Kysely urheilun parissa havaitusta ja koetusta kiusaamisesta ja syrjinnästä

 

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on käynnistynyt 3-vuotinen tutkimushanke nimeltä PREACT. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa toivotaan (kilpa)urheilijoiden, harrasteliikkujien, valmentajien ja ohjaajien vastaavan nimettömänä kyselyyn, joka antaa hankkeelle tietoa  kuluvan vuoden aikana itse koetusta tai liikuntaympäristössä havaitusta kiusaamisesta ja muusta syrjinnästä sekä  syrjinnän koetuista seurauksista.

PREACT- hankkeella on Jyväskylän eettisen toimikunnan puolto. Kyselyyn on mahdollista vastata suomeksi tai ruotsiksi. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Jyväskylän yliopisto ja johtaa urheilupsykologi, liikuntatieteilijä Marja Kokkonen (marja.kokkonen@jyu.fi; 050 – 3829 335), joka antaa mielellään kyselystä tai koko tutkimushankkeesta lisätietoja.

 

Kyselyt ovat vastattavissa nimettömästi perjantaihin 2.11.2018 saakka.

 

 

 

PREACT-tiivistelmä

Uusimmat uutiset

FAI:n piirustuskilpailun aiheena on ilmailuharrastuspäiväni

Kansallinen lentokoulutusmääräys muuttuu

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Lassi Nurilalle pronssia EM-kilpailusta

Tule kurssille: Huoltotoiminnan virheiden vähentäminen

Hallituksen päätöksiä 11.8.2026

Lisää uutisia