lämmössä Caragaivin lähellä Carajohkan kupeella. Kun teltta oli pystytetty, niin lähdimme moottorikelkan uralta pienelle iltalennolle. Näin Hannu Roinekin pääsi tutustumaan ilmasta Galdoaivin maisemiin.

Autiotuvalla vietetystä yöstä jäi erikoisesti mieleen tamperelainen iäkäs pariskunta, jotka olivat pitkän, elämänmittaisen vaellusharrastuksen jäähyväismatkalla, koska miehellä oli etenevä sairaus. He vaelsivat suksilla Sevettijärveltä Nuorgamiin yöpyen autiotuvilla.

 

Osa matkasta taittui trikellä jäällä ajaen

Kahdella muulla retkellä, Inarijärven selkien yli Ivalo–Sevettijärvi–Ivalo-reitillä vuonna 2016 sekä Kaaresuvanto–Raittijärvi–Kilpisjärvi–Kaaresuvanto-reitillä vuonna 2018, moottorikelkalla matkassa oli Erkki Holm Jyväskylästä.

Inarijärven saarissa autiotuvilla olimme kaikkiaan kolme yötä, mennessä kaksi ja palatessa yksi. Molempiin meno- ja paluusuuntiin en lentänyt kaikkia välejä kovan tuulen takia, vaan ajoin trikellä jäätä pitkin. Koko väli Ivalosta Sevettijärvelle tuli kyllä lennettyä mennessä tai palatessa jokaisen etapin osalta. Tämän retken reittisuunnitelmaan tuli Sevetissä muutos, kun baari ja bensa-asema olivatkin silloin suljettuina. Bensaa jouduimme hakemaan Näätämöstä saakka ja siihen hupeni useampi tunti aikaa. Tarkoitus oli palata Inarijärven länsilaitaa etelää kohti, mutta päätimme palata samaa reittiä Sevetistä takaisin Ivaloon. Sääennusteen mukaan lentosää oli huononemassa, mutta seuraavan päivän olisi vielä lennettävää.

Tämä Inarijärven ylitys muistuu erikoisesti mieleen siitä, kun menomatkalla yövyimme Suolistaipaleen autiotuvalla Inarijärven pohjoispäässä. Kylvimme mukana olleessa telttasaunassa, ja remontoin triken starttimoottoria, jonka pendis oli jumissa kylmän yön jälkeen jähmettyneen rasvan takia. Startti reistaili myöhemminkin.

Toinen Erkki Holmin kanssa tehty reissu Kaaresuvanto—Raittijärvi—Kilpisjärvi-reitillä vuonna 2018 seuraili kelkkareittiä Suomi-neidon käsivartta pitkin. Tuolla retkellä olimme yön autiotuvassa Hirvasvuopiolla ja toisen teltassa Termisjärvellä. Kilpisjärvelle saavuttuamme päätin kelin ollessa päällä ja kun valoisaa iltaakin oli jäljellä, että lennän heti tankkauksen jälkeen Suomen ja Ruotsin rajan pinnassa noin 100 kilometriä lennon Kaaresuvannolle autoa hakemaan. Auto ja peräkärry olivat siellä lohilastia Norjasta odottavien rekkojen parkissa. Tästä reitistä jäi pätkä lentämättä ennen Termisjärveä, yltyneen tuulen takia.

Kevon kanjoniin ilman huoltojoukkoja

Ensimmäinen ilman huoltojoukkoja lennetyistä retkistä oli huhtikuussa 2019 Kevon kanjonin reitti Karigasniemeltä Utsjoelle. Reitin pituus oli noin 70 kilometriä.

Kevon lentoa suunnitellessa ajatuksenani oli yöpyä Fielunputouksen viereisellä kammilla. Putouksen kohdalla on kanjonin laidalla ylängöllä sopiva järvi, jonka jäälle olisin voinut laskeutua ja startata sieltä. Kun tutustuin Kevon luonnonpuiston sääntöihin, niin sinne onkin lentolaitteilla laskeutuminen kielletty. Näin ollen päätin lentää reitin yhdellä lennolla. Varusteet olivat mukana siltä varalta, että jos olisin joutunut moottorihäiriön tai jonkin muun seikan takia yöpymään maastossa.

Ruktajärven autiotupa on luonnonpuiston ulkopuolella, joten sinne sitten illalla lensin yöksi. Tästä lennosta jäi mieleen hetki, kun laskeuduin erämaassa tuvan viereiseen rantaan ja aurinko laski juuri järven vastakkaisen rannan taakse. Se oli sellainen näky ja onnellisuuden tunne, joka jäi pysyvästi mieleen. Tämä tupa on Luomusjärvien kupeella Ruktajärven rannassa.

Kultamaille ja Karhu Korhosen kirjastolle

Ehkäpä yksin tehtyjen talviretkien ykkönen on yön yli keikka huhtikuussa 2021 Lemmenjoen kultamaille. Jäkäläpäätunturin lentokentälle ja legendaariselle Karhu Korhosen kirjastolle.

Lennolle läksin Ahkuntuvan viereisen Juurakkojärven jäältä, joka on yhteydessä Lemmenjokeen. Koska aamu oli hienon aurinkoinen, niin lentelin hyvän tovin läheisiä tuntureiden lakia kierrellen ja kultakaivantoja valokuvaillen ennen kirjastolle menoa. Päivällä tein hiihtoretken Mattit Ravadasjoen rantaan. Illalla lensin vielä ennen auringon laskua valokuvaten läheisillä kultakaivannoilla.

Paluulento oli ajoitettava seuraavalle aamulla heti auringonnousun aikaan, sillä tuuli oli aamupäivällä yltyvä kovaksi. Aamulla auringonnousun aikaan tuuli oli jo niin kovaa, että siipi piti painottaa lumella starttiasentoon hangelle. Varjoliitimen materiaali onkin hyvin liukas hangen pinnalla.

Jos startti ei olisi onnistunut aamulla kovan tuulen vuoksi, olisin joutunut ajelemaan paluumatkan hankia pitkin Njurgulahden Ahkuntuvalle. Sää oli muuttumassa lähipäivinä pysyvämmin tuuliseksi, joten sään paranemista ei kannattanut jäädä odottamaan.

Näissä retkissä melkein parasta on niiden suunnittelu. Siksi pohjoisen karttaa tulee tutkittua tämän tästä, josko löytyisi mielenkiintoinen uusi retken kohde.

 

Tutustu Urpo Minkkisen blogiin

Urpo Minkkinen kertoo lennoistaan blogissaan.