Mittarilentotoiminta valvomattomille lentopaikoille tuli mahdolliseksi vuonna 2020 voimaan tulleen ilmailumääräyksen mukaisesti. Tämän jälkeen mittarilähestymismenetelmiä alettiin rakentaa valvomattomille lentopaikoille.

Nykyään menetelmiä on esimerkiksi Immolassa, Kauhavalla, Lahti-Vesivehmaalla, Nummelassa, Pyhtäällä, Sodankylässä ja Varkaudessa. Tässä artikkelissa on mittarilentotoimintaa tarkasteltu yleisilmailijan kannalta operoitaessa pääosin valvomattomilta lentopaikoilta.

Mennään mittarissa
Mittarilentosäännöillä eli IFR-säännöillä lennettäessä näkyvyyttä maahan, muihin lentolaitteisiin tai esteisiin ei vaadita, jolloin näistä erossa pysyminen perustuu suurelta osin menetelmiin. Lennettäessä valvomattomassa ilmatilassa esimerkiksi lentokorkeudet tulee valita sovittujen sääntöjen mukaisesti, jotta yhteentörmäyksen mahdollisuutta ei tulisi.

Alussa mainituilla valvomattomilla lentopaikoilla on käytössä GPS-pohjaiset lähestymismenetelmät, jotka ohjaavat lähestymisen ratkaisukorkeuteen, jossa näkyvyys kiitotielle pitäisi saavuttaa ja josta laskeutuminen voidaan suorittaa. Jos ei saavuteta, niin seurauksena on ylösveto, uusi yritys tai lento varakentälle. Valvomattomilla lentopaikoilla ratkaisukorkeus on määräyksessä rajattu 500 jalkaan maanpinnasta.

 

 

Sää rajoittaa
Yleisesti ilmailussa sään ymmärtäminen on tärkeää, mutta kun IFR-toiminnassa operoidaan mittarisääolosuhteissa eli IMC:ssä, sään ymmärtäminen muuttuukin elintärkeäksi. Mittarilentäminen mahdollistaa lentämisen erittäin vaativissa sääolosuhteissa ja useimmiten lentäjä asettaa omat miniminsä menetelmien mahdollistamia minimejä suuremmiksi.

Valvomattomilla lentopaikoilta saatavat säätiedot ovat vallitsevia säätietoja ja ennusteita ei niille suoraan tehdä. Ennustaminen tehdään itse sääkarttoja ja lentoasemien ennusteita, sekä muita kaupallisia sääpalveluja hyödyntäen. Jos itse suunnittelen lentoa vaativissa sääolosuhteissa, alan kerätä tietoa jo hyvissä ajoin ennen lentoa, jotta sääolosuhteiden viimeaikainen kehittyminen on tiedossa ja sen perusteella pystyy arvioimaan tulevaa. Aina ei tämäkään onnistu ja eikä ilmaan päästä.

Leikillisesti voisi myös sanoa, että mittarilentäjän ”talvikelit” lentopinnalla 100 alkavat heinäkuun lopussa ja päättyvät juhannukseen mennessä. Tätä kirjoitettaessa heinäkuun loppupuolella 0 asteen raja oli lentopinnalla 85 eli jäätämistä voi esiintyä riittävän kosteassa ilmamassassa noilla lentokorkeuksilla. Kone voi olla varustettu myös jäänesto- tai jäänpoistojärjestelmällä, jolloin voidaan lentää myös jossain määrin jäätävissä olosuhteissa.

Jos lentopaikalla ei ole kiitotievaloja tai niitä ei saa päälle, niin se voi estää sumuisessa kelissä laskeutumisen. Itsellänikin on ollut tällaisia tapauksia.

 

Toiminta käytännössä
Hyvissä sääolosuhteissa lennettäessä voi lentopaikalla olla purjelentotoimintaa vintturihinauksella, liidintoimintaa ja muuta moottorilentotoimintaa mittarilähestymismenetelmän reitillä. Tällaisissa olosuhteissa ilmatilan tarkkailusta kannattaa huolehtia. Omista aikeista tulee viestiä lentopaikan taajuudella, jotta muu liikenne pysyy myös kartalla saapuvasta mittarikoneesta. Muistetaan katsoa perusosalla, kuten lentokoulutuksessa on opetettu, että kukaan ei ole tulossa pitkällä loppuosalla. Mittarilentokoulutusta annetaan hyvissä keliolosuhteissa siten, että oppilaan näkeminen koneesta ulos on estetty erityisillä laseilla.

Valvomattomilla lentopaikoilla voi yllätyksiä tulla myös laskuvaiheessa, kun lentokone tupsahtaakin ulos pilvestä noin minuuttia ennen kuin pyörät osuvat kentän pintaan: ”Ajattelin oikaista tuosta kiitotien yli, eihän siellä ennenkään ole kukaan huonolla säällä lentänyt…”

Lähestymismenetelmien läpikäynti voisi olla hyvä aihe kerhoiltaan.

Mittarilentäminen mahdollistaa
Kuten edellä on jo kuvailtu, mahdollistaa mittarilentokelpuutus lentoonlähdön, lähestymisen ja laskeutumisen huonossa säässä, mutta myös lentämisen sään yläpuolella auringon paisteessa. Jos mittarilähestyminen johtaa ylösvetoon, voi tulla uudelleen pilveen päälle aurinkoon keräämään voimaa uuteen lähestymisyritykseen.

Mittarilentäminen on vaativaa mutta antoisaa puuhaa, jossa pääsee tutustumaan erilaisiin sääilmiöihin riittävän läheltä.
Mittarilentokelpuutuksen saamiseksi vaaditaan 50 tuntia lentokokemusta, teoriakoulutus ja lentokoulutus. Koulutuksia järjestävät ATO-lentokoulut.

Mittarilentotoiminta asettaa joitakin vaatimuksia siihen käytettävälle lentokoneelle, se tulee olla varustettu ja ylläpidetty mittarilentotoimintaan. Nykyaikaisissa koneissa on lasiohjaamot, jossa kaikki tarvittava toiminnallisuus on integroitu ja tarvittavat kartat ovat nähtävissä suoraan näytöltä. Navigointitietokanta sisältää myös tiedot valvomattomien lentopaikkojen julkaistuista lähestymismenetelmistä.

Valvomattomien lentopaikkojen menetelmät perustuvat GPS-paikannukseen ja GPS-häirintä ja paikkatiedon väärentäminen aiheuttavat omat hankaluutensa varsinkin Kaakkois-Suomessa ja lennettäessä korkealla. Yhdellä näytöllä on nykyään yleensä GPS-signaalin tarkkailunäyttö valittuna.