Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Järjestimme Ilmailuliiton kevätkokouksen yhteydessä 21.3. jäsenistön keskustelutilaisuuden, josta kokosin puheenjohtajana muutamia nostoja tulevaisuutta varten.

Ensinnäkin liiton keskeinen haaste on luottamuksen, näkyvyyden ja yhteistyön samanaikainen heikkeneminen. Jäsenmäärän lasku on seuraus tästä kokonaisuudesta – ei vain harrastajamäärien tai aktiivisuuden muutoksesta. Suunnan kääntäminen edellyttää ennen kaikkea luottamuksen palauttamista.

Toiseksi liiton ja kerhojen suhde on ratkaiseva. Liitto ei ole erillinen toimija, vaan sama yhteisö. Kerhot ovat avain jäsenhankintaan, mutta yhteistyö on liian ohutta. Tarvitsemme säännöllistä vuorovaikutusta, yhteisiä tekemisen paikkoja ja selkeän roolijaon.

Kolmanneksi arvolupauksen on oltava konkreettinen. Jäsenyyden hyödyt, edunvalvonnan tulokset ja liiton tekemä työ on tehtävä näkyväksi – muuten emme ole olemassa jäsenelle. Näkyvyyden lisääminen myös muille kuin jäsenille on olennaista.

Yhteenvetona: suunta kääntyy vain, jos pystymme toimimaan yhtenäisenä, avoimena ja aktiivisena yhteisönä, joka tuottaa jäsenilleen selkeää arvoa ja tekee sen myös näkyväksi. Konkreettisina toimenpiteinä liitto käynnistää jälleen Pulja-tilaisuudet keskustelun ja tiedonvaihdon parantamiseksi. Liitto ottaa myös jäsenyhteisön osaksi tulevaa strategiatyötä, kun sen käynnistämisen aika on.

Hyvää alkavaa ilmailukautta toivottaen

Mari Lehtonen
Suomen ilmailuliiton puheenjohtaja

 

Uusimmat uutiset

Tuomo Kokkonen F5J-liidokkien Suomen mestariksi

FAI viettää kansainvälistä ilmailu-urheilupäivää 14.10.

EASA:n esittämät muutokset rajoittaisivat lennokkiharrastusta

Ilmoita liittoon ilmatilavarausta vaativat tapahtumat

Ilmailuliitto puolustaa laskuvarjohyppääjiä Porissa

Liitto: Ei terveydentilavaatimusta liitimillä tehtyihin tandem-lentoihin

Lisää uutisia