Suosaaren lennokkikenttä vaarassa jäädä voimalinjan alle

Julkaistu

Teksti Petri Kantola
Kuva: Matti Pirhonen

Mikkelin seudulle suunnitellaan uutta OX2 energiayhtiön aurinkovoimalaa, jonka voimalinjat uhkaavat Suosaaren lennokkikentän tulevaisuutta. Mikkelin Lennokki ry:n kenttä on toiminut kaupungilta vuokratulla maa-alueella jo 90-luvulta saakka ja kenttä on toiminut niin kerhon harrastus- kuin kilpailupaikkana.

Energiayhtiön hanke on vasta suunnitteluasteella ja toteutukseen on vielä vuosia aikaa. Hanketta todennäköisesti myös hidastaa maa-alueiden pakkolunastusmenettely voimalinjan reitillä eli onneksi välitöntä uhkaa lennokkitoiminnalle ei ole.
Ilmailuliiton edunvalvonta yhdessä kerhon kanssa on käynnistänyt keskustelut energiayhtiön kanssa vaihtoehtoisten linjaussuunnitelmien selvittämiseksi kuten myös varautumisen kentän siirtoon uuteen mahdolliseen sijaintiin harrastustoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Mikkelin kaupunki on myös tarjonnut yhteistyötä uuden sijaintipaikan selvittämiseksi kaupungin maa-alueilla.

Ilmailu-lehden artikkelit

Messerschmitt Bf 109 E-4 ”Rote 12”

Garmin G5 – köyhän miehen lasiohjaamo

Lentoloma Sveitsin Lausannessa: Taivaalle Morane-Saulnier MS.317:llä

Petri Kuula kantaa vastuuta Porvoon Ilmailukerhossa

Yhteistyöllä kohti tehokkaampaa ilmatilan käyttöä

In memoriam: Pekka Arola 23.11.1948–3.8.2025

Unelmasta ohjaamoon – nuoren lentäjän tarina

Niina Walveranta perusti lentokoulun Nummelaan

Lisää artikkeleita