Ilmailijat pohtivat luontosuhdettaan luontodialogipäivänä

Ympäristömääräyksiä noudatetaan hyvin, vapaaehtoisesti voidaan tehdä lisää

 

Ilmailuliitto osallistui Suureen luontodialogipäivään 9.3. järjestämällä Lintuperspektiivi luontoon -nimisen keskustelun. Keskusteluun osallistui ympäristöalan asiantuntijoita ja harrasteilmailijoita.  Keskustelusta tehtiin muistio, joka toimitetaan Sitraan. Sitra kokoaa kaikista, yhteensä 130 luontokeskustelusta yhteenvedon.

 

Sitran ja DialogiAkatemian järjestämän luontodialogipäivän tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, mitä kaikkea luonto merkitsee eri ihmisille ja organisaatioille. Vuoropuhelu  on tärkeää pohdittaessa luonnonmonimuotoisuuden turvaamista.

 

Lintuperspektiivistä luontoon -keskustelun aluksi osallistujat kertoivat omasta luontosuhteestaan, jossa ympäröivä suomalainen luonto koetaan yleensä itsestään selvyytenä. Luontoa on kaikkialla, eikä sinne erikseen mennä. Toisaalta on myös huomattu, että luonnontilaista luontoa on varsin vähän. Lentokentillä todettiin olevan monenlaista elämää, muun muassa paahdeympäristöissä viihtyviä perhosia ja kasveja. Myös ihmisen muokkaamassa ympäristössä viihtyviä lajeja on.

 

Ilmailupaikoilla noudatetaan hyvin ympäristömääräyksiä. Sen lisäksi voidaan tehdä paljon pieniä, mutta merkityksellisiä asioita. Esimerkiksi purjekoneiden lähtöpaikalle ei tarvitse ajaa autolla, vaan kävellä tai mennä polkupyörällä. Yhä useampi voi kompensoida hiilidioksidipäästöjä Taimiteko-toiminnalla ynnä muuta. Kyse on asenteista ja siitä, että havahdumme huomaamaan, millaisia totuttuja tapoja meillä on ja miettimään, voidaanko niitä muuttaa.

 

Uusimmat uutiset

Ilmailuliiton kesätyöntekijä kiertää kesätapahtumissa

Kerhot, tarjotkaa tutustumista nuorille SIL Eagles -mallilla

Osallistu kuvakisaan: Voittona 500 euron lahjakortti

Ilmailuliitto välittää pyynnön varata D-alueet ajoissa

Ilmailuliitto selvitti harrasteilmailun koulutustarpeet

Miehittämättömän ilmailun SIL16-lupa uudistuu — Teams 9.6.

Lisää uutisia