Ilmailuliitto ja Ilmavoimat keskustelivat yhteistyöstä

Ilmailuliiton puheenjohtaja Petteri Tarma ja toiminnanjohtaja Timo Latikka tapasivat Ilmavoimien komentaja Pasi Jokisen Pääesikunnassa 2. joulukuuta.

 

Tapaamisessa keskusteltiin Ilmailuliiton ja ilmavoimien yhteistyöstä. Yhteistyö on viime aikoina ollut sitä, että ilmavoimat ovat osallistuneet Suomen päälentonäytöksiin. Perinne on alkanut vuosikymmeniä sitten. Tapaamisessa käytiin läpi lennonvarmistuspalveluiden tuottamista silloin, jos Ilmailuliitto pitää lentonäytöksen muualla kuin Finavian ylläpitämällä lentokentällä.

 

Liitto toi esiin myös Suomen Ilmailunäytös Oy:n toimintaperiaatteet. SIN on Ilmailuliiton työrukkanen, joka hoitaa näytöksiin liittyvien tukitoimintojen sopimuksia. Esimerkiksi eri ilmailunäytöksissä tarvittavien tarvikkeiden vuokrasopimukset kannattaa tehdä pitkäaikaisesti sen sijaan, että jokaiseen näytökseen neuvoteltaisiin  ne erikseen. Näin säästetään lentonäytösten järjestämiskustannuksissa.

 

Tärkeä keskustelun aihe oli myös yhteistyö ilmatilan käytössä. Ilmavoimien tulee saada harjoituksissaan tarvitsemansa ilmatila käyttöönsä. Ilmailuliitto kuitenkin toivoo, ettei sellaisia ilmatilavarauksia tehtäisi, jotka jäävät käyttämättä. Liiton ja Ilmavoimien edustajat keskustelivat, kuinka kesäaikana tarvittavia ilmatilavarauksia koordinoitaisiin niin, että myös harrastajilla on mahdollisuus toimia ilmatilassa ja että ilmailu on turvallista.

Uusimmat uutiset

Nadja Lönnroth osallistui maailmanennätyksen tekoon

Nuutti Luukkonen on ehdolla Ilmailuliiton hallitukseen

Jarmo Lindberg on ehdolla Ilmailuliiton hallitukseen

Hallituksen päätöksiä 12.10.2026

Tietojen toimittaminen ilmailukäsikirjaan ei ole maksullista

Tule kurssille: Huoltotoiminnan virheiden välttäminen

Lisää uutisia