Tilapäistä vaara-aluetta EFD528 EAST HELSINKI ei tule perustaa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on pyytänyt lausuntoa tilapäisen vaara-alueen perustamisesta Itä-Helsingin alueelle 18.2.2019 – 17.2.2020. Ilmailuliiton mielestä aluetta ei pidä perustaa esityksen mukaisesti.

Esitetty koelentotoiminta tulee sijoittaa kokonaisuudessaan toisaalle tai esityksen lohkoja on muotoiltava merkittävästi uudelleen. Nykyistä esitystä ei saa lentoturvallisuussyistä hyväksyä.

Esitetty ilmatilavaraus sijaitsee pääkaupunkiseudun vilkkaimmalla harrasteilmailun käyttämällä alueella. Lohkot ovat osittain tai kokonaan Malmin lentopaikan tulo- ja menoreiteillä. Eteläisin lohko sijoittuu kesäkaudella vilkkaalle vesilentoalueelle ja talvella suksilentotoiminnan alueelle.

Helsingin lähiympäristön ilmatila on erittäin ahdas maanpuolustuksen, kaupallisen ilmailun, harrasteilmailun sekä muiden turvallisuussyistä varattujen osien vuoksi. Tästä syystä tutkimus- ja koelentotoimintaa on hajautettava kauemmas.

Ilmatilavaraus hakemuksessa kuvattua toimintaa varten tulisi muodostaa todellisen tarpeen mukaan, ei koko vuoden kestävänä varauksena. Toiminnasta tulee julkaista edellisenä päivänä (d-1) alueen/alueet aktivoiva NOTAM. Lennonaikaista koordinointia varten operaattorin on julkaistava käytettävä ilmailu-VHF-taajuus sekä kutsumerkki.

 

Lausunto

 

Uusimmat uutiset

Tule harrasteilmailun vaara-alueita koskevaan infoon 7.5.

Hallituksen päätöksiä 21.4.2026

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Ilmailuliiton tukisäätiö myönsi avustuksia

Lentopaikkojen avustukset haettavana

Naiset tekivät tuulitunnelilentämisen Suomen ennätyksen

Lisää uutisia