Suomalaisessa yleis- ja harrasteilmailussa tapahtui viime vuonna kuusi onnettomuutta

Ilmailun turvallisuustilanne 2024

Traficom on julkaissut katsauksen vuoden 2024 ilmailun turvallisuustilanteeseen. Turvallisuustiedotteeseen on tiivistetty  tilanne kaupallisen ilmakuljetuksen, yleis- ja harrasteilmailun sekä muiden ilmailun osa-alueiden osalta.

Yleis- ja harrasteilmailun turvallisuustilanne 2024

Suomalaisessa yleis- ja harrasteilmailussa tapahtui vuonna 2024 kuusi onnettomuutta, mikä on hieman alle viimeisen kymmenen vuoden keskiarvon (8,4). Valitettavasti yksi onnettomuus johti kuolemaan, kun yleisilmailulentokone syöksyi maahan moottorin sammuttua nousun jälkeen. Molemmat koneessa olleet henkilöt menehtyivät.

Vakavia vaaratilanteita raportoitiin 22, mikä on jonkin verran enemmän kuin kymmenen vuoden keskiarvo (16,3).

Viime vuonna tason 2 mittareissa – jotka kuvaavat onnettomuuksien yleisimpiä syytekijöitä – kirjattiin keskiarvoa enemmän kiitotieltä suistumisia sekä läheltä piti -tilanteita ilmassa. Positiivista kuitenkin oli, että ilma-aluksen hallinnan menetyksiin liittyvien tilanteiden määrä pysyi edelleen alhaisena.

Suomalaisilla lentoasemilla yleis- ja harrasteilmailun, mukaan lukien lentotyö, operaatioiden määrä laski hieman, noin 0,5 %, edellisvuoteen verrattuna. Lasku ei kuitenkaan ollut yhtä merkittävä kuin vuonna 2023, jolloin operaatioiden määrä väheni noin 15 %.

Suuri osa yleis- ja harrasteilmailusta tapahtuu valvomattomilla lentopaikoilla. Vuoden 2024 tietojen keräys ilma-alusten omistajilta lentotoimintailmoituksen kautta on juuri päättynyt ja nämä tilastot julkaistaan kevään aikana. Vuoden 2023 ja aiempien vuosien lentotuntitilastot ovat saatavilla Traficomin verkkosivuilla. Vuoden 2023 tiedoista julkaistiin myös kuvamuotoinen tiivistelmä.

Uusimmat uutiset

Kysely Fintraffic Sky -sivustosta

Kansallista lentokoulutusta koskeva määräys muuttuu

Avustusta seuratoimintaan: Osallistu etäkokoukseen 11.2.

Liitto järjestää Teams-keskustelun liidinmääräyksen muutoksista

Kutsu Traficomin ilmailun sääntelyn infotilaisuuteen 4.3.

Ehdota kiertopalkinnon saajaa

Lisää uutisia