Ilmailuliiton kevätkokouksessa ojennettiin FAI:n kunniapalkinto Sandy Pimenoffille

Kansainvälisen ilmailuliiton FAI:n hallituksenjäsen Timo Hyvönen ojensi kunniapalkinnon Sandy Pimenoffille.

Sandy Pimenoff nimitettiin viime syksynä FAI:n kunniajäseneksi. Hänelle ojennettiin kevätkokouksessa diplomi ja pinssi. Kunnianosoituksesta uutisoitiin Ilmailuliiton verkkosivuilla FAI:n Vantaan kokouksen aikana.

Pimenoff on toiminut FAI:n lennokkikomission CIAM:in puheenjohtajana 40 vuotta ja ilmailu-urheilun yleiskomission CASI:n puheenjohtajajana kymmenen vuotta. Hän on saanut jo aiemmin FAI:n lennokkitoiminnan kultamitalin ja on FAI:n lennokkikomission kunniapuheenjohtaja. Suomen Ilmailuliitto on myöntänyt hänelle kultaisen ansiomerkin.

Pimenoff toimi Suomen Ilmailuliiton Lennokkitoimikunnan puheenjohtajana yhteensä 22 vuoden ajan, ja on Soukan Lennokkikerho ry:n jäsen. Pimenoff on voittanut neljä Suomen mestaruutta ja yhden maailmanmestaruuden vapaastilentävillä polttomoottorilennokeilla. Hän on esiintynyt lukuisissa ilmailunäytöksissä. Pimenoff on koulutukseltaan koneinsinööri.

Uusimmat uutiset

Liitto: Ei terveydentilavaatimusta liitimillä tehtyihin tandem-lentoihin

Radioiden kanavaväli muuttuu – varmista laitteesi kunto jo ensi keväänä

Hallituksen päätöksiä 9.9.2026

Sauli Salmela voitti purjelennon maaliinlaskun SM-kisat

Kupumuodostelmahyppääjät tekivät uuden Suomen ennätyksen

Pohjoismaiden ilmailuliitot kokoontuivat jälleen yhteen Norjassa

Lisää uutisia