Ilmailuliiton kultainen ansiomerkki Erkki Waldenille

Ilmailuliiton hallitus päätti 3.11. myöntää Ilmailuliiton kultaisen ansiomerkin (nro 43) Erkki Waldenille. Ansiomerkki jaettiin Keski-Suomen Ilmailijoiden 80-vuotisjuhlassa 4. marraskuuta.

 

Erkki Waldenilla on pitkä historia ilmailussa yli 75 vuoden ajalta. Hän liittyi Jyväskylän Purjelentokerhoon vuonna 1942. Walden suoritti purjelennon a- ja b-tutkinnon vuonna 1944 sekä c-tutkinnon 1946. Opettajakurssin hän suoritti vuonna 1948. Sen jälkeen hän osallistui aktiivisesti yhdistyksen lento- ja kehitystoimintaan.

Lentotoiminnan päätyttyä Walden oli ja on edelleen Lennokkikerho Cirruksen kantavia voimia, erityisesti vuotuisten lennokkileirien puuhamies ja toteuttaja.

Kultainen ansiomerkki

 

Ilmailuliiton kultaisen ansiomerkin myöntää liiton hallitus. Kultamerkkejä myönnettäessä noudatetaan periaatetta, että elossa olevien haltijoiden lukumäärä on korkeintaan 15.

 

Suomen Ilmailuliitto onnittelee!

Uusimmat uutiset

Taitolennon PM oli taas suomalaismenestys

Pekka Korpi voitti moottorivarjoliidon slalomin SM-kilpailut

Lassi Nurila jälleen F3A-luokan Suomen mestariksi

Laskuvarjourheilun SM-kilpailut hypättiin Jämillä

Tapio Hanhilammi voitti F1A-liidokkiluokan Euroopan mestaruuden

Jesse Mathlin voitti ensimmäiset purjelennon SM-kisansa

Lisää uutisia