Ilmailuliitto antoi Traficomille lausunnon ilmatilamuutosesityksistä

Kuva: Kirsi Seppälä

Ilmailuliitto antoi Traficomille lausunnon ilmatilamuutosesityksistä AIRAC-päivämäärälle 16.4.2026.  Lausuntoon liittyy taulukko. Lausunnossa on kolme keskeistä huomiota.

Liitto pitää FIZ-ilmatilan eli lentotiedotusvyöhykkeen perustamista ennenaikaisena, sillä lausuntopyynnön perusteen ja todellisten edellytysten välillä on ristiriitoja. Suunnitteluratkaisuilla on negatiivisia vaikutuksia muun muassa harrasteilmailuun Kymin ja Wredebyn kenttien ympäristössä. FIZ-alueen perustaminen aiheuttaisi sen, että kentän lähellä olevassa ilmatilassa pitäisi vaihtaa toistuvasti radiotaajuudelta toiselle.

Ilmailuliitto esittää lisäksi huolensa D-alueiden D175 Huovinrinne ja D166 Pyhäjärvi ylärajan nostamisesta, koska ne sijaitsevat alueilla, joilla on jo useita  D- ja R-alueita. Näin ollen ilmatilarakenteiden hahmottaminen voi olla haasteellista. D-alueet löytyvät kartalta FLYK-verkkopalvelusta alueen tunnuksella ja nimellä.

Tutustu Ilmailuliiton edunvalvontaan ja lausuntoihin.

Uusimmat uutiset

Tuulitunnelikilpailuista mitaleja Suomeen

Kohti näkyvämpää, vahvempaa ja yhtenäisempää liittoa

Ehdota apurahaa ilmaurheilun uudistajalle

Traficom tiedottaa: RMZ-alueen taajuus, turvallisuusilmoitus ja pelisäännöt lentopaikoilla

Traficom muutti vaara-alueita koskevaa ilmailumääräystä OPS M1-28

Liitto lausui ilmatilamuutoksista AIRAC-päivämäärälle 15.4.2027

Lisää uutisia