Vuoden 1976 Räyskälässä pidetyt purjelennon 15. MM-kilpailut toivat lajille Suomessa näkyvyyttä mutta niitä kurittivat niin sään jumala kuin valtiovalta.
Näihin Suomen Ilmailuliiton järjestämiin ja Räyskälä-Säätiön isännöimiin kisoihin valmistautuminen vaati melkoisia ponnistuksia. Rullaus- ja kiitotiet asfaltoitiin ja kisojen alla noin 600 hengelle järjestettiin vuodepaikat sekä ruokailu. Vuotta aiemmin valmistuneesta motellista löytyi majoitus 85 kisapilotille, heidän avustajilleen taas vuokratuista asuntovaunuista sekä kisakylään tuoduista sadasta siirrettävästä työmaakopista. Satojen ihmisten muonittamisesta tehtiin sopimus riihimäkeläisen yrityksen kanssa.
Kisojen ajan kentällä oli myös pankki ja posti sekä ”teleparkissa” viisi puhelin- ja kaukokirjoitinlinjaa. Kilpailua varten tarvittiin sääpalvelu ja laboratorio käännepistekuvien kehittämistä varten.
Puolustusvoimat varmisti yhteydet valtionpuhelimeen ja järjesti kentän sisäiset yhteydet. Etsintä- ja pelastustehtäviä varten oli Helsingin Ilmatorjuntarykmentistä tutkaryhmä ja kentällä päivysti Mi-8-helikopteri.
Kehnoa ja vielä huonompaa keliä
Harjoitusviikko lennettiin hyvissä keleissä, mutta kun valkeni kisan ensimmäiseksi tarkoitettu kisapäivä, 14. kesäkuuta, lepäsi Räyskälän päällä yläpilvilautta. Startteja siirrettiin. Lopulta kilpailun johtajat Tuomo Tervo ja Esko Lehtinen joutuivat perumaan antamansa kisatehtävät. Myös seuraava päivä pideltiin säitä. Viimein keskiviikkona molemmat luokat pääsivät matkaan, vaikkakin kovassa pohjoistuulesta. Avoimesta luokasta viisi pilottia selvisi maaliin 199 kilometrin kolmioltaan ja lisäksi kymmenen lensi yli vaaditun 100 kilometrin matkan ennen maastolaskua. Vakiosta 25 pilottia suoritti tehtäväksi annetun 121 kilometrin kolmion.
Kisan aloitus oli suomalaisittain sykähdyttävä, sillä Markku Kuittinen ylitti ensimmäisenä kotimaisella PIK-20B:llä maaliviivan. Myös toiseksi tullut ruotsalainen Gunnar Karlsson lensi Pikillä. Vakioluokassa lentänyt Raimo Nurminen oli 27:s, avoimessa Juhani Horma 23:s ja Matias Viitanen 33:s.
Alkua synkensi opetusministeriön ilmoitus 300 000 markan suuruisen tappiotakuun peruuttamisesta Ilmailuliitolta. Vasemmistolainen opetusministeri Kalevi Kivistö oli nimittäin vaatinut Etelä-Afrikan sulkemista pois kisoista maan harjoittaman rotusortopolitiikan vuoksi. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska FAI:n jäsenmaan poissulkeminen olisi johtanut kisojen MM-statuksen menettämiseen.
Seuraavanakin päivänä päästiin kilpailemaan. Kuittinen lensi kolmanneksi ja Raimo Nurminen neljänneksi. Viitanen oli 24:s ja Horma 39:s. Päivän voittajat olivat avoimessa Englannin George Lee ja vakiossa Australian Ingo Renner.
Sitten alkoi kehnon kelin jakso, jota kesti aina seuraavan viikon tiistaille. Ei keli ollut kummoinen tuolloinkaan ja lopulta vielä ukkonen sotki päivän lennot. Vain avoin luokka sai rypisteltyä kisapäivän kasaan.
Onneksi keskiviikkona molemmat luokat saivat lennettyä kisapäivän nihkeästä kelistä huolimatta. Tämä tiesi sitä, että myös vakioluokka oli saanut kokoon MM-kilpailuihin vaadittavat neljä kilpailupäivää.
Torstaina meno jatkui, tosin taas jo huonommassa kelissä ja myös perjantaina molemmat luokat pääsivät kisaamaan.
Sitten valkeni finaalipäivä. Ja tietenkin surkeassa säässä. Iltapäivällä hinattiin ensin avoin luokka taivaalle. Monet räpsähtivät kentälle ja starttasivat uudelleen. Vakioluokka nousi vielä huonompaan keliin. Sää muuttui lopulta niin surkeaksi, ettei yksikään kone päässyt kentälle. Avoimesta suurin osa lensi kuitenkin reilusti yli 100 kilometrin matkan.
PIK-20 oli suomalainen voittaja
Kilpailupäiviä kertyi avoimelle seitsemän ja vakiolle viisi. Voittajiksi selvisivät vakioluokan ennakkosuosikki Ingo Renner ja avoimen George Lee.
Suomalaisten odotukset olivat kovat. Oltiin kotikentällä ja kokeneilla piloteilla oli huippukalusto. Mutta Kuittisen hienon alun jälkeen sijoitukset olivat karut. Kokonaistuloksissa paras oli Nurminen 12. sijalla. Avoimessa Horma oli sijalla 27 ja Viitanen 34. Kuittisen sijoitus oli 32:s. Kuittinen sai kuitenkin oman hetkensä vuonna 1987 voittaessaan vakioluokan maailmanmestaruuden Australian Benallassa ja vielä toisen kerran vuonna 1995 Uudessa-Seelannissa.
Surkean kelin lisäksi kisan yllä häilyi raskaana opetusministeriön ilmoitus tuen epäämisestä. Tappiotakuu maksettiin lopulta alkuvuodesta 1977 opetusministerin vaihduttua. Valtionavun edellytyksenä tulevaisuudessa kuitenkin oli, että Ilmailuliitto sitoutui vastaisuudessa olemaan osallistumatta arvokilpailuihin, joissa Etelä-Afrikka oli mukana.
Mutta oli kisoissa yksi suuri ilonaihe. PIK-20 oli oikea suomalaistähti. Sen B-mallilla lensi vakion kärkikolmikko Renner, Karlsson ja Englannin George Burton sekä myös viidenneksi tullut USA:n Tom Beltz. Kaikkiaan Pikeillä lensi kisoissa kaksitoista pilottia ja sillä voitettiin jokainen kisapäivä. Kun konetta valmistava Eiriavion esitteli kisoissa vakion uuden D-mallin ja moottoroidun E:n, oli maailmanlaajuinen mielenkiinto PIK-20:tä kohtaan taattu.
