Vastuu pitää tiedostaa

Julkaistu

Teksti Kirsi Seppälä

Ilmailun turvallisuus rakentuu osaamisesta, huolellisuudesta ja vastuullisuudesta. Siitä huolimatta onnettomuuksia ja läheltä piti -tilanteita sattuu. Vahinkoihin pitää varautua ennalta.

Ilmailuliiton henkilöjäsenten ja jäsenkerhojen vakuutusasiat ovat yleensä selkeitä ja kunnossa. Ilmailuliiton henkilöjäsenen jäsenmaksuun sisältyy vakuutusturva. Ilmailukerho huolehtii omistamiensa ilma-alusten vakuutuksista.
Kun ilmailukerho on maksanut Ilmailuliiton jäsenmaksun, sillä on voimassa oleva vakuutus. Kerhon vakuutus kattaa talkootyössä sekä kerholaisille että kolmansille osapuolille sattuneet vahingot. Liiton jäsenkerhon järjestämässä yleisötapahtumassa on vapaaehtoistyöntekijöille voimassa oleva vakuutus, joka kattaa heidän aiheuttamansa esine- tai henkilövahingot. Edellä mainitut ovat selviä tapauksia.

Tilanne mietityttääkin silloin, kun kutsutaan harrastajia yhteen, ja osallistujien määrä kasvaa suureksi. Jos tapahtuma on avoin yleisölle ja sinne voi tulla kuka tahansa, kyse on yleensä kokoontumislain tarkoittamasta yleisötilaisuudesta.

Suomessa yleisötilaisuuden järjestäjällä ei ole automaattista velvollisuutta vakuuttaa yleisöä tai osallistujia. Poliisi tai esimerkiksi tapahtuma-alueen haltia voi vaatia tapahtuman järjestäjää ottamaan vastuuvakuutuksen, jos tapahtumaan liittyy henkilö- tai omaisuusvahinkojen riski. Vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutusehtojen mukaisesti niitä vahinkoja, joista järjestäjä on vahingonkorvauslain mukaan vastuussa.

Se, että tapahtuman järjestäjä joutuu hakemaan lupia ja analysoimaan riskejä, voi vaikuttaa byrokraattiselta. Huolellinen valmistelu on kuitenkin pieni hinta siitä, että toiminta sujuu kuten pitääkin.

Vakuutuksia ei tietenkään oteta siksi, että onnettomuuksia odotettaisiin. Joskus kaikkein pahin tapahtuu huolellisesta toiminnasta huolimatta.

Tämä kesä jää mieliin mustana ilmailukesänä. Kesäkuussa Kannonkoskella menehtyi Piper PA-28 Cherokee -lentokoneen ohjaaja pian lentoonlähdön jälkeen. Heinäkuussa Kuopiossa menehtyi laskuvarjohyppääjä. Vain joitakin päiviä myöhemmin Hyvinkäällä Pipistrel Alpha Electro -sähkölentokoneen onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö.

Yhtäkään onnettomuutta ei olisi voitu estää vakuutuksella. Vastuulliseen ilmailuun kuuluu kuitenkin myös se, että vakuutukset, riskien arviointi ja muut turvallisuusjärjestelyt ovat kunnossa jo ennen kuin mitään tapahtuu.

Kirsi Seppälä
päätoimittaja

Ilmailu-lehden artikkelit

Sähköä ilmassa Kuhmossa

Lennokkien kisaviikonloppu toi huiput Seinäjoelle

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

SM-viikko toi moottorivarjoliidon slalomin parrasvaloihin

Tampereen Ilmailuyhdistys kirjoittaa historiaansa uudesta näkökulmasta

Tapio Hanhilammi on vuoden 2026 Euroopan mestari F1A-liidokkiluokassa

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Jouni Makkonen voitti varjoliidon PM- ja SM-kilpailut

Lisää artikkeleita