Ohjuksia ja tutkalaitteita valmistava puolustusvälinejätti Raytheon on löytänyt dronejen torjunnasta itselleen oivallisen markkinaraon. Raytheonilla riittää keinoja ilmatilan pitämiseksi puhtaana pikku tunkeilijoista, kuten yhtiö kertoi äskettäin Dubaissa järjestetyssä ilmailutapahtumassa.
Dubaissa yhtiö esitteli dronentorjunnan järjestelmien laajaa repertuaariaan. Juuri Persianlahden viimeaikaiset tapahtumat ovat lisänneet ostajien kiinnostusta torjua ilmatilan kutsumattomia vieraita.
Raytheonin markkinoinnista vastaava Evan Hunt korostaa yhtiön kerroksittaisia puolustusmekanismeja varsinkin pienten dronejen torjunnassa asutuilla alueilla. Lyhyen matkan torjuntakeinoja ovat laserit ja radiosignaalien tukkiminen.
Kineettisellä puolella eli itse dronen alasampumisessa tarjolla muun muassa miehittämätön Coyote -tappajalennokki, jonka aseet osuvat kohteisiinsa noin kymmenen kilometrin päässä.
– Persianlahdella on jo jonkin aikaa vallinnut kova kiinnostus dronejen torjuntaa kohtaan. Meillä onkin täkäläisille asiakkaille paljon tarjottavaa, joista yksi on Yhdysvaltain armeijan käyttämä kineettinen Howler -tapporatkaisu. Siinä ajoneuvo, alus tai lentokone on varustettu Raytheonin KuRFS (Ku-band Radio Frequency System) -radiotaajuuksiin perustuvalla tunnistusjärjestelmällä ja kahdeksalla Coyote -ohjuksella, Hunt kertoo FlightGlobalin haastattelussa.
Kaikki eivät toki tarvitse ohjuksia
USA:n puolustusvoimat ilmoitti kesäkuussa, että sen Howler -asejärjestelmä on täydessä toimintakunnossa. Raytheon käyttää samanlaista KuRFS -järjestelmää myös voimakkaissa lasereissaan.
Huntin mukaan dronen torjunta vaihtelee ymmärrettävästi asiakkaiden tarpeiden mukaan. Onhan ihan eri asia pitää sotilaskohteiden ilmatila puhtaana aseistetuilta tunkeilijoilta kuin valvoa dronejen lentoa tiiviisti asutetuissa kaupungeissa tai niiden lentokenttien yläpuolella. Huntin mielestä ei-kineetiset eli lasereihin ja radiosignaalien tukkimiseen perustuvat järjestelmät ovat paitsi turvallisempia, myös kustannustehokkaampia ratkaisuja siviilipuolen asiakkaille.